”Mätsärissä” kisasi 142 koiraa

0
Haukkukalliolla näyttelykehissä kisasi 136 koiraa ja sen lisäksi lapsi ja koira -kilpailussa oli kuusi osanottajaa.

Suviheinä -match show keräsi Haukkakallion kentille lähes puolentoistasataa koiraa ja vielä paljon enemmän ihmisiä. Somerolle oli tultu pitkienkin ajomatkojen takaa. Ikävä kehiin oli korona-aikana kasvanut jo melkoisesti. Osa haki ruostuneisiin taitoihin vauhtia ennen virallisiin näyttelyihin lähtöä.
Helle helli tai tarkemmin sanoen…
– Aurinko rääkkäsi, mutta selvittiin hengissä ja lämpöhalvauksitta, lausahtaa Someron Seudun Koiraharrastajien sihteeri Minna Filppu totuudenmukaisesti.
Kauneimman koiran tittelin nappasi raisiolainen kiharakarvainen noutaja Hilla, jonka omistaa Susanna Honkanen.

Tulokset: Best in Show: 1) kiharakarvainen noutaja, om. Susanna Honkanen, Raisio, 2) mittel-spitz Morris, om. Ella Valaskari, Salo, 3) hovawart Pessi, om. Sari Vilhomaa, Kaarina, 4) pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Oili, om. Terhi Jaakkola, Sastamala.

Somerolaisia sijoittuneita:
Isojen rotujen aikuisten siniset: 1) newfoundlandinkoira Dina, om. Henna Kiukkonen. Isojen rotujen aikuisten punaiset: 2) keeshond Tarmo, om. Marika Ahtaanluoma.
Pienten rotujen aikuisten punaiset: 2) parsonrusellinterrieri Rusakko, om. Tarja Kiri.
Isojen rotujen pentujen siniset: 3) tanskandoggi Jammu, om. Mariina Räst.