Max Lampinen hätyyttelee Karjalaisen SE:tä

0
Max Lampinen

Teksti Aulis Tiensuu

Max Lampisen moukarikaaret pidentyivät jälleen uusiin ennätyslukemiin, kun oman M17-sarjan viisikiloinen lensi Kirkkonummen Veikkolassa lukemiin 78,75. Aiempi oma ja piirin ennätys sekä kauden kotimainen kärkitulos parani 43 sentillä ja matkaa Olli-Pekka Karjalaisen SE-tulokseen jäi vaivaiset 37 senttiä.
Suomen ennätys oli jo hyppysissä, mutta Lampisen pisin yli 80 metriä kantanut heitto ei tullut mitatuksi sen mennessä niukasti yliastutuksi. Lampisen heittämä tulos on tämän vuoden maailmantilastossa toiseksi paras, sillä edellä on vain Kreikan Ággelos Mantzouránis tuloksella 80,46.
Lapinlahdessa Max Lampinen otti taas käteensä miesten 7,25 kilon moukarin ja heitti sitä GP-kisoissa ennätystään lähennellen 63,81, jolla oli kilpailussa kuudentena. Myös toiseksi paras heitto kantoi yli 63 metrin.
Väliin jääneissä 19-sarjan EM-kisoissa Lampinen olisi ollut ainakin pistesijalla, sillä viimeinen pistesija otettiin tuloksella 69,37 ja Lampisen kauden kahdeksan kuusikiloisella heitetyn kilpailun keskiarvo on lähes 71 metriä.

Tommi Holttinen

Holttinen säästeli jalkaa

Lapinlahdella piti myös Tommi Holttisen kilpailla miesten seipäässä, mutta miestä ei hyppypaikalla näkynyt. Hieman oireillut jalka tarvitsi lepoa.

– Varotoimenpiteenä jätin kisan väliin, jotta loppukauden pääkisoissa Kalevan kisoissa (ja maaottelussa) ollaan kunnossa, kertoi Holttinen.

Lapinlahden seiväskilpailu ei kohonnut viime aikojen muiden kilpailujen tasolle, sillä kentän seiväskuopassa oli vikaa eivätkä myöskään olosuhteet pyörivän tuulen vuoksi olleet otolliset.

Kilpailun voitti Mikko Paavola tuloksella 550 ja toisena oli hieman itseään loukannut Urho Kujanpää tuloksella 540.

Tommi Holttisen vanhempi veli Teemu Holttinen juoksi Porin Noormarkussa 150 metrin kilpailussa neljänneksi kovalla ajalla 16,94, mutta tuuli avitti juoksua 3,5 sekuntimetrin voimalla.

Teemu Holttinen (keskellä). Kuva Kari Eerikäinen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here