Teatteriarvostelu: Sorron yöstä nouskaa

1
Aino Kesäniemi ja Mikael Karvia nähtiin Akseli ja Elina Koskelana Somerniemen Musiikkiteatterissa. (kuva Kirsi-Maarit Venetpalo/SSS)

Teksti Eija Komu

Somerniemen Musiikkiteatteri juhlistaa 20-vuotista taivaltaan Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisen ja toisen osan pohjalta ohjatulla suurspektaakkelilla. Kunnianhimoisia haasteita musiikkiteatteri ei ole ennenkään kaihtanut, onhan tuoreessa muistissa vielä kahtena kesänä esitetty niin ikään Väinö Linnan Tuntematon sotilas.
Uhkarohkea haaste saa arvoisensa vastineen. Antti Kemppaisen ohjaus keskittyy erityisesti joukkokohtauksien dynamiikkaan, ja kohtauksien jännitteet ovat tiukasti hallussa. Kokonaisuuden intensiteetti varmaankin tiivistyy esityskertojen myötä, mutta jo ensi-illassa nähtiin loistavia roolisuorituksia. Joukkokohtauksien väkevyys korostui etenkin rintamakohtauksissa.
Henkilöohjaus oli melko huolellista. Dialogit toimivat eivätkä reaktiot syntyneet tyhjästä, vaan isku ja virta otettiin muutamia poikkeuksia huolimatta vastanäyttelijästä kuten pitääkin. Kuolleita kulmia ei näyttämöllä nähty.

Vahvoja roolitöitä

Kimmo Hovila loisti työteliäänä ja kitsaana Jussi Koskelana. Hovila on valoisa ja karismaattinen, puheilmaisultaan kantava ja selkeä, ja hän hallitsi Anssi Tikanmäen vaativat melodiat odotuksen mukaisesti suvereenisti, mitä ei valitettavasti kaikista laulajista voi sanoa.
Trilogian kakkososassa sisällissodan taisteluihin ja kenttäoikeuden tuomioihin huipentuvat ristiriidat ovat vahvoina jännitteinä mukana alusta asti Pentinkulman arjessa. Kimmo Hovilan ja hyväluontoista mutta heikkotahtoista Lauri Salpakaria esittävä Markku Juovi olivat hyvä pari pohjustettaessa maakysymystä. Ahneen vaimonsa Ellen Salpakarin, jota esitti hyvin Maria Puotsaari, vallanhimon Lauri Salpakari naamioi virkatalon eduksi ja kirkkoneuvoston vaatimukseksi.
Esityksen sankari on Akseli Koskelaa esittävä Mikael Karvia, joka tuo esille erinomaisesti Akselin kiivauden, voimakkaan oikeudentunnon ja jämäkkyyden. Roolityö on viimeistelty pienimpiä eleitä myöten, mutta lauluilmaisu falskaa. Joidenkin laulunumeroiden kuunteleminen on tuskallista, olkoonkin, että melodiat ovat vaikeita.
Kimmo Hovilan ohella vahvana laulajana loistaakin paronia paneutuvasti esittänyt Juha Wiskari, jolla on myös kaksoisrooli sotatuomarina. Juha Wiskarin tukea antava laulu erottuu myös kuorokohtauksissa, mutta se ei kuitenkaan ole solistisuudessaankaan kokonaissointia häiritsevä.
Myös katkeroitunutta ja aggressiivista Anttoo Laurilaa mainiosti esittänyt Jussi Saari kunnostautuu hyvänä laulajana. Hänen vastinparinaan tekee yhtä erinomaisen roolityön pystypäistä isäntää Kalle Töyryä esittävä Jussi Härme. Anttoo Laurilan viimeiset sanansa ennen teloitusta ovat paljonpuhuvia: ”Laske läpitte perkele ja hautaa pystyyn että menee vähän vähemmän maata.” Olen eräässä Linna-artikkelissani osoittanut, että sisällissota Pentinkulmalla on nimenomaan perheiden välistä sotaa.

Pasifistinen eetos

Juha-Matti Kyyrä esittää koskettavasti ja riipaisevasti räätäli Aadolf Halmetta. Hän on sisäistänyt kyläräätälin, teosofin, pasifistin ja wrightiläisen sosialistin eetoksen sataprosenttisesti. Jäin kuitenkin kaipaamaan Aadolf Halmeen monologia kenttäoikeuden edessä, puhetta, joka hakee veroistaan maailmankirjallisuudessa Sokrateen puolustuspuheen lailla: ”Hyvät herrat. Te olette todellisia syypäitä tähän kapinaan. Antakaa siis armoa itsellenne lievillä tuomioilla. Sillä itseänne te rankaisette. Oman ymmärtämättömän ahneutenne ja korskanne haamuja te ammutte.”
Siinä missä Aadolf Halme on Pohjantähden eettinen keskus, Janne Kivivuorta esittävän Samuel Lehdon soisi paneutuvan huolellisemmin Pohjantähden aatteellisen keskuksen rooliin. Nyt roolityö jää ulkokohtaiseksi ja replikointi pitkälti lateluksi. Ongelma kumpuaa kylläkin myös dramaturgiasta, sillä siinä on jätetty pois hulivilimainen ja rämäpäinen Oskari Kivivuori, jonka repliikkejä on ladattu Janne-hahmon suuhun. Toki Jannen syvä vastenmielisyys väkivaltaa ja työväen aseistamista vastaan tulee selkeästi esille: ”Minä en tämmösen kaartin perustamista suosittelisi. Sen tien päässä on sota. Se on nähty mailman sivu.”
Sen sijaan Asmo Saarinen tekee hienon roolityön velmuna ja sanavalmiina Otto Kivivuorena: ”Teen tässä aatteelle vartta. Pian painetaan, pojaat, sortajaa vastaan Halmeen Emman punasen alushameen perässä.”

Lujia naishahmoja

Pohjantähden naishahmoja on kritisoitu ohuudesta ja hentoudesta. Sirpa Lehtinen on tasainen ja elämänmyönteinen Alma Koskela, mutta Alman syvä lujuus ei aivan välity, vaan roolityö jää hieman harvapiirteiseksi.
Aino Kesäniemi on herkkä mutta tarpeen tullen myös temperamenttinen Elina Kivivuori, sittemmin Koskela. Liikuttava on hänen raju purkauksensa Akselin ilmoitettua kirjeitse kuolemantuomiostaan vankileiriltä. Hän myös laulaa kauniisti, ja naisäänet ovatkin esityksessä useimmiten hallittuja sitkeää yleistä naista Aune Leppästä esittävää Roosa Koivistoa myöten, joskin hänen käsittelyssään Aune on enemmänkin suloinen kuin degeneroitunut, mikä voikin analyysina osua oikeaan: Aune on hyväuskoinen ja hyväksikäytetty uhri, kaikesta huolimatta omanarvontuntoinen.
Sisukasta, vahvapuheista mutta pohjimmiltaan romanttista rakkautta kaipaavaa Laurilan Elmaa esittää hyvin Alma Ali-Yrkkö. Hänen kohtalonaan on rutahauta.
Esityksen viime metrit kertovat Akselin kotiinpaluusta. Hän on merkitty mies yksityisestä armahduksesta huolimatta. Mutta hänelle jäivät Elina ja lapset, joita ilman hän ei olisi kestänyt.
Somerniemen Kesäteatteri on pystynyt jälleen kerran tekemään väkivahvan, syvälle menevän ja syvästi puhuttelevan näytelmän. Se jää kantavaksi paaluksi musiikkiteatterin tähänastiseen historiaan. Voi vain toivoa, että trilogian kolmaskin osa saa esillepanon tulevaisuudessa; täydentäähän se Pohjantähden tematiikan, vaikkei se talvi- ja jatkosotaa lukuun ottamatta olekaan yhtä dramaattinen kuin kakkososa.
Mutta, kuten Väinö Linna on itse sanonut, Pohjantähti on ”suuren turhautumisen kuvaus”. Kolmannen osan loppupuolella Akseli kuolee niiden samojen suosarkojen ääreen, joiden vuoksi hän aikoinaan lähti sotimaan. Siihen väliin mahtuu paljon historiaa edistyksineen ja takapakkeineen, menestyksineen ja turhautumisineen, elämänuskoineen ja luopumisen suruineen. Väinö Linna on kuvannut elämän koko kirjoa, ja Somerniemen Musiikkiteatteri on saanut historian elämään.

——

Somerniemen Musiikkiteatteri: Täällä Pohjantähden alla

– Väinö Linnan romaanitrilogian ensimmäisen ja toisen osan dramatisointi Riku Suokas, ohjaus Antti Kemppainen, musiikin sävellys Anssi Tikanmäki, kappaleiden sanat Jukka Virtanen
– rooleissa muun muassa Kimmo Hovila, Sirpa Lehtinen, Mikael Karvia, Aino Kesäniemi, Matias Virtaperko, Turkka Koskinen, Samuel Lehto, Asmo Saarinen, Salla Koivisto, Markku Juovi, Maria Puotsaari, Axel Sippel, Jussi Saari, Laura Nuotio, Alma Ali-Yrkkö, Juha-Matti Kyyrä, Vilho Välttilä, Juha Wiskari, Jussi Härme, Elina Virtaperko
– puvustus Piritta Kämi-Conway, koreografiat Netta Mäenpää, lavastuksen suunnittelu Jari Hautamäki ja lavastustiimi
– orkesterin kapellimestari, koskettimet ja laulujen harjoitus Annika Kuntsi, harmonikka ja rummut Tuukka Nummila, viulu Ilona Sjöman, huilu Aino Jaakkola, saksofoni Paavali Kyyrä, kitara Urho Kopra

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.