Väki on pikkuhiljaa löytänyt toimistohotellin

0
Salon muistiyhdistys on yksi toimistohotellin säännöllisistä vuokralaisista. Sillä oli ennen korona-aikaa joka toinen perjantai tapaamisia talon alakerran neuvottelu- ja kokoustiloissa. Tulevana syksynä niitä pyritään jatkamaan. Yhden muistipajan jälkeen paikalla olivat Helena Nurkkala (vas.), Kirsi-Marja Kaarlela, Marika Lindholm ja Raila Hakamäki.

Toimistohotelli aloitti vuonna 2016. Arja ja Matti Torkkomäki kuulivat kaupungin toiveesta saada Someron keskustaan paikka, josta esimerkiksi toimisto- ja etätöitä tekevät voivat vuokrata työtiloja itselleen. He remontoivat Heikintien omakotitaloonsa toimistohuoneita ja neuvottelutilat.

Nyt yläkerran neljässä valmiiksi kalustetussa huoneessa on vuokralaisia, joista jotkut ovat paikalla viikoittain, jotkut harvemmin. On etätyöntekijä, useampi yhdistys, myös yritys, joka käyttää tiloja asiakasneuvotteluihin ja henkilö, joka on vuokrannut paikan opintojensa edistymiseen. Lisäksi alakerran kokous- ja neuvottelutiloja käyttää useampi taho, esimerkiksi muistiyhdistys ja omaishoitajat. Sitä on vuokrattu myös pieniin perhejuhliin.

Alakerrassa on enää yksi huone, jota Torkkomäet voisivat vuokrata toimistoksi tai silloin tällöin tapahtuviin liikeneuvotteluihin.

Vuokralaisia on löytynyt pikku hiljaa.

– Jonkin aikaa se kesti. Tänä keväänä on ollut vilkkainta. Ilahduttavaa, että ihmiset ja yhdistykset ovat löytäneet toimistohotellimallin. Puskaradio on ollut markkinoijana, on Arja Torkkomäki vuokraajilta kuullut.

Hän arveli, että korona-aika olisi tuonut etätöiden tekijöitä kyselemään työtiloja. Mutta se ei ole lyönyt tulta.

– Kuvittelin, että kaikki eivät halua tehdä töitä kotona pyykkivuorten keskellä. Ehkä aika ei ole vielä valmis sille, että lähdetään töihin pienen matkan päähän kotoa, pohtii Torkkomäki.

Tuukka Lyly on siirtynyt lähes kokonaan tekemään etätöitä toimistohotellissa Somerolla.

Vuokralaisina yhdistyksiä, etätyöntekijä, yritys, opiskelija

Projektipäällikkö Tuukka Lyly vuokrasi toimistohotellista Heikintieltä tilat kolmisen vuotta sitten, kun hän muutti perheineen pääkaupunkiseudulta lapsuudenkotiin Somerolle.

Työnantajan kanssa oli sovittu, että Somerolle muuton yhteydessä puolet työajasta olisi lähityötä toimistolla ja puolet etänä. Samalla työpiste vaihtui Espoosta Turkuun.

Tärkein syy etätyöpisteen etsintään oli välimatkat töihin, sillä ne veivät pari tuntia päivästä.

– Korona-aikana meidän koko yksikkö siirtyi etätöihin. Halukkaat ovat pikkuhiljaa palanneet työpaikalle, mutta iso osa tekee edelleen etänä juuri välimatkojen takia, kertoo Tuukka Lyly.

– Tänä keväänä kysyttiin halukkuutta etätöiden jatkamisesta ja minulle se sopi täydellisesti. Toisinaan pistäydyn toimistolla Turussa, Espoossa tai Tampereella.

– Tällä hetkellä minulla ei ole enää toimistopaikkaa Turussa. Työantaja hankki minulle tänne työpöydän ja -tuolin ja atk-laitteita, kertoo Tuukka Lyly.

Kotiinsa hän ei halunnut etätyöpistettä. Siihen oli useampikin syy.

– Kun aloitin etätöissä, esikoinen Olavi oli 1-vuotias. Nyt meillä on kaksi lasta, Urho on puolivuotias. Vaikea tehdä töitä, kun lapset pyörivät jaloissa ja kiinni housunpuntissa, tietää Lyly.

Toiveena oli pitää koti ja työ erillään.

– Emmekä halunneet uhrata kodistamme yhtä huonetta toimistolle. Lisäksi kun paikka löytyi nopeasti ja vuokra on halpa, niin ratkaisu oli helppo tehdä.

Lyly pitää ratkaisua onnistuneena.

– Suunnittelutyötä pystyy tekemään ihan hyvin etänä. Teamsin kautta ja muilla nykytyökaluilla pystymme pitämään tarvittavat palaverit, kertoo akustiikkasuunnittelua tekevä Tuukka Lyly.

Someron Omakotiyhdistys halusi saada kokoontumispaikan sekä papereilleen ja mapeilleen vakituisen kodin. Tänä keväänä he veivät tavaransa toimistohotellin yläkertaan.

– Papereita ja mappeja on siunaantunut vuosien varrella. Niitä ollut hallituksen jäsenten kodeissa ja raahattu mukana. Nyt meillä on yksi paikka, jossa niitä säilyttää, kertoo Someron Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Keijo Karlsson.

– Ja nyt meillä on myös yksi ja sama paikka, jossa kokoontua. Hallituksen kokouksia pidetään alakerran yhteistiloissa, neuvotteluhuoneessa, jatkaa Karlsson.

Yhdistyksen jäsenpalvelu Omakotitalkkarit palaveeraa myös tiloissa.

Tuoreimpia toimistohotellin vuokralaisia on Someron Työväenyhdistys. Yhdistys luopui keväällä omista tiloista, Juttutuvasta Jukolassa. Väki kävi läpi eri vaihtoehtoja. Löytyi kaksi varteenotettavaa kohdetta: Toimistohotelli ja Nuppulinna.

– Olemme tosi tyytyväisiä. Toimistohotelli vastaa suoraan meidän tarpeisiimme, kertoo työväenyhdistyksen puheenjohtaja Antti Kotti.

– Sijainti on hyvä; rauhallinen paikka keskustassa, mutta hieman sivussa hälinältä, ja vielä edullinen. Pystymme pitämään kokouksia ja on arkistokaappejakin. Meneillään on historiikkiprojekti, joten aineiston voi levitellä, jos tarve niin vaatii, luettelee Kotti.

Hän uskoo, että vastaavia toimistohotelleja tarvitaan jatkossa enemmän, kun etätyö yleistyy eivätkä kaikki halua viedä töitä kotiinsa.

Salon Muistiyhdistys, jonka toiminta-alueeseen myös Somero kuuluu, on ollut toimistohotellin vuokralaisena vuodesta 2017. Yhdistys on käyttänyt alakerran neuvottelutiloja keittiön vieressä.

– Keskeinen sijainti, helppo tulla ja ihanat puitteet. Synkkänä syyspäivänä on mukava saapua valoisaan tilaan, jossa kristallikruunu loistaa, selvittää Salon Muistiyhdistyksen toiminnanjohtaja Marika Lindholm.

Syksyllä joukko toivoo palaavansa normaalirytmiin eli perjantaisiin tapaamisiin joka toinen viikko toimistohotellilla.

– Toiminta on kaikille avointa. Annetaan tietoa ja apua, puhutaan muistista, mutta keskustellaan paljon muustakin, kertoo Lindholm toiminnasta.

Salon omaishoitajat, jonka senkin toiminta-alueeseen Somero kuuluu, on myös talon vakituinen vuokralainen. Se antaa omaishoitajille tukea, virkistystä ja koulutusta, mutta myös muille ryhmille. Omaishoitajat ja muistiyhdistys ovat pitäneet yhdessä kursseja ja tapaamisia.

Ulla Hautamäki pitää valoisasta työtilasta, jossa harjoitella ja opiskella taideterapiaa.

Optikko Ulla Hautamäki opiskelee työn ohessa taideterapiaa. Hänen toimistohotellista toukokuussa vuokraamansa tila on pyhitetty maalaamiseen ja opintojen edistymiseen.

Hänestä kotona maalaaminen oli hankalaa. Tarvikkeet olivat levällään, kun piti odotella maalausten kuivumista ja muiden työvaiheiden edistymistä.

– Ja kotona tulee aina muita virikkeitä ja tekemisiä, joihin hairahtuu, tuumaa Hautamäki.

Hänestä toimistohotelli on inspiroiva paikka ja sopii hänelle mainiosti. Sijaintikin on hyvä ja vuokra edullinen.

– Töistä kotiin lähtiessä voin piipahtaa maalaamassa, tai käydä viikonloppuisin, kun idea tulee mieleen.

Talossa työskentelee silloin tällöin myös yritys, jolla on isännöintikohteita Somerolla. Se tulee pitämään asiakkaiden kanssa neuvotteluja toimistohotelliin.

Toimistohotellin emäntä Arja Torkkomäki sanoo, että väki on tullut hyvin toimeen keskenään. Joukko käyttää taloa eri päivinä ja eri vuorokauden aikoina.

Toimistohotellilla järjestetään myös pikku juhlia, kuten kaste-, rippi- ja ylioppilasjuhlia.

– Ei tarvitse siivota omaa huusholliaan juhlakuntoon, toteaa Torkkomäki.

Keittiössä on astiat ja muut valmiina. Alakerran huoneita ja yläkerran hallia voi käyttää juhlien aikana. Ovet toimistoihin ovat suljetut.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here