Somero-lehti 1.7.2011
Someron Tupanäyttämö valitsi tämän kesän näytelmäksi Markku Pölösen armottoman maalaiskomedian Emmauksen tiellä.
Emmauksen tiellä ei kulje raamatun henkilöitä, vaan kaupunkilaistunut Rane, joka palaa entiseen kotikyläänsä myymään äitinsä taloa ja kohtaa samalla menneisyytensä.
Mies, jonka sielu on kuin haulikolla ammuttu kurkkupurkki, tapaa kylänraitilla Touhu-Tanen, play-back eläkeläisen Mankka-Arvin, vanhan opettajansa Hallikaisen, nuoruudenrakkautensa Maikin ja monia muita.
Armoa ei anneta puolin eikä toisin. Kyläläiset pitävät Ranea kusipäänä, eikä tämä arvosta nuoruutensa ihmisiä yhtään enempää.
Ainoa ongelmaton ihmissuhde Ranella on mummuunsa, joka on kuollut, mutta palaa ajoittain keskustelemaan Ranen kanssa.
Turkulainen Laura Hurme pitelee tänä kesänä Tupanäyttämön ohjaksia. Emmauksen tiellä ehti pitkään olla teatteriseurueen ajatuksissa, eikä uusi ohjaaja lähtenyt valintaa muuttamaan. Näytelmä kiehtoi häntä itseäänkin.
– Emmauksen tiellä ei ole perinteistä kesäteatteria Gabriel tue takaisin -tyyliin. Toivon, että ihmiset rohkenevat silti tulla katsomaan.
Näytelmä haastaa katsojan ja roolihahmonsa, mutta siinä on myös paljon huumoria, syvyyttä ja herkkyyttäkin.
Laura Hurme ei lähtenyt perkaamaan Pölösen ronskia kieltä. Tupanäyttämöläiset suosittelevat, että vanhemmat tulisivat Havuharjun katsomoon ilman lapsia.
Tupanäyttömän esitykset 1990-luvun puolivälistä ohjannut Merja Koivaara keskittyy nyt tuottajan tehtäviin. Hänen jälkensä näkyy entiseen tapaan puvustuksessa ja lavastuksessa, ja onpa hänellä muutama roolihahmokin.
Pölösen teksti ja värikkäät hahmot viehättävät niin ensikertalaista Panu Palmia (Mankka-Arvi), joka diggaa erityisesti näytelmän ronskia huumoria kuin 12:tta kertaa mukana olevaa Anniina Lagerroosia (Maikki).
Veteraaninäyttelijä Raili Virtanen (Äiti) on nauttinut koko näytelmäprosessista. Reima Luoma (Touhu-Tane ja maanviljelijä Kuoppala) arvostaa hahmojaan, joissa saa revitellä.Rane kulkee Emmauksen tielläRanella (Tommi Asikainen) ja Maikilla (Anniina Lagerroos) on vielä vetoa toisiaan kohtaan.