Teksti ja kuva Eija Komu
Kolmisenkymmentä innokasta ja kiitollista kuuntelijaa oli saapunut Kiiruun taloon nauttimaan musiikkineuvos Seppo Hovin (joka muuten soitti pianoa Rauli Badding Somerjoen Fiilaten ja höyläten -hitissä) ja muun muassa tangoprinssiksi valitun Hannu Lehtosen saumattomasta yhteistyöstä. Kollegiaalinen kunnioitus väreili ilmassa. Repeileekö Junnu? Reino Helismaa ja Juha Vainio muistoissamme tarjosi erinomaisen eloisan ja informatiivisen konserttikokonaisuuden.
Juonnot pohjustivat ajankuvaa sota-ajan viihdyttämisen agendasta rauhanajan raskaisiin huviveroihin, jos iltamaohjelmat eivät olleet valvovan virkamiehen mielestä tarpeeksi korkeatasoisia.
Molemmat maestrot huolehtivat asiantuntevista juonto-osuuksista. Seppo Hovi keskittyi Reino Repe Helismaahan (1913–1965) ja Hannu Lehtonen Juha Junnu Vainioon (1938–1990). Mukana oli myös näiden kahden riimitaiturin vertailua. Yhtäläisyyksiä löytyi: molemmat osasivat olla sekä hauskoja että melankolisia, ja molemmat olivat tiukasti ajassa kiinni. Molemmat työskentelivät Toivo Kärjen tallissa Fazerilla, ja molemmat kuolivat 52-vuotiaina.
Molemmat olivat myös valtavan tuotteliaita: Repe Helismaalta syntyi noin 5000 laulutekstiä ja Junnu Vainiolta yli 4000. Käännösiskelmät, joihin Repe Helismaa pääsi käsiksi muiden tekemien raakakäännösten avulla, olivat onnistuneita. Seppo Hovi mainitsi erityisesti Repe Helismaan alkuperäismaan tunnelman tavoittaneen Venezuelan ja Hannu Lehtonen Junnu Vainion Suomen oloihin sovittamat Rööperiin (Penny Lane) ja Kolmatta linjaa takaisin (Beautiful in the Rain).
– Reino Helismaa, Tapio Rautavaara ja haitaristi Esa Pakarinen muodostivat kovan iltamakolmikon. Esa Pakarinen oli ilmetty koomikko. Kun Lentävä kalakukko levytettiin 1951, tyylilajiksi oli merkitty suomeksi käännettynä ”ilman hampaita”. Severi Suhonen, Pekka Puupää ja Impi Umpilampi olivat Esa Pakarisen roolihahmoja Repe Helismaan tekstein. Tapio Rautavaara kuitenkin hajotti kolmikon katsottuaan olevansa itsekseen pärjäävä tähti, kertoi Seppo Hovi.
– Lappi edusti kauneutta ja eksotiikkaa, ja Repe Helismaa oli ensimmäisiä Lapin-hulluja.
Tähän liittyen Hannu Lehtonen tulkitsi tunnelmallisesti Repe Helismaan Rakovalkealla ja Lapin jenkan . Hänen laulutyylissään kiinnittää erityisesti huomiota hyvin muodostettu vibraatto, tekstiin eläytyminen ja selkeä artikulaatio.
Hän soitti myös, diplomisaksofonisti kun on, pehmeän sävykkäästi Seppo Hovin osittain improvisoimalle taustalle jazzklassikon Misty, jota Seppo Hovin mukaan on varmaankin soitettu Junnu Vainion nuoruudessa Kotkassa Kairon merimieskapakassa. Seppo Hovi oli flyygelin äärellä ja haitaristina erittäin nyanssitietoinen. Säestykset olivat ilmavia, juoksutukset olivat ilmeikkäitä ja jokaista nuottia myöten viimeistelyjä.
Viestikapula vaihtuu
Viktor Klimenkon esittämä, kisan viimeiseksi jäänyt euroviisu Aurinko laskee länteen oli keuhkosyöpään menehtyneen Repe Helismaan joutsenlaulu. Hänen ilta-aurinkonsa oli aika laskea, mutta Junnu Vainio otti kopin viestikapulasta. Minne tuuli kuljettaa? sai Katri Helenan esittämänä aikaan loputtoman spekulaation: olisiko Suomen menestys euroviisuissa ollut parempi, jos tämä letkajenkka olisi valittu edustajaksi?
Myös Junnu Vainion tilitys Kotkan poikii ilman siipii on haikean nostalginen: ”Taakse jäivät / nuoruuspäivät/, takaisin en niitä saa…” Toivo Kärki oli aikoinaan antanut tekstiä koskevat ultimatumit: ei uskontoa, ei pornoa, ei alkoholilla läträämistä, ei Neuvostoliittoa eikä Urho Kekkosta. Junnu Vainion alkoholismi oli julkinen asia, mutta raitistuttuaan hän sai lisää syvyyttä teksteihinsä. Kansakoulunopettajaksi Seppo Hovin lailla opiskellut Junnu Vainio oli tokaissutkin kerran: ”Piti tulla kansankynttilöitä, oli vähällä, ettei tullut spriilamppuja.”
Sä kuulut päivään jokaiseen on rakkauslaulu, mutta se on nimetty myös Alkon tangoksi, sillä erään tarinan mukaan Junnu Vainio olisi kapakassa tilannut pöytään korin lonkeroa, ottanut tuon laulutekstin esille ja ottanut huikat sanoen: ”Sä kuulut päivään jokaiseen, / sä kuulut aamuun ja iltaan…”
Mun sydämeni tänne jää sisältää mielenkiintoisen syntyhistorian. Katri Helena ja tuottaja eivät lämmenneet tekstille, ja Junnu Vainio kirjoitti sisuuntuneena melodiaan sopivan puolustusrunon: ”Kun perusteenne kuulin, / niin täysin oivaltanut en. / Mä melkein puhuvani luulin / kanssa I. Lipsasen. / Kun tänään myönnä ette / on sanat mukaan sävelmän. / Jo vuoden päästä kiittänette / tekstin sepittäjän.” Hauska veto oli se, että tämä teksti esitettiin laulettuna, mutta kävi myös ilmi, että sekä Repe Helismaan että Junnu Vainion tekstit toimivat myös lausuttuina.
Konsertti päättyi Hopeiseen kuuhun, jossa Hannu Lehtonen soitti saksofonisoolon ja kajautti komeasti, niin kuin vain tangokuninkaallinen osaa, loppuhuipennuksen. Seppo Hovi lauloi pari fraasia italiaksi.
Ilman encorea kaksikko ei tietenkään voinut poistua. Mun sydämeni tänne jää kuultiin nyt alkuperäistekstin kera. Tätä surullisenkuulasta kappaletta esitetään nykyään hautajaisissakin, ja sen näkee usein myös kuolinilmoituksissa. Joka tapauksessa kappale päättyy duurisointuun. Elämä voittaa, sillä ”suoraan sanottuna, suurin piirtein: sellaista elämä on”.