Politiikassa mikään ei ole niin vaarallista kuin tarkka ja täsmällinen ilmaisu. Liallinen tarkkuus voi johtaa kiusalliseen selittelyyn, jopa pakottaa korjaamaan sanomisiaan. Riittävä epätarkkuus on etu, vaikka se saakin kuulijan parahtamaan tuskasta.
Suomen kieli on ihanteellisen täsmällinen ja tarkka ilmaisuissa, jos niin halutaan. Usein ei haluta. Sanoja ei tarvitse tulkita niin kuin englannin kielen ilmaisuja.
Tämän hallituksen suosimia kiertoilmaisuja ovat oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus, yhteisöllisyys ja syrjäytyminen, terveysturvallisuudesta puhumattakaan.
Niitä on helppo käyttää perusteluna, eikä kukaan tiedä, mitä oikeasti tarkoitetaan. Oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon vetoamalla on jo tuomittu niin yksityinen terveydenhoito ja kela-korvaukset kuin yksityiset vanhusten palvelut ja koronapassit.
Petollisinta on puhua kehittämisestä. Se peittää kaiken vapaasta ideoinnista salaa tehtyyn päätökseen.
Somerollakin kehitetään keskustaa, mutta ei onneksi tavoitteita salaten, eihän? Elinvoimaa ehdotetaan lisättäväksi siirtämällä tori ainutlaatuiseen Kiiruun puistoon. Ehdotuksissa on puhuttu jopa Kiiruun talon purkamisesta. Toivottavasti tämä vandalismi on vain vapaata ideointia eikä päätösten hiljaista valmistelua.
Sanojen vääristely alkoi leimaamisen pelosta. Alkoholistit muuttuivat päihderiippuvaisiksi, köyhät pienituloisiksi ja epämääräinen joukko ihmisiä syrjäytyneiksi. Vennamon köyhään kansaan kuuluivat kaikki, jotka häntä äänestivät.
Epämääräisyys voi aiheuttaa noloja vaikeuksia, kuten on käynyt kokoomukselle yrityksessä kiertää maahanmuutto-ongelma puhumalla kantasuomalaisista. Puolue joutuu nyt selittelemään, monesko maahanmuuttajan sukupolvi muuttuu kantasuomalaiseksi.
Esimerkki tahallisesta epätarkkuudesta on koronatiedotus. Poliitikkojen ja asiantuntijoiden keskinäiset erimielisyydet rajoitusten tarpeesta sekoittivat tiedottamisen. Suositus, velvoite ja pakko menivät ministereiltä pahasti sekaisin kansalaisten kovistelussa. Eikä sitä vieläkään ole saatu korjattua. Lopputuloksena on epätietoisuus ja välinpitämättömyys.
Maskien hyödyttömyys todistettiin niin pontevasti, ettei enää tiedetä suositellaanko, velvoitetaanko vai pakotettaanko niiden käyttöön – ja saako niin tehdä?
Rajoituksista joudutaan käyttämään erilaisia kiertoilmaisuja, ettei jouduttaisi perustuslaki-talebaanien moitteiden kohteeksi.
Nyt tarjotaan tulkintaa, että rokotus ja altistus on yksityisasia, jota ei saa työpaikalla kysyä. Työtoverin terveysturvallisuutta ei ole yhtä tärkeä suojata, eikä korona-passi saa rajoittaa yksilön oikeuksia liikkua missä haluaa tai tavata keitä tahansa.
Toinen poliittisesti suosittu tapa on vedota tasa-arvoon ja kirjoittaa laki, jota ei voi toteuttaa. Sellaisia ovat muun muassa laki vanhusten hoivan, varhaiskasvatuksen ja päivähoidon mitoituksesta, oppivelvollisuuden jatkamisesta tai päätös siirtää hammashoito julkisen terveydenhoidon tehtäväksi.
Kun ei ole tekijöitä, ei lakia voi noudattaa. Joku-muu vastaa siitä. Suomesta onkin tullut joku-muu-tekee -maa. Jossain on se joku muu, joka pitäisi vain löytää.
Kun 60 vuotta sitten ryhdyin toimittajaksi, kaikki painettu sana oli totta. Enää ei niin ole, sillä totuuden ovat tuhonneet tarkkaa ilmaisua karttavat poliitikot, liioittelevat toimittajat ja omatoimiset internet-uutisoijat. Nyt totuus pitää kaivaa esiin sana-magian alta.
Johannes Koroma
pääkonsuli