Vuonna 2011: Konekaapparin tarinasta tulee elokuva parin vuoden päästä

0
Somerolaislähtöinen Lauri Puintila on Iltasanomien toimittaja.

Somero-lehti 22.7.2011

Teksti ja kuva Salli Lehtinen

Lauri Puintila julkaisi keväällä 2010 esikoisteoksensa, joka kertoi Suomen ensimmäisen konekaapparin tarinan.
Kirjan julkistuksen yhteydessä kerrottiin, että Solar Films Oy tekee tarinasta elokuvan, jonka ohjaa Aleksi Mäkelä.
Finnairin reittilennolla olleen koneen kaappaus tapahtui vuonna 1978. Taloudelliseen ahdinkoon joutunut oululainen liikemies Aarno Lamminparras pakotti humalapäissään koneen lentämään edestakaisin Helsingin ja Oulun väliä vuorokauden ajan.
Lamminparras muutti sittemmin elämänsä suuntaa. Keväällä Apu-lehdelle antamassaan haastattelussa hän oli näreissään kirjasta ja elokuvahankkeesta.
Lauri Puintila sanoo, että hän on ollut Lamminpartaaseen yhteyksissä viimeksi syksyllä.
– Tarjosin aikoinaan kirjan käsikirjoitusta hänen luettavakseen, mutta hän ei halunnut.
– Kirja keskittyy konekaappaukseen. Ilmeisesti hän olisi halunnut, että kirjassa olisi kerrottu enemmän hänen myöhemmästä elämästään ja mitä hyvää hän on tehnyt.
Aarno Lamminparras oli pahoillaan lehtihaastattelussa, että hän ei ole saanut mitään taloudellista hyötyä kirjasta. Lauri Puintilan mukaan he ovat sitten samassa jamassa, ei hänkään ole siitä rahallisesti hyötynyt.
Solar Films Oy:n tiedottaja Rampe Toivonen toteaa, että tilanne elokuvan teon kannalta on ennallaan.
– Aikataulu on edelleen hiukan auki, mutta ensi-iltaa kaavaillaan vuoden 2013 alkuun. Emme tule tarvitsemaan Lamminparrasta elokuvan tekemisessä.