Wallius JM sunnuntaina SoMuRalla

0
Someron UA:n Jere Piekkala (44) ja Miikka Tamminen (40) kisaavat sunnuntaina kotiradallaan Somuralla.

Teksti Juha Laakso

Someron moottoriradalla SoMuRalla järjestetään sunnuntaina tämän vuoden ensimmäinen autourheilun jokamiesluokan kilpailutapahtuma. Wallius JM -kilpailun järjestelyistä vastaa lohjalaisseura THU-Team.
Kuljettajat mittelevät paremmuudestaan tuttuun tapaan kuudessa eri luokassa, joihin ilmoittautui määräaikaan mennessä vähän päälle kaksisataa osanottajaa.
Osakilpailujen vähyyden vuoksi tänäkään vuonna ei kilpailla Somura-Kupin pisteistä, mutta yleisen luokan lähdöt ovat silti somerolaisittain suuren mielenkiinnon kohteena.
Luokassa on mukana noin 70 kuljettajaa, joista kymmenkunta Someron Urheiluautoilijoiden edustajia. Taannoisissa jokamiesluokan Suomen mestaruuskahinoissa SomUA:n kuskeista parhaiten menestyneet Jere Piekkala ja Miikka Tamminen lähtevät jälleen kamppailemaan kärkipään sijoituksista kotiradallaan.
Kiinnostavaa on myös nähdä aiemmilla kausilla nuorten luokassa hyviä tuloksia saavuttaneen SomUA:n Eemeli Toivosen yleisen luokan SoMuRa-debyytti.
Wallius JM:n ratataistelut pärähtävät käyntiin aamukymmeneltä yleisen luokan lähdöillä.