Ilo Pesonen voitti Taitajan ja sai unelmatyöpaikan

0
Ilo Pesonen valmistui artesaaniksi keväällä.

Somerniemen Kirkonkulmalla asuva Ilo Pesonen voitti kultaa ammattitaidon SM-kilpailu Taitajassa huonekalupuuseppä lajissa. Kisassa ottavat mittaa toisistaan ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret ja siinä kisataan noin 45 eri ammattialassa ja yli 400 kilpailijan voimin.
Pesonen saavutti jo pari vuotta sitten finaalipaikan samaisessa kisassa, samoin viime vuonna, mutta koronan vuoksi finaali peruttiin. Semifinaalissa Pesonen saavutti viime vuonna Suomen parhaat pisteet.
Tänä vuonna finaali oli tarkoitus järjestää toukokuussa Oulussa, mutta sekin siirtyi koronarajoitusten vuoksi syyskuulle.
Keväällä Pesonen kuitenkin valmistui artesaaniksi ja huonekalupuusepäksi Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksiasta.
Tänä vuonna semifinaalityöt tehtiin kunkin kisaajan omassa oppilaitoksessa helmikuussa. Opettajat arvioivat ja pisteyttivät työt. Niissä tutkailtiin muun muassa piirustusten lukutaitoa, osaluettelon laatimista, rakenteiden hallintaa sekä käsityövälineiden ja sähkötyökoneiden hallintaa, puuntyöstökoneiden käyttöä, työturvallisuutta, puuntyöstömenetelmien hallintaa, tuotteen viimeistelyä ja kokoonpanoa.
Arvioitavana oli muun muassa objektiiviset mitattavat kohteet, liitokset ja rakenteet, viimeistely ja tuotteen toimivuus, materiaalien käyttö ja ajankäyttö.
Kuuden tunnin aikana piti tehdä männystä jakkara annettujen ohjeiden ja piirustusten mukaan.
Finaalissa seitsemän kilpailijan eteen annettiin Puulon Oy:n mallistoon kuuluvan tuolin piirustukset, joiden mukaan oli valmistettava paljon pieniä yksityiskohtia sisältävä istuin.
– Tein töitä vain omassa putkessani, ei tullut seurailtua muita, sanoo Pesonen.
Hän voitti kilpailun ylivoimaisesti.
Kuluva vuosi on nuorelle somerolaiselle ollut melkoista suitsutusta, sillä hän sai myös unelmiensa työpaikan.
– Olin lopputalvesta kymmenen viikon harjoittelujaksolla Nikarilla Fiskarsissa. Ja nyt sitten sain tällaisen työpaikan, mihin ei kuka tahansa pääse, tuore puuseppä iloitsee.
Nikari Oy on hienopuuseppä Kari Virtasen vuonna 1967 perustama yritys, joka valmistaa puuhuonekaluja julkisiin kohteisiin ja muihin laatua korostaviin käyttökohteisiin.
Pesonen asuu edelleen Somerolla, joskin vuokralla on pieni yöpymispaikka työpaikan lähellä.
Tammikuussa on edessä armeija.
– Voi olla, että sen jälkeen muutan lähemmäs työpaikkaani.
Vaikka Pesonen on nyt unelmiensa työssä, ei hänestä alunperin pitänyt tulla puuseppää.
– Eksyin alalle vahingossa. Minun piti mennä pelastusopistoon, mutta sinne vaaditaan, että pitää olla myös joku muu koulutus. Ajattelin, että puusepäksi kouluttautuminen voisi olla helppoa ja kivaa.
Puukko on tosin pysynyt somerniemeläisnuoren kädessä jo noin viisivuotiaasta.
Ja näillä näkyminen tulee pysymään vielä pitkään.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here