Marja Salmisella mittava työura säästöpankissa

0
Marja Salmisen työura säästöpankissa on mittava, neljäkymmentä vuotta, pankkisali on vain päivän vanhempi.

Teksti ja kuva Tarja Kauppinen

Someron Säästöpankin konttorirakennus avattiin 31.8.1981. Seuraavana päivänä työnsä aloitti Marja Salminen, aluksi lähettinä.

– Jonkin aikaa aiemmin seisoin pankkisalin oven edessä ja ajattelin, että tänne todella tahdon töihin. Markku Laurila oli tuolloin toimitusjohtaja ja töihin minut otti Auvo Turunen. Olin tehnyt monenlaisia kesätöitä tuota ennen, kuten juuresten harvennusta pellolla ja lastenhoitoa. Noihin aikoihin töihin pääsi paljon helpommin kuin nykyisin. Työntekoa arvostettiin tuohon maailman aikaan, joten opiskelun sijaan hain töihin mahdollisimman nuorella iällä.

Seuraavaksi Salminen siirtyi töihin kassalle.

– Hoidin sitten myös lainoja, vekseleitä ja shekkitilejä. Olin 17-vuotias tullessani pankkiin töihin. Olen kiitollinen, koska työssäni olen saanut opiskella erilaisia tutkintoja pankki- ja sijoitusalalta, kertoo nykyisin sijoituspäällikkönä toimiva Salminen.

Työnkuva on muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa valtavasti.

– Aiemmin oli esimerkiksi joukkovelkakirjalainoja, ja osakekirjoista leikeltiin saksilla kuponkeja. Kaikki on nyttemmin muuttunut sähköiseen muotoon ja erilaiset rahastot ovat tulleet tilalle. Tietotekniikan kehitys on ollut valtavaa ja suurin muutos tänä aikana.

– Asiakaspalvelu on ollut kaikkein tärkeintä työssäni kautta koko työurani. Luottamussuhde on tärkeää. Otan huomioon erittäin tarkasti asiakkaan kokonaistilanteen. Useimmat asiakkaista ovat tuttuja useiden vuosien varrelta, joten heidän ajatuksiinsa on helppo päästä, ovatko he kenties maltillisia vai rohkeita sijoittamaan rahojaan. Haluan, että päätöksenteko on asiakkaan oma, hänen näköisensä ja että hän on tyytyväinen siihen.

– Korona-aika sai aikaan jonkinlaista joukkoliikehdintää ja monia kysymyksiä sijoitusten myymisestä, mutta osakemarkkinoilla on aina se hyvä puoli, että jos mennään alas, niin markkinat pian korjaavat tilanteen ja tullaan taas ylös. Osakemarkkinat ovat aina pitkän ajan, jopa vuosikymmenten sijoitus.

Eläkevuosiin on aktiivisella ja monta rautaa yhtä aikaa takovalla naisella vielä pitkä aika. Hän on muun muassa aktiivinen yhdistystoiminnassa, hän toimii esimerkiksi Someron Punaisen Ristin sihteerinä ja Osakesäästäjien varapuheenjohtajana. Aiemmin hän kuului myös Rotareihin ja Illan varjoon himmeään -yhdistykseen.

– En ole juuri ajatellut eläkeikää, teatteri on yksi innoittava harrastus ja vastapainoa työlle. Olen näytellyt Somerniemen Musiikkiteatterissa. Sinne ajauduin tytärtä kuskatessani, niin ja Minna Liettyä-Tyni kysyi minulta, että tulisinko näyttelemään. Molemmat tyttäreni näyttelevät siellä ja poikakin on ollut välillä valomiehenä, Salminen iloitsee.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here