Isä ja tytär, Rauno Lehtinen ja Outi Nietosvaara katsovat maailmaa melko samalla tavalla. He havainnoivat uteliaasti ympäristöään. Huomaavat pienet yksityiskohdat, niiden kauneuden, rosoisuuden, yksinkertaisuuden ja monimuotoisuuden. Valot, varjot ja heijastukset, joissa jokin aivan tavallinen näyttäytyy uutena ja yllättävänä.
Lehtinen tallentaa näkemänsä valokuviin, Nietosvaara maalauksiin.
Tytär sai idean yhteisnäyttelystä. He aikoivat jo yli vuosi sitten pitää sen. Esille oli tarkoitus laittaa Lehtisen valokuvia ja Nietosvaaran maalaamia tauluja, jotka natsaavat toistensa kanssa yhteen. Koronapandemia siirsi hanketta. Saksassa ja Suomessa asuva Nietosvaara piti kuitenkin viime vuonna ensimmäisen yksityisnäyttelynsä, Puita ja muita, Somerolla.
Nyt kirjaston Parvigalleriassa on esillä kokonaisuus, Kahden sukupolven kuvia. Niissä esittäytyy Isoniityn tienoo, jossa Lehtinen on asunut likipitäen koko 84-vuotisen elämänsä. Samoilla tanhuvilla on myös 57-vuotiaan Outi Nietosvaaran lapsuudenkoti.
– Oman lapsuuteni ikkunasta katselin niitä samoja auringonlaskuja, peltoaukeita ja puita, joista isäni on ottanut niin monia valokuvia, sanoo tytär.
Yksi näyttelyn valokuvista, Lapsuuden ikkuna, on kuva juuri siitä ikkunasta, josta pieni Rauno katseli ulos odottaessaan äitiä kotiin.
– Ei siis tarvitse matkustaa kauas luodakseen kauniita, koskettavia ja kiinnostavia kuvia. Tärkeää on katsoa ja nähdä, olipa se sitten kauas tai lähelle, filosofoi Outi Nietosvaara.
– Maanviljelystyö vei aikaa. Niinä niin kutsuttuina ruuhkavuosina kuvia tuli otettua vähemmän, eläkkeelle jäätyäni taas enemmän. Eläkkeellä jäi aikaa kuvaamiselle, kertoo maanviljelijänä leipänsä ansainnut Huhtalan tilan isäntä.
Hän aloitti valokuvausharrastuksen 1950-luvulla pikkukameralla. Eläkkeellä on hankittu uusi digikamera ja tietokone, jotka ovat edesauttaneet harrastuksen laajenemista. Lehtinen on osallistunut Someron Kamerakerhon toimintaan ja näyttelyihin.
Outi Nietosvaara on lääkäri ja psykiatri. Viime vuodet hän on asunut Saksassa, jonne hänen miehensä, Vesa Nietosvaaran meteorologin työ heidät vei vuonna 2016.
– Saksassa kuvien tekemiseen on ollut aikaa, ja siellä on avautunut mahdollisuuksia oppia uutta, kertoo Outi Nietosvaara, joka on vuodesta 2017 opiskellut Saksassa vapaan maalauksen koulutusohjelmassa ja osallistunut siellä myös yhteisnäyttelyihin.
Hän käy pitämässä psykiatrian vastaanottoa Suomessa kerran, kaksi kuukaudessa.
– Kun töitä valittiin näyttelyyn, niin oli mielenkiintoista löytää yhteyksiä maalauksieni ja isän valokuvien välillä. Niitä olivat luonnon värit ja valot: taivaanrannan ja metsän värit, puut ja kukat, mutta myös heijastukset, jäljet lumessa, pilvet, aurinko ja kuu…
Nietosvaara uskoo, että he katsovat asioita samalla tavalla, samalla silmällä.
– Huomaamme eri toten pieniä juttua: ruohonkortta, jäätynyttä lätäkköä, vesipisaraa, terälehteä. Mutta on meillä erojakin. Minä olen väreissä räiskyvämpi, isä rauhallisempi.
Rauno Lehtinen tietää, että kameraa pitäisi kuljettaa aina mukana.
– Aihe voi tulla vastaan. Kyllä minä joskus lähden ihan tiettyä aihettakin kuvaamaan.
Kuvattava voi olla mikä vaan.
– Silmä sen sanoo, että tuosta saisi hyvän kuvan. Hetkeen tarttumiseen kuvat liittyvät.
Näyttelyssä on kuvia myös autiotaloista. Lehtisestä ne kertovat tarinaa, kuten takki roikkumassa lahoavassa rakennuksessa.
– Joku on sen takin siihen joskus ripustanut.
Kahden sukupolven kuvia 6.–30.9. kirjaston Parvigalleriassa. Esillä Rauno Lehtisen valokuvia ja Outi Nietosvaaran maalauksia.
