Läpi jalkapallokauden edukseen esiintynyt Someron Voiman alle 15-vuotiaiden poikien joukkue piti huolen siitä, että pelikauden päätöksestä Joensuun pallokentällä jäi somerolaisille hyvä maku suuhun.
Kauden viimeisessä Somerolla pelatussa sarjaottelussa Voiman alle 15-vuotiaat pojat kohtasivat Länsi-Suomen alueen Kolmosen kärkipään kamppailussa Maskun Palloseuran. Räväkkä alku siivitti kotijoukkueen 3–1 (2–0) voittoon.
Akseli Hakamäki siirsi SoVon 1–0 johtoon heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. Kolme minuuttia myöhemmin Leevi Salo tuikkasi vapaapotkun jälkitilanteesta pallon maalin edustalta maskulaisten verkkoon ja lukemat olivat 2–0 ennen kuin peliä oli käyty neljääkään minuuttia.
Selvää oli, ettei maalailutahti voinut MaPS:n tasoista joukkuetta vastaan jatkua pidempään samanlaisena. Kenttä pysyi loppuun asti sovolaisten hallinnassa, mutta seuraavaa osumaa piti odotella toisen jakson loppupuolelle asti.
Tuolloin Micky Enqvist siirsi isännät 3–0 johtoon ja SoVon lähes neljän kuukauden mittaisen tappiottoman putken jatkuminen alkoi varmistua.
MaPS onnistui avaamaan maalitilinsä heti kolmannen kotiosuman perään, mutta kovin kummoista uhkaa vieraat eivät silti pystyneet kotivoiton ylle luomaan.
– Hyvän alun jälkeen pelaamisemme ei pysynyt ihan parhaalla tasollaan loppuun asti, mutta aika tyylikkäästi pojat kuitenkin hoitelivat jälleen voiton kotiin. Tämä oli mukava päätös hyvin sujuneelle pelikaudelle, SoVon P15-joukkueen päävalmentaja Henri Hakamäki virkkoi kauden päätyttyä.
Vain yksi tappio koko kaudella
SoVo pelasi alle 15-vuotiaiden Kolmosen A1-lohkossa seitsemän alku- ja neljä jatkolohkon ottelua. Kauden ainoa tappiotahra tuli tilille kesäkuun alun kotipelissä Uudenkaupungin Pallokerhon yhteisjoukkuetta vastaan.
Muista kymmenestä ottelustaan SoVo voitti yhdeksän ja pelasi yhden tasan. Koko kauden maalierokseen somerolaisjoukkue takoi lukemat 50–21. SoVo voitti A1-lohkon syyskauden sarjan, ennen Turun Pallokerhon ”Sininen” -yhdistelmää ja Maskun Palloseuraa.
UJK (YJ) lunasti alkulohkon voittajana syyskaudeksi Kakkosen paikan vain yhden pisteen marginaalilla somerolaisiin nähden. Syyskauden Kakkosen lohkossaan UPK sijoittui hienosti toiseksi, mikä omalla tavallaan nosti myös kiistakumppani SoVon suoritustason sille kuuluvaan arvoon.
Jo useamman kauden aikana maalivainunsa ja viimeistelytarkkuutensa osoittanut Akseli Hakamäki oli jälleen somerolaisjoukkueen ja samalla koko lohkon paras maalintekijä 17 osumallaan. Kahden viimeisimmän kauden aikana Hakamäki on heilutellut vastustajien maaliverkkoja 40 kertaa.
n SoVon muut maalintekijät kaudella 2021: Micky Enqvist 10, Leevi Salo 8, Oliver Helenius 7, Atso Pätäri , Matias Koskinen ja Jasper Joosela 2, Eero Lehtinen ja Frans Fonsell 1.
Maalivahtina pelasi läpi kauden Ilmo Nokka ja kenttäpelaajina kokoonpanossa nähtiin edellä mainittujen maalintekijöiden lisäksi Sebastien Galuszka, Veeti Salo, Martti Kanasuo, Markus Veikkola, Nuutti Vartemaa, Markku Aaltonen, Eeli Pynninen ja Aimo Kurvinen .