Jonotus alkoi hyvissä ajoin – henkilökortit loppuivat tunnissa

0

Teksti ja kuvat Timo Kalenius

Lounaismaan Osuuspankin ja Lounais-Suomen lupapalveluiden järjestämä henkilökorttien ja passien haku oli niin suosittu, että kaikille halukkaille ei korttia tai passia voitu järjestää. Oven takana oli jono jo puoli tuntia ennen ilmoitettua aloitusta ja noin tunnin kuluttua siitä jouduttiin ilmoittamaan, että enempää ei kortteja tai passeja tälle päivälle enää saa, vaan päivän kiintiö on täynnä.

– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun järjestimme tällaisen tapahtuman. Kyselimme tähän mahdollisuutta lupahallinnolta jo noin vuosi sitten ja nyt vihdoin saimme tämän järjestettyä, kertoi asiakkuusjohtaja Juho Pettersson.

– Olimme kyllä kuulleet, että tähän olisi tarvetta, mutta yllätys oli meillekin se, että näin paljon hakijoita oli tulossa. Koska lupahallinnolla on rajoitetut resurssit hakemusten käsittelyyn, niin valitettavasti emme voineet kaikkia halukkaita ottaa tänään sisään, lisäsi Juho Pettersson.

Passin tai henkilökortin sai päivän aikana noin 50 henkilöä. Numerolapun saaneetkin joutuivat odottelemaan pitkiä aikoja ennen kuin pääsivät hakemustaan tekemään. Osuuspankin puolelta luvattiin, että uusi tilaisuus pyritään järjestämään lähiaikana.

– Olimme täällä aamulla hyvissä ajoin, noin puolituntia ennen ovien avautumista, ja jo silloin oli paikalla noin 30 henkeä. Aika hitaasti tämä etenee, kun mekin olemme jo tunnin odotelleet ja vielä varmaan toinen tunti menee ennen kuin pääsemme hakemusta tekemään, kertoi Pekka Veikkola , joka oli saanut numeron 19.

– Henkilökorttia tulin hakemaan ja kun passikin on vanhentunut, niin jollakin pitää henkilöllisyys pystyä varmistamaan. Ajokorttikaan ei nykyään enää kelpaa, jatkoi Veikkola.