Kaunis, mutta niin vaikea kieli

0
Paola Hernandez asuu tyttärensä ja miehensä kanssa Someron keskustassa.

Paola Hernandez aloitti kuukauden työharjoittelun Somero-lehdessä. Hän on Forssan ammatti-instituutissa Valma-koulutuksessa eli ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Nyt hän on tutustumassa työelämään ja sanomalehden tekoon.

Hän on opiskellut synnyinmaassaan Meksikossa viestintätieteitä, työskennellyt televisiossa sekä matkailualalla ja hänellä oli myös oma yritys, kahvila.

– Suomen kielen taitoni eivät ole vielä niin hyvät, että pystyisin opiskelemaan täällä media-alaa ja käyttämään kieltä työssäni, kirjoittaa ja puhua sitä. Olen iloinen voidessani suorittaa kieliharjoittelua sanomalehdessä ja Somerolla, kertoo kaksi vuotta miehensä ja tyttärensä kanssa Somerolla asunut Paola Hernandez.

Hän sanoo suomen kieltä kauniiksi, mutta niin vaikeaksi. Erityisesti sijamuodot ovat haastavia käyttää. Hän kertoo esimerkin. Hän oli toivottanut ”hyvä syntymäpäivä”, kun olisi pitänyt sanoa ”hyvää syntymäpäivää”. Hernandez uskoo tulleensa silti ymmärretyksi.

– Puhun yleensä englantia suomalaisten kanssa, mutta minun pitää puhua suomea, jotta opin sen.

– Minun mieheni on suomalainen ja Somerolta kotoisin. Meillä on nelivuotias tytär, joka pitää piirtämisestä, tanssimisesta, leikkimisestä ja uimisesta, kertoo Paola Hernandez lapsestaan Sade Amaitesta ja miehestään Markus Timosesta.

– Suomi on kaunis maa, hiljainen ja turvallinen.Täällä voin kävellä metsässä, valokuvata, askarrella ja tanssia salsaa, sanoo Hernandez, joka vetää Sykkeessä salsatunteja.

Suomen pimeys ei naista haittaa. Uintia ja soutamista Karibianmerellä hän kaipaa.

– Mutta en välitä yli 40 asteen helteestä.

Paola Hernandez on aina halunnut tuntea ja oppia muita kulttuureja.

– Sopeudun helposti. Nyt on tärkeää olla täällä, koska minulla on suomalainen perhe. Suomi on osa tyttäreni ja kumppanini juuria. Tietysti kaipaan meksikolaista perhettäni ja kulttuuriani. Tämä on osa sopeutumisprosessia. Ja aina on mahdollista matkustaa Meksikoon.