Kurpitsa on kekriherkkua

0
Kurpitsahillo sopii muun muassa skonssien täytteeksi.

Talvikurpitsat ovat kekrikauden herkkuja, joista voi hyödyntää sekä kuoret että sisuksen.

– Koristekurpitsat eivät ole syötäviä, mutta syötäviä kurpitsoja voi hyvin käyttää myös koristeina, MKN Länsi-Suomen ruoka-asiantuntija Henna Kyyrä vinkkaa.

Kun syötävän jättikurpitsan on kovertanut lyhdyksi tai muuksi koristeeksi, kannattaa sisuksen hedelmäliha käyttää ruoanlaittoon. Kurpitsa taipuu moneksi herkuksi: hilloksi, keitoksi, suolaisiin tai makeisiin piirakoihin, kakkuihin tai vaikka tortillan täytteeksi. Kurpitsan sisällä olevat siemenet voi paahtaa uunissa tai paistinpannulla ja käytä salaateissa, kakkujen tai leipien pinnalla tai naposteluun. Ennen paahtamista siemenet huuhdellaan ja annetaan kuivahtaa hetki talouspaperin päällä.

Sitruunainen kurpitsahillo

(M, G, V)

1,2 kg talvikurpitsaa

0,5 dl vettä

1,5 dl sitruunamehua

1 rkl raastettua inkivääriä

0,5 rkl rouhittua kardemummaa

1 vaniljatanko

500 g hillosokeria

1 rkl raastettua sitruunankuorta

1 rkl sitruunahappoa

Paloittele kurpitsa, kuori palat ja poista siemenet.
Laita kurpitsaliha (1 kg) kattilaan. Lisää sekaan vesi, sitruunamehu, inkivääri, kardemumma ja halkaistu vaniljatanko. Keitä seosta noin 20 minuuttia, kunnes kurpitsanpalat ovat täysin pehmeitä.
Poista vaniljatanko ja soseuta seos. Lisää soseeseen hillosokeri ja sitruunankuoriraaste koko ajan sekoittaen. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Sekoita hilloon sitruunahappo.
Jaa kurpitsahillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. Desinfioi kannet kiehuvassa vedessä ja sulje purkit. Anna jäähtyä ja säilytä viileässä.

Kurpitsahillo sopii muun muassa skonssien täytteeksi.

Skonssit

12 kpl

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

½ tl suolaa

1 rkl sokeria

1,5 dl piimää

75 g voita

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää neste sekä pehmeä voi. Sekoita ainekset vain hyvin sekaisin, älä vaivaa.
Ripottele jauhoja pöydälle ja taputtele taikinasta 2–3 senttimetrin paksuinen levy. Ota pyöreällä muotilla taikinasta paloja tai leikkaa taikina kolmionmuotoisiksi paloiksi. Nosta skonssit uunipellille. Kypsennä uunin keskitasolla noin 8 minuuttia tai kunnes skonssit ovat kullanruskeita.

Kurpitsakakku.

Kurpitsakakku

200 g talvikurpitsaa (esim. jätti-, myski- tai hokkaidokurpitsa)

200 g voita

1 dl (n. 50 g) pekaanipähkinöitä

4 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1,5 dl fariinisokeria

4 dl vehnäjauhoja

1 rkl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl inkivääriä

1 tl kardemummaa

2 tl vaniljasokeria

Kostutukseen omenatäysmehua

Kuorrutus:

400 g tuorejuustoa

50 g pehmeää voita

4 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

1 tl luomusitruunan raastettua kuorta

tilkka sitruunamehua

(Pinnalle pekaanipähkinöitä ja kurpitsansiemeniä)

Halkaise kurpitsat, poista siemenet ja paahda kurpitsaa 200-asteisessa uunissa, kunnes hedelmäliha on pehmeää. Koverra hedelmäliha kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Voitele ja jauhota (tasapohjainen) kakkuvuoka (halkaisija n. 24 cm).
Sulata voi ja rouhi pähkinät.
Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munavaahtoon yhdessä voisulan kanssa. Lisää pähkinät ja kurpitsasose.
Kaada taikina kakkuvuokaan. Kypsennä kakkua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes se tuntuu keskeltä tikulla koetettaessa kypsältä. Anna kakun jäähtyä hetki, pistele sinne tänne reikiä bambutikulla ja kostuta kakku omenamehulla. Peitä foliolla ja anna vetäytyä pari tuntia.
Vatkaa tuorejuusto ja voi sekaisin sähkövatkaimella. Lisää sokerit ja mausta sitruunalla. Levitä kuorrutus kakun päälle. Halutessasi voit halkaista kakun ja levittää puolet kuorrutusseoksesta kakun väliin.
Koristele kakku halutessasi pekaanipähkinöillä ja kurpitsansiemenillä.

Nyhtökurpitsa.

Nyhtökurpitsatortillat

6 annosta (M, V)

Nyhtökurpitsa:

1 (n. 1 kg) myskikurpitsa

2 valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

(1 tl savupaprikajauhetta)

Tortillat:

9 dl vehnäjauhoja

1,5 tl suolaa

1 dl öljyä

4 dl vettä

Lisäksi:

rapeaa salaatti

tuoretta kurkkua

tomaatteja

punasipulia

(majoneesia,

valmista BBQ-kastiketta)

Valmista ensin nyhtökurpitsa. Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja rihmat. Nosta kurpitsanpuolikkaat uunivuokaan. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita öljyn ja mausteiden kanssa kulhossa. Levitä seos kurpitsoille. Paahda 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes kurpitsa on pehmennyt.
Valmista kurpitsan kypsyessä tortillat. Mittaa kaikki tortilla-ainekset kulhoon. Sekoita ja vaivaa pari minuuttia. Kun taikina on kimmoisaa, kumoa se pöydälle ja jaa kuuteen osaan. Pyörittele palloiksi ja kauli pyöreiksi ohuiksi levyiksi. Käytä tarvittaessa apuna hieman jauhoja.
Paista tortillat ilman rasvaa paistinpannulla molemmilta puolilta. Tortillojen pintaan saa tulla ruskeita pilkkuja.
Kun kurpitsa on kypsää, nosta vuoka uunista. Nyhdä kurpitsaliha pois kuorista tarjolle esimerkiksi kahden haarukan avulla. Mausta halutessasi valmiilla bbq-kastikkeella.
Tarjoa nyhtökurpitsa tortillalettujen kanssa pulled porkin tapaan. Laita tarjolle lisäkkeeksi ainakin suikaloitua salaattia ja tuoretta kurkkua, kuutioituja tomaatteja, sipulirenkaita sekä majoneesia.

Talvikurpitsat

– jättikurpitsa, josta perinteisesti koverretaan näyttävät halloween-lyhdyt, on mieto, joten sen seuraan sopivat monet mausteet
– myskikurpitsan hedelmäliha on kirkkaan oranssi ja maku aavistuksen pähkinäinen, makeampi kuin muut talvikurpitsat
– hokkaidokurpitsan hedelmäliha ei vetisty kypsennettäessä ja maku on herkullisen täyteläinen ja makeahko
– spagettikurpitsan maku on mieto, kypsennettynä hedelmäliha muuttuu nauhamaiseksi ja muistuttaa spagettia

Lähde Maa- ja kotitalousnaiset