Lohjalla etsitään esiintyjiä Badding-näytelmään ja pidetään Badding-jamit

0
Ilmari Myllynen (kapellimestari), Satu Säävälä (käsikirjoittaja) ja Vinö Weckström (käsikirjoittaja ja Badding).

Teatteri Trala Lohjalta tuottaa kesällä 2022 Satu Säävälän ja Väinö Weckströmin kirjoittaman musiikkinäytelmän Raitilla – Rauli Badding. Se esitettiin yli 10 000 katsojalle vuonna 2013 Pesäkallion kesäteatterilla Lahdessa.

– Musiikkinäytelmässä on laaja kattaus Baddingin tuotantoa. Legendaarinen laulaja ehti lyhyen elämänsä

aikana rakentaa huikean uran, vaipua unohdukseen ja palata vielä huipulle toistamiseen. Myrskyisä taival piti

sisällään niin elämän pohjamutia kuin valtavaa suosiotakin, kertoo Teija Malén teatterista.

Teatteri Trala on yli 30 vuotta Lohjalla toiminut harrastajateatteri.

– Pyrimme luomaan ja ylläpitämään kiinnostusta teatteritaiteen tekemiseen matalalla kynnyksellä. Badding – Raitilla -näytelmässä käytämme ammattilaisohjaajan ja kapellimestarin lisäksi myös ammattinäyttelijää.

Baddingin roolissa nähdään Väinö Weckström. Näytelmän ohjaa Satu Säävälä ja kapellimestarina toimii Ilmari Myllynen.

Ensi lauantaina 30.10. teatteri pitää kuitenkin casting-tilaisuuden, jonne voi mennä kuka tahansa roolia hakemaan.

– Takaamme loistavan alustan näyttelemiselle ja laulamiselle hyvällä työryhmällä, harjoituspaikoilla jatekniikalla.

Castingin jälkeen alkaa Badding-ilta Virkkalan Klubitalolla, joka pitää sisällään konserttiosuuden ja jamit.

Estradilla ja jamien vetobändinä on Ulla ja Karza.

Ulla Hillebrandt on virkkalalainen artisti, laulaja-viulisti. Hän on tunnettu useiden musiikin tyylilajien esittäjänä, kansanmusiikista countryyn ja iskelmästä rockiin.

– Hänellä on oma Badding-historiansa 2000-luvun vaihteesta, ajalta jolloin hän asui ja vaikutti Somerniemellä, Baddingin synnyinmailla. Ulla osallistui Somero soikoon sekä Illan varjoon himmeään -laulukilpailuihin hyvällä menestyksellä. Sieltä saakka hänen keikkaohjelmistossaan on pysynyt kattaus sekä Somerjoen että myös toisen somerolaisen legendan, Unto Monosen kappaleita, Malén kertoo.

– Kari ”Karza” Pennanen on legendaarinen helsinkiläinen muusikko, joka aloitti uransa aikoinaan Joukon ja Kostin bändissä. Hänet on nähty niin kitarassa kuin koskettimissa, sekä laulajana lukuisten suomalaisten eturivin artistien bändeissä.

– Myös Lohjan seudulla usein esiintynyt pidetty bileduo Ulla ja Karza esiintyy niin yksityis- ja yritystilaisuuksissa, kuin ravintoloissa ja kesäterasseillakin.

Konsertissa kuullaan sovituksia Rauli Badding Somerjoen rakastetuimmista, mutta myös harvinaisemmista ja vähemmän kuulluista kappaleista.

– Illan päättää Badding-jamit, jotka ovat kaikille avoimet soitto- ja laulutaidoista riippumatta. Ota mukaan ihan oma lauluäänesi sellaisena kuin se on, sekä mahdollinen soittimesi, on se sitten kitara tai helistin, haitari tai kalistin. Tervetuloa laulamaan ja soittamaan muistorikkaita Badding-biisejä, kannustaa Malén.