Yhtä juhlaa -konsertti sunnuntaina
– Halu laulaa ja oppia laulamaan paremmin. Yhteisöllisyys. Ei täältä pysty jäämään pois. Mukava sakki. Itsensä kehittäminen. Eikös kaikki uuden opetteleminen ole aivoille terveellistä: täällä estetään dementian etenemistä. Laulamisen riemu, joka halutaan näyttää muillekin. Nauretaan ja vietetään aikaa yhdessä muutenkin vapaa-ajalla. Laulu yhdistää, luettelevat kuorolaiset Metka Köörin imua.
– Pakkohan sitä on tulla harjoituksiin, jotta osaa laulut konsertissa. On 23 biisiä opeteltavana, tokaisee Markku Koskinen treenaamisesta ensi sunnuntain juhlakonserttiin Yhtä juhlaa.
Seurakunnan kanttori Olli Salomäenpää alkoi kasata kuoroa nollasta syksyllä 2007. Seuraavana keväänä kuoron nimeksi keksittiin Metka Kööri. Nykyään joukko vetelee biisejä kolmi-, neliäänisesti.

Pari vuotta opetuksesta vastannut kuoronjohtaja Annika Kuntsi sanoo joukkonsa olevan motivoinut ja halukas kehittämään itseään laulajina ja sitä kautta parantamaan kuoron soundia.
– Kuoro taipuu monenlaiseen: kevyestä ja helposta viihdekuorotyyppisistä musiikista vaativiin sovituksiin, jossa lähestytään sekakuoroa. Teemakonsertit ovat tämän kuoron juttu, viittaa Kuntsi Metka Köörin Unto Monosen ja Juicen kappaleisiin perustuviin konsertteihin.
– Minun tehtäväni on huolehtia, että laulu soi ja saadaan oikea soundi.
Opettajaansa Kuntsia kuorolaiset kehuvat mahtavaksi, huipuksi ja ihan parhaaksi.
– Hän kannustaa, saa meidät innostumaan ja tekemään parhaamme. On sillä pitkä pinna. Hän on huumorintajuinen ja ymmärtää meidän hulluja ideoita.

Kuoro painottaa laulamisen riemun ja yleisön viihdyttämisen lisäksi oppimisen iloa. Kuoro on kutsunut ammattilaisia pitämään kursseja, jotta ääni soljuisi ja tunne välittyisi.
– Mitä sieltä kurkusta tulikaan; voiko tälle tehdä jotain, että se olisi parempi. Kyllä nyt on eri ääni kellossa, toteaa Sonja Tiilikainen omaa ja keralla olevan ryhmän kehittymistä.
Ykä Uusi-Heikkilällä ei ollut harrastuksia muuttaessaan Somerolle. Itsekseen hän oli kyllä laulanut.
– En silloin alkuun tajunnutkaan, kuinka hyvä porukka tämä on.
Birgitta Järvinen kuunteli ensimmäistä kertaa Metka Kööriä Kiiruun puistossa yhteislaulutilaisuudessa.
– Olin sattumalta paikalla. Ajattelin, että tuo voisi olla kivaa.
Armi Koskinen lähti kuoroon parin työkaverin kanssa. Hänestä yhteisöllisyys on parasta köörin antia.
– Uskaltaa, kun ympärillä on turva ja samanlaista joukkoa. Siinä itsekin kehittyy.
Marja Virta on saanut itseluottamusta ja Pirjo Rahkonen esiintymisvarmuutta.
– Saa laulaa ja tehdä yhdessä. Metkassa Köörissä laulaminen on tavoitteellista, ei rallattelua, summaa tuore kööriläinen Sanna Ikonen.

Kuoroyhdistyksen puheenjohtaja Pia Tuomosella on viiden vuoden putki Metka Köörin riveissä ja aiempaakin kuorotaustaa.
– Tykkään haasteista. Kuorolaulu on siihen hyvä harrastus; aina voi oppia ja pyrkiä parempaan. Tämä on mahtavan huikean ihana porukka, jossa yhdessä opimme, hehkuttaa Tuomonen.
– Harrastuksiin ei aina jaksa lähteä, mutta tänne veri vetää, toteaa Hellevi Kellokumpu, kuoron varapuheenjohtaja.
Anu-Miisa Forell on ollut mukana lähes kuoron syntyajoista saakka.
– Tämä on ihan kivaa, vähän haasteellista. Haluan, että ääni tulisi puhtaasti ulos, toteaa Forell, joka sanoo olevansa pedanttisuuteen taipuvainen.
Kuoron tausta ja tuki on yhdistys Metka Kööri ry. Yhdistysrekisteriin se hyväksyttiin 2011.
Metka Köörissä vallitsee demokratia. Yhdessä päätetään, mitä lauluja otetaan harjoiteltavaksi, puvustuksesta, konserttien tarjottavista, ilmoituksista ja muusta. Yhdessä rakennetaan konsertit kuulijoiden iloksi. Joku on joskus todennut, että Metka Kööri on laulu-, leikki- ja leivontakerho.
– Joukko on hulvatonta, sitoutunutta ja kunnianhimoista, kertoo Metka Köörin konkari Erja Teräväinen.
Kuoron ohjelmisto koostuu kevyestä musiikista, pääasiassa iskelmistä. Joukko on tuonut esiin myös oman pitäjän poikien Rauli Badding Somerjoen ja Unto Monosen tuotantoa.
– Elämä on paljon kevyempää, kun laulaa kevyttä musiikkia, huikkaa Alice Säippä.

Tulevassa juhlakonsertissa on mukana kuoron esittämiä ja heille rakkaita ja tärkeitä lauluja vuosien varrelta. Kuullaan muun muassa Hectorin Nostalgia I, Maaritin Jäätelökesä, Ellinooran Carrie ja Fredin Puhu hiljaa rakkaudesta. On Juicea, Jonna Tervomaata ja paljon muuta.
Valtaosan kuoron sovituksista tekee kuoron perustaja Olli Salomäenpää. Vaikka hän ei ole enää pääpuikoissa, niin hän kulkee edelleen tiimin tukijana.
Kun sunnuntain juhlakonsertti on viety päätökseen, niin kuoro tähtää uutta kohti. Tiedossa ovat konsertit Metkampi Joulu 21.11. ja ensi keväänä Metkasti Juicea.
Metka Köörin matkaa
– toiminta alkoi vuonna 2008 seurakunnan kuorona kanttori Olli Salomäenpää johdolla
– syksystä 2009 opetus siirtyi Someron kansalaisopistoon (nyttemmin Somero-opisto)
– Metka Kööri hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 2011
– kuorossa on tätä nykyä 18 jäsentä (15 naista ja 3 miestä)
– laulaa pääsääntöisesti 3–4-äänisiä kuorosovituksia suomenkielisestä rytmimusiikista
– vaalii somerolaista musiikkiperinnettä ja -kulttuuria
– järjestää omia konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia, on mukana yhteiskonserteissa, käy esiintymissä juhlissa ja muissa tilaisuuksissa
– kuoro painottaa laulamisen riemua, oppimisen iloa ja yleisön viihdyttämistä
– viikkoharjoitukset Kiiruun talossa, jossa harjoitellaan esityskappaleita, laulutekniikkaa, tulkintaa, äänenmuodostusta ja nuotinlukua
– nyt kuoroa opettaa kanttori Annika Kuntsi, kuoroa johtaneet Kuntsin ja Olli Salomäenpään lisäksi myös muusikko Jaana Viitamäki, musiikinopettaja Katriina Helmi, laulupedagogi Sanna Mansikkaniemi, musiikkipedagogi Anna Schukov, kesäkauden opettajana on ollut laulaja Pirkko Pelander, kuoron tukena ja sovittajana jatkaa sen perustaja Olli Salomäenpää
– oppia ja innostusta on hankittu myös vierailevilta kouluttajilta, kuten kuoronjohtaja musiikkineuvos Marjukka Riihimäeltä, näyttelijä, stand up -koomikko Markku Toikalta, musiikkipedagogi Heidi Pihakiveltä, laulaja Ami Aspenlundilta, laulaja Veeti Kalliolta, laulaja meikkaaja Eija Kourimolta, joogaopettaja Ilkka Harjolalta, tanssinopettaja Saara Tuikkalalta ja laulaja ilmaisutaidon kouluttaja Tarja Söyringiltä
Yhtä juhlaa -konsertti 24.10. seurakuntakeskuksessa