Sopiiko muraali Somerolle?

0

Teksti ja kuvat Timo Kalenius

Muraali on julkisella paikalla oleva, koko rakennuksen seinän kattava seinämaalaus. Muraali eroaa graffitista siinä, että se on luvallinen ja sillä pyritään taiteelliseen viehättävyyteen sekä esteettisyyteen.

– Minusta Someron keskustan vanhat rakennukset ovat sinällään hienoja, eivätkä välttämättä tarvitse kylkeensä mitään isoja maalauksia. Muutenkin olen sitä mieltä, että muraalit sopivat paremmin isoihin kaupunkeihin, kuten esimerkiksi Turkuun, eivätkä tällaisiin Someron tapaisiin pieniin maakuntapaikkoihin, sanoo Katri Turusta.

– Mikäli maalaus on paikassa, jossa se ei aiheuta haittaa, esimerkiksi liikenteelle ja on taidolla tehty, niin kyllä sellainen mielestäni myös Somerolla voisi olla. Tarkkana täytyy tietenkin myös sen paikan suhteen olla, että ei sitten myöhemmin huomata, että eihän se tuohon sovikaan ja se jouduttaisiin poistamaan, toteaa Eeva Somerolta.

– Sopii varmasti tännekin, mikäli kuvat ovat asiallisia ja mietitään tarkasti, mihin niitä laitetaan. Mielestäni ei kuitenkaan vanhoihin historiallisiin rakennuksiin kuten Kivimakasiiniin tai Kiiruun taloon. Ehkä Jussin Baarin seinässä voisi olla hyvä paikka, jos kuva vain on muuten ympäristöön sopiva, sanoo Päivi Somerolta.

– Riippuu varmaankin siitä, mihin kuva tulisi ja millainen se olisi. Salossa esimerkiksi on poliisiaseman seinässä todella kaunis muraali ja toinen on valtion viljavaraston seinässä. Eli jos paikka on oikea ja kuva kaunis, niin ehdottomasti kannatan, toteaa somerolaissalolainen Hanna.