Sumopainijan syleily vei mukanaan

0
Jorma ”Jomma” Korhonen ja Anita Hallapelto kihlautuivat huhtikuussa.

Teksti ja kuvat Kai Merilä

Mikäpä yhdistää somerolaista naisyrittäjää ja helsinkiläistä sumopainijaa? No, internet tietysti. Siellähän on nykyään kaikki saatavilla. Somerolla Muotiputiikki Helmeä pitävä Anita Hallapelto ja Helsingissä palo- ja pelastuslaitoksella työsuojeluvaltuutettuna toimiva Jorma ”Jomma” Korhonen löysivät netistä toisensa ja rakkauden.

– Sumopainijan ensisyleily vei meikäläisen mukanaan, Anita kertoilee hymyillen viitaten Jomman erikoislaatuiseen urheiluharrastukseen.

Jorma muistelee selanneensa netissä Market Place -nimistä osto- ja myyntisivustoa.

– Bongasin sieltä kivannäköisiä retrotavaroita. Juttelin pariin otteeseen puhelimessa myyjän, eli Anitan kanssa ja hän tuntui todella mukavalta. Erään kerran olin lähdössä Maaningalle mökille ja ajattelin, että ajetaanpa Someron kautta. En ollut ikinä aiemmin käynyt Somerolla. Lyhyesti sanottuna: sillä reissulla ollaan.

Jutustelu natsasi ja kemiat kohtasivat heti niin hyvin, että Jomma jäi saman tien Anitan luo yöksi.

– Kevättalvella siirsin sitten kirjani tänne Somerolle. Tilanne oli otollinen myös työn suhteen, sillä olin toiminut palomiehenä 34 vuotta ja viimeiset kolme vuotta työsuojeluvaltuutettuna. Kun korona iski, meidät siirrettiin etätöihin. Olen hoitanut työni pääasiassa täältä käsin videoyhteyksin.

Yhteen muutossa oli aluksi ilmassa pientä jännitystä.

– Kumpikaan meistä ei ole ainakaan kolmeentoista vuoteen asunut kenenkään kanssa. Nyt olemme olleet tosi tiiviisti yhdessä, mutta viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti. Paremmin ei voisi olla!

Sekä Anitalla että Jommalla on kummallakin jo aikuisia lapsia aikaisemmista liitoistaan.

Ruuhkavuodet ovat jääneet molemmilta taakse ja nyt on ikään kuin alkanut täysin uusi ajanjakso elämässä.

Sumopainissa MM-pronssia

Somerolle asetuttuaan Jomma alkoi myös ensi töikseen katsastaa paikallista urheiluharrastustarjontaa. Hänellä on nimittäin erittäin mittava ja menestyksekäs urheilutausta. Lajikirjo on ollut vuosien varrella laaja: kuulantyöntö, kiekonheitto, moukarinheitto, paini, painonnosto, amerikkalainen jalkapallo sekä sumopaini. Mitaleitakin on kertynyt mukavasti. Amerikkalaisesta jalkapallosta saavutuksena on neljä Suomen mestaruutta. Kaikkiaan eri lajien SM-kultamitaleita Jommalle on kertynyt yhdeksän kappaletta. Sumopainissa Jomma on niittänyt kansainvälistäkin menestystä saavuttaen muun muassa MM-pronssia vuonna 2000 avoimessa luokassa Sao Paulossa Brasiliassa.

Leikkauskierre kesti kymmenen vuotta

Vuonna 2001 Jomma lähti kutsuttuna Japaniin sparraamaan sumopainin ammattilaisia.

– Tähtäimessä olivat myös isot turnaukset ja ammattilaisuus. Sitten polvi pamahti totaalisesti ja urahaaveet jäi siihen. Myös toinen polvi alkoi oireilla.

Pitkän kuntoutusjakson jälkeen Jomma alkoi jälleen treenata. Siitä seurasi polvien etu- ja takaristisiteiden repeämisiä, kierukoiden rikkoutumisia ja lumpion halkeaminen.

– Oltiin siinä vaiheessa, että pysynkö enää kohta edes kävelemään. Siitä alkoi kymmenen vuotta kestänyt leikkauskierre.

Lopulta mies saatiin operoitua siihen kuntoon, että mieli alkoi haikailla takaisin kilpaurheilun pariin.

– Tuli idea, että herätän vanhat yleisurheilujutut takaisin henkiin, eli kuulan ja moukarin. Niissä tiesin tasan tarkkaan polvien liikkeet ja sen, miten en enää satuta niitä. Kampailuharrastuksista oli sen sijaan luovuttava.

Takaisin MM-areenalle

Viisi vuotta sitten Jomma osallistui palomiesten ja poliisien MM-kisoihin Los Angelesissa. Kyseessä eivät ole mitkään ihan pienet urheilukarkelot, sillä osallistujamäärä kipuaa joka vuosi 10 000 urheilijan paremmalle puolelle.

– Kuulassa onnistuin työntämään MM-hopeaa. Sarjassani oli paljon poliiseja, joista löytyy melkoisia mörssäreitä. Itselleni ei se mitali ollut se kovin juttu, vaan että kaikkien loukkaantumisten ja leikkauskierteen jälkeen yleensä pystyin edes osallistumaan kisoihin.

Pari vuotta sitten Jomma osallistui Koreassa pidettyihin palomiesten MM-kisoihin.

– Amerikassa eräs poliisiurheilija vitsaili, että ”helppoahan toi kisaaminen on, kun osallistut vain yhteen lajiin”. Tästä sisuuntuneena päätinkin sitten osallistua Koreassa kiekkoon, kuulaan ja moukariin. Voitin kaikki.

Taistelu viinapirua vastaan

Jomma haluaa puhua suoraan ja rehellisesti vaikeista ajoistaan taistelussa viinapirua vastaan.

– Silloin loukkaantumisten ja leikkauskierteen aikana mulla oli myös paha alkoholiongelma vuosien ajan. Eräässä vaiheessa laitoin korkin kiinni. Sen Korean matkan aikana sain jostain päähäni, että kyllähän meikäläinen voi hyvinkin olla kohtuukäyttäjä. Siellä alkoi taas lotraaminen ja elämän alamäki.

Puolitoista vuotta sitten Jomman juominen oli tullut sen verran pohjalle, että valintamahdollisuuksia oli edessä vain yksi: ryhtyä täysraittiiksi.

– Hain apua ja elämä maistuu paremmalta kuin ikinä. Tajusin, että mun ei tarvitse enää kokeilla juomista. En koe menettäneeni mitään jättäessäni viinan kokonaan pois, päinvastoin. Löysin Anitan, mulla on hyvä työ ja yleensäkin ottaen elämään on tullut sen myötä pelkkää hyvää. Painitermein: sain selkävoiton viinasta.

Ilman asiantuntevaa vertaistukea ei raitistumisesta olisi tullut mitään.

– Minäkin yritin niin monta kertaa sulkea korkkia, mutta ei siitä omin neuvoin tullut yhtään mitään. Suomessa on erittäin hyvää ammattiapua tarjolla, kun sitä vain uskaltaa hakea.

Tatuoidut kihlasormukset

Somerolla Jomma sanoo viihtyvänsä enemmän kuin hyvin. Omien töidensä lisäksi hän auttaa Anitansa Helmi-putiikissa.

– Kuntosalilla olen tutustunut paikkakuntalaisiin. Tosi moni on jo alkanut moikkailla, kun liikuskelen kylillä.

Urheilun monitoimimies on tartuttanut kuntoilun ilon myös kauniimpaan puoliskoonsa.

– Jomma suostutteli minut viime jouluna tapaninpäivänä ensimmäistä kertaa elämässäni kuntosalille. Hän teki minulle treeniohjelman ja pisti ruokavaliotani uusiksi. Hänen mukaansa ihminen ei voi elää pelkällä pullalla ja sokerilla, Anita naurahtaa.

Urheiluasioissa Jomman katse siintää jo ensi vuoden maaliskuuhun, jolloin Portugalissa pidetään palomiesten yleisurheilun MM-kisat.

– Tarkoitus olisi lähteä Anitan kanssa reissuun. Elokuussa on palomiesten ja poliisien MM-kisat, jonne aion myös osallistua. Anita tulee mukaan kannustamaan. Meidän yhteiseksi lempiharrastukseksemme on tullut kaikenlainen reissaaminen. Nyt koronan vuoksi matkailu on keskittynyt kotimaahan.

Kihloihin pari meni huhtikuun alussa.

– Päätin aikoinaan, että jos joskus menen vielä kihloihin, sormusta en aio ottaa, vaan sen tilalle tehdään sormiin tatuoinnit, Jomma summaa.

– Eipähän niitä sitten voi heittää ainakaan nurkkaan, Anita tokaisee.

Jorma Korhonen

-54 vuotta

-työsuojeluvaltuutettu Helsingin pelastuslaitoksella, ylipalomies

-harrastukset: kiekon- ja moukarinheitto, kuulantyöntö, painoharjoittelu

-urheilusaavutuksia: MM-pronssia sumopainissa Sao Paulossa 2001, kultaa palomiesten MM-kisoissa kiekossa, kuulassa ja moukarissa, neljä Suomen mestaruutta amerikkalaisessa jalkapallossa, kaikkiaan yhdeksän Suomen mestaruutta eri lajeista

-muutti Somerolle kevättalvella 2021

-kihloissa somerolaisen Anita Hallapellon kanssa