Ideoita ja kiitoksia

0
partiolippukunnan näyttely on esillä kirjastossa marraskuun ajan.

Upea Partiolaisten näyttely kirjastossa!Kiitos Partiolaiset,erityisesti Liisa ja Mauno.
Mummi

Kyllä se todella on aivan jokaisen somerolaisen etu, että tällaisella pienellä paikkakunnalla käytetään oman kylän palveluja. Naapuritkin siinä hyötyvät ja saavat iloa kun vaurastutaan – paitsi rahassa niin ennen kaikkea yhteen hiileen puhaltamisessa. Ymmärtämisessä, että tällainen yhteinen ajattelu on tärkeää – siinä on tulevaisuutta kerrassaan!
Herätystä!

Kirkossa käynti on hieno vanha tapa muillekin kuin uskovaisille. Kaikille meille on suureksi siunaukseksi, jos on saanut vastaanottaa sisäisen nöyryyden lahjan.
Armoa kaikki täällä

Käsittämätöntä että edes puhutaan torin siirrosta, kun nykyisessä on hyvät parkkipaikat lähellä ja niin lähellä koko tori kaikkea!
Ei ymmärrä

Monitoimitalolla tai vastaavassa paikassa ja sään salliessa pihalla: kansan leppoisaa yhdessäoloa nyyttäri- ajatuksella. Kukin tekee ja tuo syötäväksi, katseltavaksi ja juteltavaksi mitä osaa. Voisikohan tällaisesta jopa tulla hauska tapa?
Joulukin lähestyy

Tupakanviljely maailmassa pitäisi kieltää. Metsäkadon vähentämiseksi nuo viljelyalueet pitäisi metsittää. Tupakka on täysin tarpeeton tuote.
No smoking

Pyhäinpäivän iltana olimme kirkossa kuulemassa, kun poisnukkuneen rakkaamme nimi luettiin. Tilaisuus oli mielestämme kaunis, herkkä sekä tunnelmallinen. Istuimme takapenkissä eikä meillä ollut mitään ongelmia saada puheesta selvää.
Ruusuja risujen sijaan

Maksaako Lounaismaan Osuuspankki veronsa Somerolle?
Kuis on?

Lounaismaan Osuuspankki, myös OP Koti, maksaa yhteisöverot jokaiseen kuntaan, jossa meillä on toimipaikka. Yhteisövero jakautuu henkilöstömäärän suhteessa eri kuntiin. Näin kaikilla yrityksillä, jotka toimivat useammalla paikkakunnalla.
Jouni Hautala, OP Lounaismaa, toimitusjohtaja

Onko sellaista kouluratkaisua mietitty, että kaupunkiajossa kielletään massiiviset maatalous- ja kaikki muut vähennyskelpoiset työkoneet, joista kaupungin keskusta kärsii päivin, öin, kesät, talvet? Jos maaseutu pysyisikin omissa kyläkouluissaan, 1–9 luokat, ja pitäisi maatalousnäyttelyä siellä? Kaupunkilaiset kävisivät sitten omia kaupunkikoulujaan.
Seuraavaksi puimurilla toimistolle

Vuonna 1975 viimeinen oppikoulun 1. luokka aloitti tilan puutteen vuoksi kansalaiskoulun tiloissa. Olimme 10–11-vuotiaita ja kansalaiskoululaiset 13–15-vuotiaita. Kiusaamista oli, mutta opettajat eivät sitä huomanneet enkä itse uskaltanut kertoa.
Muistan tämän yhä

Pimeän illan valopilkku. Lämmin kiitos avaimen löytäjälle ja uimahallin kahviolle sen säilytyksestä 17.11. iltaviiden jälkeen. Kiitos!
Avaimet-on

Oiskohan jonkinlainen PowerPark mahdollinen myös Somerolle? Härmä on kaukana pääkaupunkiseudulta, oma pitäjämme lähellä. Sukari tai Harkimo asialle ja ajatukset tekosiksi!
Menoa ja meininkiä