Isyydessä parasta lasten antama draivi

0
Timo Niemisellä on kaksi lasta, tyttö ja poika, sekä neljä lastenlasta.

– Isyydessä kaikki on hienoa. Lapset ovat elämän suola. Sen takia tässä eletään. Isänä on mukava seurata lasten kasvua, haaveita ja menemisiä. Olla rinnalla ja tukea, jos tarvitsevat. Lapset tuovat elämään draivia (meininkiä, sisältöä), listaa Timo Nieminen isyyden parhaita puolia.

Hän on ottanut käyttöönsä oman isänsä oppeja. Yksi niistä on yhdessä tekeminen.

– Isä opetti minut hitsaamaan. Tein metallitöitä jo ennen kuin menin kouluun. Autoja laitettiin rinta rinnan.

– Oma isäni oli hyvä hiihdonopettaja. Hän kannusti myös jalkapalloharrastuksessa. Ei pakottanut, kehotti kokeilemaan monia lajeja.

Timo Nieminen on lisännyt omien lastensa, tyttären ja pojan sekä neljän lapsenlapsen kasvattamiseen puhumisen ja pussaamisen.

– Meillä halataan paljon.