Teksti Timo Kalenius
Yksi varma merkki joulun lähestymisestä ovat joulumarkkinat ja -torit.
Jo nyt viikonloppuna jouluisiin tunnelmiin pääsee Ruokavassa Monarilla, josta löytyy käsitöitä ja herkkuja.
Joulutoreilta löytää erilaisten myytävien tuotteiden lisäksi ohjelmaa sekä herkullista ruokaa.
Perinteinen Somerniemen Joulutori pidetään kesätorilla lauantaina 4. joulukuuta. Paikalle on tulossa runsaasti myyjiä ja kojuissa on tarjolla jouluherkkuja sekä käsitöitä. Joulupukkikin vierailee paikalla.
Metsolassa on samalla kahden paikallisen uutuuskirjan esittely ja myynti. Manu Kärki on tehnyt kirjan Somero 2000-2020 ja Leeni Tiirakari kirjan Lahden kartano.
Terttilän Toukolassa pidetään sunnuntaina 5.12. jouluinen tapahtuma, jossa on myynnissä käsitöitä ja lähiruokaa.
Joulumarkkinat pidetään K-Supermarket Härkätien parkkipaikalla maanantaina 20. joulukuuta. Myyjiä on saapumassa runsaasti ja paikalle on tulossa myös Joulupukki.
Myynnissä on jouluisia herkkuja ja joululahjoiksi sopivia tuotteita. Paikalla on myös kahvi- ja glögitarjoilu.
Someron torilla ei näillä näkymin järjestetä erityistä joulutoria, mutta se on avoinna joulukuussa normaalisti aina perjantaisin, paitsi jouluaattona.