Minulle terveys ei ole ollut itsestäänselvyys. Lapsena olin aina kipeä.
Teini-ikäisenä olin kuolematon, niin kuin useimmat siinä iässä. Talvipakkasissa takki auki, rööki suussa ja purkkarit jalassa. Kärsin anemiasta ja syömishäiriöstä. Kehopositiivisuudesta ei ollut tietoakaan. Riittämättömyyden tunteeseen piti hakea hyväksyntää kaikkialta ja kaikilta.
Kun 21-vuotiaana parisuhteen vakavoiduttua sain lapsia, aloin ajatella omaa terveyttä ja hyvinvointiani. Oli tärkeää pysyä terveenä, koska pidin huolta suloisista lapsosistamme ja yhdestä vähän isommasta miehenköriläästä. Taustalla kuitenkin kummittelivat teini-iän möröt ja se, että en ollut tyytyväinen itseeni tai siihen mitä tein.
Kun 2007 aloitin yrittäjänä, oravanpyörä imi mukaansa. Omasta tunneälystä ei ollut tietoakaan. Olin sinisilmäinen, kiltti ja todellinen tolvana. Pitkät työpäivät, toisten puolesta tekeminen (koska itse olin suuna päänä joka välissä säätämässä), kaikissa kissanristiäisissä hyppääminen ja koko ajan `esillä´ oleminen muuttivat minua ja minuuttani hurjasti.
Olin suorittaja. Kontrolloin syömistäni, vaelsin dieetistä toiseen, harrastin pakkoliikkumista.
Näin itseni peilin kautta erilaisena kuin muut. Muut näkivät elämäni ehkä niin, että liikuin ilolla ja olin aina iloinen. Itse koin, että elämä oli pakkosuorittamista, oman pään sisällä jatkuvaa taistelua, jonka piilotin luonnottoman hymyn taakse. Koetin päästä kivenkovaa johonkin muottiin. Janosin muilta hyväksyntää!
Jossakin kohtaa olin pahasti ylikunnossa eli alipalautunut. En nukkunut, kroppa kävi ylikierroksilla, oli stressiä, keho oli hiljaisessa tulehdustilassa, tein typeriä päätöksiä.
2016 keväällä löin yritykseni ovet kiinni ja lähdin välittömästi vieraalle töihin. Pois Somerolta. Itseäni pakoon. Kiristin juoksulenkkareiden nauhoja yhä tiukemmalle. Myymäläpäälliköksi Espoon Seppälään, sieltä Loimaalle, jonka jälkeen Saloon henkilökohtaisen avustajan töihin. Siitä lähihoitajan opintoihin ja sitä kautta suuntautumaan mielenterveys- ja päihdepuolelle. Tein töitä päiväkodissa, kotihoidossa ja lopulta lastenkodissa. En pysähtynyt.
2020 helmikuussa kroppa sanoi itsensä irti. Yövuoron jälkeisenä aamuna oikea käsi oli turta. Jäätynyt olkapää, oli lääkärin diagnoosi. Sairauslomalle. Tajusin, että kolmivuorotyö ja pitkät päivät sekä yövuorot eivät soveltuneet keholleni eivätkä mielelleni.
Eräs ihminen kysyi, mitä kipuilin, mistä haluaisin päästää irti. Totesin hätäpäissäni, että työstäni. Mikset sitten päästä, hän tokaisi. Sehän oli loppujen lopuksi suht´ helppoa. Käsi oli kunnossa parin päivän päästä. Pää humisi tyhjyyttään. Olin tehnyt ratkaisun, joka aloitti hyvän. Höllensin juoksulenkkareiden naruja hieman, mutta vain varovasti. Totuttelin uudestaan elämään Somerolla.
Uskalsin keskittyä itseeni. En itsekkäästi, vaan lempeästi ja suopeasti itseäni tarkkaillen.
Hurahdin eteerisiin öljyihin, tunteita tasapainottaviin ja kehon toimintaa tukeviin tuoksuihin. Herättelin uinumassa oleen Y-tunnukseni ja perustin Simppeli Olo ja Ilo -yrityksen. Tein öljyhoitoja ja esittelin eteerisiä öljyjä sekä pidin iltoja/päiviä, joissa kuuntelin ihmisten tarinoita ja arjen huolia. Yhdessä etsimme ja useasti myös löysimme ratkaisuja tilanteisiin ja tunnetilojen purkuun. Vihdoin luotin itseeni ja tekemiseeni.
Se tuntui hyvältä. Silti tiesin, että saadakseni säännölliset tulot, oli haettava töihin. Päädyin tekemään päivätyötä ohjaajana. Työaika on kello 8–16 ja viikonloput vapaat. Ah, mitä autuutta. Se mahdollisti myös sen, että yritykseni pystyi ottamaan vastaan asiakkaita arki-iltaisin ja viikonloppuisin.
Kiinnostuin enemmän hyvinvoinnista, tavallisista ja luonnollisista tavoista hoitaa itseäni ja muita. Huomasin, miten pysyn itse terveenä ja tasapainoisena pelkästään sillä, miten ajattelen, kuinka huollan kehoani ja mitä laitan suuhuni. Kuntosalitreenit vaihtuivat metsälenkkeihin.
Negatiiviset ajatukset ovat hälventyneet. En soimaa itseäni mokista ja pystyn ajattelemaan joka asiasta, ihmisestä ja itsestäni jotain hyvää. Itsetutkiskelu – paluu lapsuuteen ja teinivuosiin ja sitä kautta lukkojen ja solmujen avaaminen on ollut rikastuttavaa. Ajattelemalla, tuntemalla, hengittämällä – niin suuri vaikutus hyvinvointiin. Ja sitten löysin tieni shiatsu-hoitajan koulutukseen. Ai, että!
Olen lopulta tajunnut, että en ole tuntenut itseäni vuosiin. Nainen, joka koetti loistaa parrasvaloissa ja pitää vaatekauppaa pystyssä 9 vuotta, on minulle täysin tuntematon. Noiden vuosien aikana unohdin perheeni ja sen mikä oli tärkeintä. Kaiken edelle meni minä. Olin omaa etua tavoitteleva. Väärällä polulla.
Nyt menen eteenpäin lempeästi, omaa kehoa ja mieltäni tunnustellen. Perheen ajatuksia ja mietteitä kuunnellen. Focus on luontaisessa hoitamisessa ja toisten auttamisessa. Halussa kouluttautua lisää. Mitä se tulee olemaa, en vielä tiedä. Onko se shiatsu-terapeutti, saunaterapeutti, energiahoitaja vai jotain muuta? Aika näyttää. Pääasia, että löysin tien, jota kuljen.
Kun tunnen ja koen herkemmin, pystyn kanavoimaan negatiivisen itsestäni pois. Nukun, syön, liikun ja löhöän turvallisen ja terveellisen mittakaavan mukaan. En tunne stressiä. Rentoutan kehoani ja hellin ajatuksiani hyvillä jutuilla, meditoin. Vetäydyn pois sellaisten ihmisten seurasta, jotka imevät minusta energiat. Olen monesta asiasta kiitollinen ja sanon ne ääneen tai kirjoitan vihkoon.
Kehopositiivisuus ei ole minulle trendisana, vaan se merkitsee, että olen vihdoin tyytyväinen siihen, mitä mukanani kannan. Rypyt, löysä iho, suonikohjut, arvet, eriparirinnat. Ne ovat minua. Ne saavat näkyä. Olen terve ja se riittää. Kävin syksyllä voimaannuttavassa valokuvauksessa. Se oli huikea kokemus ja kuvista tuli upeita, vaikka itse sanonkin.
Eli, ei kestänyt kuin parikymmentä vuotta, ennen kuin ymmärsin itseäni ja sitä, miten mieli ja keho toimivat. Kuinka pääsen pääni sisälle, miten voin pitää itsestäni huolta ja kuinka omalla olemuksella ja energialla voin vaikuttaa lähellä oleviin ihmisiin. Ja kuinka vetovoiman laki toimii.
Olen superonnellinen, että vihdoin tiedän, kuka olen, mitä haluan ja mitä teen. Ei tarvitse enää juosta. Juoksulenkkarit on lopullisesti ripustettu naulaan.
Salla Koivisto
yrittäjä