Kekri on mukava, vanha perinne, jota vietetään yleisimmin mikkelinpäivän (29.9.) ja pyhäinpäivän (6.11.) välisellä ajalla.

Kekrillä juhlistetaan satokauden päättymistä pimenevissä syysilloissa. Kekri sopii erilaisten yhteisöjen, perheiden ja ystäväpiirien juhlaksi – kaikkien, jotka haluavat kokoontua herkuttelun ja yhdessäolon merkeissä.

Perinteinen kekrimenu on koostunut lammas- tai sianpaistista, makkaroista, juureksista ja tuoreesta leivästä. Eli hyvinkin somerolaisesta tuotannosta. Niiden lisäksi pöytään kuuluu Someron perinneruoka piapo. Myös muun muassa juusto, piirakat, kinkku, kala ja riista ovat perinteisiä kekriherkkuja.

Mystiikka on olennainen osa kekrin tunnelmaa. Kummitusjutut sekä suojaavien tulien, soihtujen ja kekrikokon polttaminen jatkavat tulimagian perinteitä. Lisäksi voi kovertaa perinteisiä naurislyhtyjä tai halloweenista omaksuttuja kurpitsalyhtyjä. Juhlien koristeluun sopivat myös luonnosta löytyvät värikkäät lehdet, havut ja kävyt sekä viljat ja oljet.

Kekrijuhlien ohjelmaan sopii arjesta irrottelu ja naamioituminen.

Tässähän olisi suoraan käsikirjoitus valmiina uuteen somerolaiseen perinnetapahtumaan – tarttuisikohan joku härkää sarvista.