”Meska” rynnisti SM-koreille

0
Yhteistyöllä menestykseen. Somerolaisten ja salolaisten yhteinen koripalloprojekti Meska pelaa kevätkaudella valtakunnan pääsarjassa.

Teksti Juha Laakso

Somerolaisia koripallojunioreita nähdään tälläkin pelikaudella Suomen mestaruussarjassa. Asia varmistui, kun alle 14-vuotiaiden poikien sarjassa pelaava salolais-somerolainen yhteistyöjoukkue MesucaArska-Basket otti syyskauden kahdeksannen voittonsa ykkösdivisioonassa.

Ratkaisevassa kamppailussa MesucaArska, tuttavallisemmin ”Meska”, kohtasi Salon Urheilutalossa tamperelaisen Raholan Pyrkivän. Selkeä 74–50 pistevoitto sinetöi Meskan SM-sarjapaikan, kun taas Rahola tarvitsee vielä alkulohkon päätöskierrokselta voiton yltääkseen samaan kastiin.

Meskan joukkue oli ottanut opikseen edellisviikon niukasta vieraspelitappiosta.

– Nyt pelissä taisteli yhtenäinen, taistelutahtoinen, kamppaileva ja hyvin keskittynyt kotijoukkue. Jokainen pelaaja taisteli pallosta viimeiseen asti ja levypalloihin mentiin oikealla asenteella, Meskan somerolainen päävalmentaja Jani Mäenpää kehui nuoria suojattejaan.

Kaksi ensimmäistä erää olivat erittäin tasaisia ja puoliajan tauolle mentiin Meskan niukassa 35–33 johtoasemassa. Jälkipuoliskolla kotijoukkue säilytti tasonsa ja kun samaan aikaan alussa huipputehoilla toimineen Pyrkivän heittopeli alkoi yskähdellä, ero venähti lopulta hyvinkin reiluksi.

Pelaajarinki kasvanut

Valmentaja Mäenpään mukaan meskalaisten kehitys on ollut huimaa ja kahden kaupungin pelaajista koottu joukkue on hitsautunut muutaman kuukauden aikana hienosti yhteen.

Joukkueeseen on tullut syksyn aikana lisää poikia, niin että harjoitusringissä on jo reilusti päälle kaksikymmentä junioria.

Kehittymisen mahdollistaneista laadukkaista harjoituksista ovat Jani ja Justus Mäenpään ohella vastanneet salolaiset Veli-Matti Laine, Vesa-Pekka Laine ja somerolaisessakin koripalloilussa aikoinaan vaikuttanut Ari ”Pode” Mäenpää.

Netta Mäenpää on puolestaan joukkueenjohtajan ominaisuudessa organisoinut päivittäin joukkueen tausta-asioita ja mahdollistanut näin pelaajille ja valmentajille keskittymisrauhan pelaamiseen ja harjoitteluun.

Meskan pisteet RaPy –ottelussa: Oskar Enbacka 6, Arttu Hakamäki 2, Oliver Enbacka 12, Pyry Laine 28, Johannes Mäenpää 3, Luukas Kyyrä 17 ja Sami Miskala 6. Mukana olivat myös Aatu Stark ja Joni Salo.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here