
Teksti Timo Kalenius
Perinteisesti Päivä paloasemalla -tapahtumassa esitellään vuosittain palokuntien toimintaa sekä paloautoja ja -kalustoa. Tänä vuonna koronatilanne estää tapahtuman järjestämisen Somerolla.
– Valitettavasti koronatilanne ja asetetut rajoitukset estävät meitä järjestämästä tapahtumaa. Tilanne on sama kuin viime vuonnakin, kun emme myöskään pystyneet tapahtumaa järjestämään, kertoo Jarkko Pohjaranta Someron paloasemalta.
Emme halua vaarantaa omaa henkilökuntaamme emmekä yleisöä, joissa on paljon lapsia. Koska esimerkiksi sisälle paloautoihin ei olisi voinut mennä, niin katsoimme paremmaksi jättää tapahtuman järjestämättä.
Viime vuonna avattu virtuaalinen paloasema on päivitetty, ja se on avoinna 3.12. saakka. Virtuaalisella paloasemalla jokainen pääsee omalta kotisohvaltaan tutustumaan paloasemien toimintaan virtuaalisesti sekä kartuttamaan tärkeitä paloturvallisuustaitoja.
Virtuaalisella paloasemalla voi sukeltaa savusukeltajien matkassa palavaan taloon ja testata taitoaa paloturvallisuusaiheisessa visassa. Siellä voi myös kokea todellisen tuntuisen pelastustehtävän tai kurkistaa paloauton sisälle.
Perheen pienimpiä asemalla viihdyttävät Ruisku & Kalle!
Vieraile virtuaalisella paloasemalla TÄSTÄ!