Teksti ja kuvat Kirsi Seppälä
Espoossa ja Lohjalla työssäkäyvät Rantaset käyttävät sekä Someron että Lohjan kuntien palveluja. Koti Somerniemellä tarjoaa sijaintinsa puolesta monia vaihtoehtoja työhön, harrastuksiin ja palveluihin.
Paula ja Jarno Rantanen ovat viihtyneet omakotitalossaan Somerniemellä Lahnalammin rannalla reilun parin vuoden ajan. Perheeseen kuuluu juuri kaksi vuotta täyttänyt Remi-poika ja neljä koiraa. Ensi vuonna perhe kasvaa vauvalla.
Perhe muutti Somerniemelle Pusulan puolelta Hyönölästä – muuttomatkan pituus oli vain 11 kilometriä.
– Emme olleet muuttamassa, sillä tykkäsimme vanhasta talostamme, ja olin sanonut, etten muuta muualle kuin järvenrannalle. Haluan asua rannalla, että pääsen kalaan, Paula Rantanen sanoo.
Jarno Rantanen löysi myynnissä olleen talon sattumalta. Kolmen hehtaarin tontilla seisovasta talosta ja siihen kuuluvasta joenrannassa olevasta mökistä on hiljalleen tulossa oman näköinen koti. Muovimatto on jo osassa huoneista vaihdettu vinyylilattiaksi ja katto maalattu sekä seiniä tapetoitu.
Espoosta kotoisin oleva Paula Rantanen halusi aikanaan muuttaa kaupungista rauhallisempaan ympäristöön ja etsi kesämökkiä, kunnes löysi Hyönölästä talon, jonne muutti kokonaan asumaan. Yksi asia johti toiseen, ja kumppaniksi löytyi Saukkolasta kotoisin oleva Jarno.
– En ole koskaan ollut hengeltäni kaupunkilainen, ja nuoresta alkaen aina ajattelin, että voi kun olisi punainen tupa ja perunamaa. Maalla lähellä on luonto, vapaus ja avaruus sekä oma rauha.
– Voin käydä kaupungissa, mutta viihdyn maalla, missä on ärsykkeettömämpi ympäristö, eikä ole paljon ihmisiä nurkan takana. Pidän siitä, että voin valita, olenko hulinassa vai en, Paula Rantanen kuvailee.
Pariskunta on jo ehtinyt tutustua jonkin verran naapureihinsa, eivätkä vanhat hyönöläläiset tututkaan ole kaukana. Paula kertoo viihtyvänsä hyvin myös itsekseen.
Paula ja Jarno viihtyvät luonnossa. Molemmilla on metsästyskortit, mutta Paula kertoo, ettei ole vielä aktivoitunut harrastuksessa. Jarmo sen sijaan on jäsenenä eräässä somerniemeläisessä metsästysyhdistyksessä.
– Olen nuoresta aikuisesta asti tykännyt kalastamisesta. Kalastan virvelillä tilaisuuden tullen, käyn yrittämässä ahvenia. Tontin poikki menevästä joesta kalastan rannalta, mutta järven rannat ovat niin kaislikkoiset, että menen veneellä syvemmälle, Paula Rantanen kertoo.
Perheeseen kuuluu neljä koiraa, joista kolme on valkoisia paimenkoiria ja neljäs on yhdeksän kuukauden ikäinen lyhytkarvainen mäyräkoira Ukko. Tulevaisuudessa Ukko pääsee peurametsälle isäntänsä kanssa.
Myös ensi kesänä pihamaalle saattaa tulla läheiseltä tilalta kesälampaita. Niiden hoitaminen on kesällä helppoa, sillä riittää kun aitauksessa on riittävästi ruokaa ja vettä.
Työt Espoossa, etänä ja Lohjalla
Paula Rantasen työpaikka on Espoon Leppävaarassa, joskin hän on ollut muuton jälkeen äitiysvapaalla ja jää vuodenvaihteessa uudelleen äitiysvapaalle. Työmatka Lahnalammin rannalta Espooseen vie 55 minuuttia ruuhka-aikojen ulkopuolella.
– Olen tuotetietoasiantuntija, ja pystyn tekemään töitä etänä. Jos koronasta haluaa jotakin hyvää sanoa, niin se on etätyö. Meilläkin on töissä alettu suhtautua etätyöhön myönteisemmin ja huomattu, etteivät ihmiset laiskottele etätöissä. On myös huomattu, että etätyöt tuovat säästöä toimitilakustannuksiin ja onhan se vihreämpääkin, kun ei ajeta pitkiä työmatkoja. Jatkossa tulen varmaankin olemaan päivän viikosta työpaikalla ja muuten etätöissä, Paula Rantanen kertoo ja lisää olevansa äitiyslomalla luultavasti syksyyn 2023 saakka.
Jarmo Rantanen on yhdistelmäajoneuvonkuljettajana eräässä lohjalaisessa kuljetusyrityksessä.
Somerniemi on solmukohta
Rantaset pitävät Somerniemeä hyvänä asuinpaikkana. Päiväkoti ja koulu ovat lähellä, viiden, kuuden kilometrin päässä kotoa.
– Etäisyys on sama, mihin olen tottunut, eiväthän Hyönölässäkään palvelut olleet lähellä. Käymme edelleen Pusulassa kaupassa, koska se on lähellä ja työmatkan varrella. Somerolla käymme suuremmilla ostoksilla, kun tarvitsemme muutakin kuin ruokaa.
Kun koti on lähellä kahden kunnan rajaa, palveluita voi hakea tarpeen mukaan siitä kunnasta, missä ne ovat lähempänä ja sopivat muihin arkireitteihin.
– Olemme ottaneet Lohjalta kiireettömän hoidon, eli käytämme Pusulan terveyskeskusta. Olemme jääneet sinne, koska olimme Remin kanssa aloittaneet siellä neuvolassa käymisen. Meiltä menisi yhteen suuntaan Someron terveyskeskukseen 25 minuuttia, mutta täältä Pusulan terveyskeskukseen 15 minuuttia.
Paula Rantanen laskee Somerniemen hyviin puoliin sen, että matka pääkaupunkiseudulle on kohtuullinen, kuten Turkuunkin. Tampereelle on vain 145 kilometriä, joskin se olisi päivittäisenä työmatkana jo liian pitkä.
– Oinasjärventie on rempattu, sitä on hyvä ajaa. Mielestäni tämä on hyvä sijainti, jos haluaa pitää vaihtoehdot auki.