Taiteen tekeminen on auttanut surutyössä

0
Kari Löfberg on hankkinut lemmikikseen pari kuukautta sitten harmaapapukaijan. Seinällä hänen tekemänsä teos.

Kultelassa asuvan Kari Löfbergin pari vuotta ovat olleet raskaat. Viereltä kuoli vaimo, Seija Löfberg sekä pariskunnan kaksi koiraa.

– Olen seurannut kolme kertaa kuolevaa. Kyllä sitä miettii, että eikö tässä ole jo tarpeeksi, huokaa Löfberg.

Surussa on lohduttanut pojan entinen vaimo, Minna Marttinen. Sairaanhoitajan ammatissa työskennellyt Marttinen saattohoiti Seija Löfbergin.

– Minna on ollut minulle henkireikä. Juomme paljon kahvia ja puhumme asiat pohjamutia myöten, kiittää Löfberg ystäväänsä.

Somero alkoi tuntua pääkaupunkiseutulaiselle sen verran mielenkiintoiselta paikalta, että Minna Marttinen muutti runsaan kilometrin päähän Löfbergeistä. Hänellä on 13- ja 15-vuotiaat pojat, joista toinen asuu äitinsä luona ja toinen isällään ja tulee joka toinen viikonloppu Somerolle äidin luokse.

Minna Marttinen on tehnyt surutyötä, kun ei voi enää tehdä kätilön työtään eikä myöskään rakasta harrastustaan, kouluratsastusta. Hän sairastaa Ehlers-Danlosin oireyhtymää. Se on sidekudosheikkous, joka luetaan reumasairauksiin. Hänestä tuli työkyvytön kolmikymppisenä.

Taide on auttanut häntä käsittelemään ongelmia ja ohjannut vaikeiden aikojen ylitse. Vaikkei hän voi enää ratsastaa ja pitää oma hevosta, hän voi maalata tauluja hevosista.

– Ihmisellä on itsensä toteuttamisen tarve, tehdä jotain käsillään. Kun elämästä viedään rakkaita asioita, niin jotain pitää saada tilalle, miettivät Löfberg ja Marttinen.

Marttisen tauluissa on hyvin usein nainen, joka kääntää selkänsä katsojalle.

– Kun tekeminen on mieluista, niin kipujakin kestää paremmin. Kun keskittyy johonkin täysillä, niin unohtaa hetkeksi sairaudet, tietää Marttinen.

Yksi taulu on hänelle erityisen rakas. Siinä hevonen etenee talvimaisemassa lumisessa maastossa.

Vasta jälkikäteen Minna Marttinen oivalsi, että taulu kuvasi hänen viimeistä pitkää ratsastustaan ennen sairautta. Pakkasta oli yli 15 astetta, lunta paljon ja sitä putoili puista hevosen päälle. Marttinen ratsasti ilman satulaa ja tunsi hevosen lämmön.

Marttinen on taiteilijaperheestä, jossa äiti Ritva Marttinen maalasi ja isä Lasse Marttinen opetti perustamassaan Espoon Taidekoulussa ja myös maalasi maisemia sekä muotokuvia.

– Isä teki oli abstrakteja tauluja, mutta sanoi raiskanneensa taiteensa maisemilla. Hän sanoi niitä seteleiksi. Minäkin menen taiteessani koko ajan abstraktimpaan suuntaan.

Marttinen haki nuorena Taideteolliseen korkeakouluun. Pääsykokeissa hän tajusi, ettei pidä paineessa puurtamisesta.

– Ajattelin, että miksi pilata hyvä harrastus tekemällä siitä työ.

Iloa arkeen on tuonut myös harmaapapukaija Papan Kaija.

– Haimme sen kuukausi sitten Porvoosta. Se panee ihmettelemään, kumpi meistä on tyhmä, hymyilee Kari Löfberg kahdeksankuukautinen lintu olallaan.

Minna Marttinen kertoo harmaapapukaijan oppivan hyvin sanoja ja lauseita. Se ymmärtää aiheyhteyksiä.

– Jos en ole pitkään aikaan käynyt, niin se mököttää. Anteeksipyynnöksi se sanoo kukkuu, toteaa Marttinen.

– Kaijan kanssa ei käy aika pitkäksi. Se pitää ymmärtää, että on ottanut villieläimen, sanoo Löfberg, joka on hankkinut itselleen rannesuojia ja käsineitä, joita ei enää tarvita.

Kaksikko avaa marraskuun alussa taidenäyttelyn Pellavaenkeliin. Sinne tulee Marttisen maalaamia, palettiveitsellä tekemiä herkkiä naisfiguureja sekä eläin- ja kukka-aiheita.

Minna Marttinen on yhdistänyt niihin realistisia ja abstrakteja elementtejä. Hyvin usein tauluissa nainen on kuvattu selän puolelta. Henkilö on kääntänyt kasvonsa poispäin. Aina ei voi tietää, mitä kauneuden takana on. Se voi kätkeä tunteiden skaalan kipuineen ja pelkoineen.

Löfberg on lisännyt teoksiinsa myös kirjoitusta, sanoja ja lauseita.

Löfbergiltä tulee näyttelyyn installaatioita, joissa on käytetty myös kierrätysmateriaaleja. Hän tuo näyttelyyn myös keramiikkaa, jossa on tekstiä. Esimerkiksi laki-/käskytauluissa kirjaimet ovat kullanvärisiä.

Kulta nousee esiin figuureissa, torsoissa.

Kaksikkoa yhdistää herkkyys, mutta myös tietynlainen vahvuus. Löfbergin sekatekniikalla tehdyissä teoksissa on käytetty myös mustaa ja punaista, mutta tekstit tuovat valoa ja kepeyttä.

Herkkää, kultaa, klassista ja abstraktia.

– Tauluissa pitää olla esteettisyyttä ja tunnelmaa, toteaa Löfberg.

– Taiteen täytyy aiheuttaa tunteita: ihastusta, vihastusta, rauhaa…

Yhteinen näyttely on ollut heillä mielessä jo pitkään. Kerran aiemmin heillä ja sukulaisillaan oli Somerolla näyttely nimeltään Sekosiko sukusi.

Minna Marttisen ja Kari Löfbergin taidetta 2.11.–22.12. Pellavaenkelissä yrityksen aukioloaikoina ti–la, avajaisissa 6.11. kuullaan viulunsoittoa, 27.11. rockabillyä