Teksti ja kuvat Timo Kalenius
Somerniemellä toimiva Kesätuote Ky, joka paremmin tunnetaan nimellä Takkapuu, juhlii tässä kuussa 30-vuotista taivaltaan laadukkaiden poltto- ja takkapuiden toimittajana. Firman on perustanut Hannu Kesäniemi 15.11.1991 ja nykyisin hän pyörittää toimintaa yhdessä poikansa Aleksin kanssa.
Omakotitalossa Somerniemellä asuvaan perheeseen kuuluvat vaimo, kaksi poikaa ja viisi tyttöä. Lapsista neljä vanhinta on jo muuttanut kotoa omilleen opiskelun ja töiden perässä.
Pitkä kokemus alalta on opettanut ja ohjannut toimintaa joskus erehdystenkin kautta oikeaan suuntaan ja nykyään asiakaspalveluun panostetaan entistä enemmän, eli takka- ja polttopuut toimitetaan asiakkaille pihaan asti. Toimitusalue on laaja ja se on jaettu kahteen osaan, johon kuuluvat niin pääkaupunkiseutu, Raaseporin seutu kuin Salon ja Lohjan seutukunnatkin.
– Opiskelun ja armeijan jälkeen ei töitä oikein tuntunut löytyvän, niin päätin perustaa oman yrityksen. Nuorena sitä on niin sanotusti virtaa ja ideoita keksiä kaikenlaista työtä itselleen ja niin tämäkin sai alkunsa, kertoo Hannu Kesäniemi.
– Aluksi polttopuut eivät olleet pääosassa, vaan lemmikkieläimille tarkoitetut heinät ja purut sekä vihannestukkutoiminta ja niiden jakelu, ja olihan siinä alussa myös yhtenä osa maanviljely, jatkaa Kesäniemi.
– Jakelu päätettiin heti alussa ulottaa pääkaupunkiseudun alueelle, koska täällä maaseudulla ei asiakkaita tarpeeksi olisi ollut, ja vaikka sinne on hieman matkaa, niin ei se kuitenkaan liian kaukana ole.
Kuivuriin investointi osoittautui oikeaksi
Epävarmuus toimeentulosta sekä 90-luvun lamavuodet saivat yrittäjän miettimään uusia ratkaisuja toiminnan kehittämiseen. Piti pohtia, miten toimintaa yleensäkään voitaisiin jatkaa ja saada siitä liiketoiminnallisesti kannattavaa. Lopulta kova usko omaan visioon kannatti ja yrityksen kasvukivut saatiin voitettua ja käännettyä toiminta kannattavaksi.
– Yrittäjä ottaa aina riskin ja jos ei itseensä luota, niin ei kukaan muukaan tule pelastamaan. Minulla oli vahva luotto omaan visioon ja tekemiseen. Opiskelun jälkeen uskoin, että tällaisellakin konseptilla voi menestyä.
– Yritystoiminta oli jatkunut noin kuusi vuotta ja elettiin 90-luvun epävarmoja aikoja. Silloisella toimintamuodolla ei voitu enää jatkaa, joten oli pakko tehdä ratkaisu ja jättää vihannestukkutoiminta ja lemmikkieläinten tuotteet pois ja alkaa keskittyä kokonaan polttopuun tuotantoon. Samassa yhteydessä teimme päätöksen investoida kuivuriin, joka rakennettiinkin 1997. Samalla nostimme tuotantokapasiteettiä merkittävästi.
Investointi osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä se vahvisti yrityksen asemaa markkinoilla ja toi lisää asiakkaita sekä antoi uskoa tulevaisuuteen. Polttopuun kuivausta piti myös opetella, sillä kuivausprosessi on pitkä ja vaatii paljon lämpöä. Kuivatun puun osuus myytävästä polttopuusta on noin 40–50 prosenttia.
– Otin ison riskin, kun hankin kuivurin, mutta olin päättänyt, että teen paremman tuotteen kuin muilla. Tuotteen, joka on siistimpää ja kuivempaa, koneellisesti hallissa kuivattua. Tänä päivänä tuollaisen kuivurin investointi olisi niin kallis, että se luultavasti jäisi tekemättä. Toisaalta se antaa vakautta ja mahdollisuuden toimittaa puita, vaikka olisi huonompikin vuosi ilmojen suhteen, jolloin ulkona kuivattua puuta olisi vähemmän toimitettavana.
– Oikea kuivaustapa piti niin sanotusti opetella kantapään kautta, sillä kuivausajat ovat pitkiä, jopa noin kuukauden pituisia ja polttopuu kuivataan kuitenkin eri tavalla kuin sahatavara. Lämpöä tarvitaan paljon ja se tuotetaan hakelämmöllä, joka saadaan yhteistyösopimuksen kautta naapurista.
Laaja tuotekategoria ja logistiikka kilpailuvaltteina
Asiakkaille toimitetaan heidän toivomiaan puulajeja ja mittoja, jonka vuoksi tuotekategoriaa on kasvatettu. Laajalla alueella toimittaessa on logistiikan toimittava virheettömästi, jotta kustannukset saa pidettyä hallinnassa. Tuotevalikoimasta löytyy lämpökuivattua ja luonnonkuivattua polttopuuta, joista parhaita ovat kuivaamossa kuivatut klapit, jotka syttyvät normaalia helpommin ja palavat puhtaasti.
– Asiakkaat haluavat erilaisia tuotteita, joita meiltäkin löytyy tusinan verran. Mukana ovat kaikki puulajit, ja koivusta toimitamme viittä erilaista mittaa. Kaikkia puulajeja menee, mutta ylivoimaisesti eniten koivua, joka on lämpöominaisuuksiltaan paras takkapuu, kertoo Hannu Kesäniemi.
– Nykyihmiset tilaavat melko pieniä määriä ja se asettaa haasteita logistiikalle. Sitä tässä on 30 vuotta opeteltu ja uskoakseni myös saatu toimimaan. Asiakkaita on satoja, suurin osa pääkaupunkiseudulla asuvia omakotitaloasukkaita. Nykyään myös yhä enemmän yritysasiakkaita.
Suuret tuotantomäärät ja sesonkien vaihtelut asettavat omat haasteensa. Työtä tehdään sesonkiaikaan aamusta iltaan kahdessa vuorossa ja yrittäjän oman työpanoksen lisäksi on palkattua työvoimaa neljän henkilön verran. Puiden hankintakin on keskitetty ja tapahtuu pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden kautta.
– Pitkään kun on tätä jo tehnyt, niin on oppinut jakamaan aikansa ja työnsä niin, ettei niistä muodostu liian suurta painolastia, vaikka tunnustaudunkin työnarkomaaniksi, ja siitä tulee välillä palautetta perheeltä.
– Toisaalta tänä päivänä yrittäjänä toimiminen on paljon muutakin kuin vain se fyysinen työ, jota ulkona tehdään. Aikaa menee markkinointiin, toimistohommiin, sähköposteihin ja asiakaskontakteihin, sillä nykyään ihmiset ovat aktiivisia ja sähköposteja yhdestä tilauksesta voi tulla useita ja kaikkiin on vastattava. Myös puhelimitse ollaan yhteydessä asiakkaisiin tiivisti.
– Tällä hetkellä firma pyörii vakaalla pohjalla. Oma poika Aleksi on mukana toiminnassa ja on yksi mahdollisista yrityksen jatkajista, jos kiinnostusta löytyy. Mutta kenellekään en tätä väkisin ole työntämässä, vaan jokainen tekee sitä työtä, josta itse tykkää ja jota haluaa tehdä, lisää Hannu Kesäniemi.