Väkiluvun lasku jatkuu Somerolla

0
Someron väkiluku on pienentynyt 0,8 prosentin vauhdilla tänä vuonna. Kutistumistahti on yksi nopeimmista Varsinais-Suomessa tänä vuonna. Arkistokuva: Minna Määttänen.

Väkiluvun lasku jatkuu Somerolla. Tilastokeskuksen ennakkoväkiluku lokakuussa kertoo, että kaupungissa on nyt 8 576 asukasta. Vähennystä vuoden alusta on tullut 70 asukasta.

Myös Salossa väkiluvun lasku jatkuu.

Katso naapurikuntien muutokset alla olevasta grafiikasta.

Tilastokeskuksen lokakuun ennakkoväkilukutilasto kertoo, että väkiluku olisi kasvussa tänä vuonna 18 kunnassa Varsinais-Suomessa. Yhdeksässä kunnassa väkilukumuutoksen edessä on miinusmerkki.

Osassa kuntia muutokset ovat kuitenkin niin pieniä, että muutoksen suunta ja suuruus selviävät vasta myöhemmin tilastotarkennusten jälkeen. Väkiluvun ennakkotiedot tarkentuvat myöhemmin, kun kaikki tilastomuutokset ehtivät tietokantaan.