Somero-lehti 15.11.2011
Teksti ja kuvat Sauli Kaipainen
Kuuden cup-kilpailun mittainen Suomen Lavatanssi Cup sai tuttuun tapaan päätöksensä Someron monitoimitalolla. Unto Monosen Muistokilpailu järjestettiin Somerolla jo 17:nen kerran.
Somerolaisia ei lattialla näkynyt tälläkään kertaa, ja vain vain yhden kerran sellainen on tapahtunut aiemmin. Mutta lattialla nähtiin parikin kasvoa, jotka ovat tulleet tutuiksi Esakallion tanssijoiden joukossa.
Kari ja Merja Filpus ottivat voiton sekä avoimessa että 80-sarjassa. Liki saman tempun he tekivät myös viime vuonna. Vain 80-sarjan viimevuotinen kakkossija vaihtui nyt ykkössijaan. 80-sarjassa parin yhteisiän pitää olla vähintään 80 vuotta ja miehen pitää olla vähintään 40-vuotias.
Filpukset asuvat nykyisin Raisiossa, jonne he muuttivat Oulun seudulta Kempeleestä. He toimivat kumpikin ohjaajina Lavatanssikerho Sekahaun riveissä.
– Lapista me olemme alunperin kumpikin, minä Posiolta ja Kari Ivalosta. Olemme tanssineet tiivisti yhdessä kuusi vuotta. Ja kyllä me kisataan Lavatanssi Cupia ensi vuonnakin. Sijoituksia emme enää pysty parantamaan, mutta ainahan voimme kehittyä tanssijoina. Uskomattoman hyvältä tämä tuntuu, Merja Filpus sanailee tyytyväisenä kisan lopputulosten selvittyä.
Christel ja Juha Kujala olivat mukana Somerolla ensimmäistä kertaa. He kertovat tykkäävänsä eniten lattareista. He ovat tanssineet yhdessä kaksi ja puoli vuotta. Uusien kisaajien jivessa he yltivät sijalle kolme ja suomalaisessa tangossa peräti hopealle. Eipä tullut turha reissu maskulaisille.
– Meille tuli voitto lattareissa Mikkelissä ja rumbassakin tuli voitto. Täällä jive meni tangoa paremmin, kisapari arvioitsi omaa suoritustaan ennen tuomaristolta tulleita lopullisia sijoituksia.
Suomen Lavatanssi Yhdistys ry:n puheenjohtajana perustamisesta asti, vuodesta 2005 ollut Kirsi Viitanen oli tapahtumaan tyytyväinen.
– Jiven SM tanssittiin tällä kertaa poikkeuksellisesti Somerolla yhdessä suomalaisen tangon kanssa. Kilpailijat eivät kahden tanssityylin sekoittamisesta samaan kisaan oikein pitäneet, vaikka yleisö siitä tykkäsikin. Ensi vuonna palaamme jälleen Somerolla tuttuun tangoon.
– Ilahduttavaa oli uusien, ensikertalaisten tanssijoiden iso määrä. Muutoinkin kilpailijamäärät ovat nousseet, Kirsi Viitanen arvioi.