Pubi auki vain viikonloppuisin
Espoolainen yrittäjä Sadik Kizilyamac avaa Hämeenportin tänään perjantaina.
– Monet somerolaiset ovat kyselleet minulta, enkö voisi tulla pitämään ravintolaa Somerolle. Täällä kun ei ole ilta- ja yöravintolaa. Paikkakunta ja ihmiset tuntuvat mukavilta, mutta tämä koronatilanne tuo omat kiemuransa yrityksen hoitamiseen, toteaa yrittäjä.
Kizilyamac on tuttu mies somerolaisille, sillä Kizili Oy on pyörittänyt Esakallion tanssilavan ravintolaa liki seitsemän vuotta. Viime kesänä sillä oli vastuullaan myös kesäterassi/-ravintola Bönde.
Aluksi Hämeenportissa on auki vain pubin puoli. Ravintolasali on kiinni.
– Lähdetään liikkeelle rauhallisesti ja turvallisesti vallitsevien koronarajoitusten ja viranomaisten antamien ohjeiden mukaan. Näin aluksi olemme auki vain viikonloppuisin eli vain pubi on avoinna perjantai- ja lauantai-iltaisin. Lauantaisin pääsee laulamaan karaokea.
Salin puoli avautuu, kun yrittäjä järjestää paikalle esiintyjän. Joulupäivänä 25.12. musisoi paikallinen Vaihde.
– Edetään varovaisesti yksi askel kerrallaan ja kokeillen tämä loppuvuosi ja ensi vuoden alku. Kun rajoitusten muutoksista ei voi tietää etukäteen, niin on toimittava pienellä riskillä. En voi suunnitella pitkälle eteenpäin, enkä uskalla tilailla etukäteen kalliita esiintyjiä, kun tilanne voi muuttua nopeasti, kuvailee ravintolayrittäjä vallitsevaa tilannetta.
Ovella kysytään koronapassi.
– Toimitaan niin, että asiakkaat tulevat terveinä sisään ja pääsevät niin myös ulos, muistuttaa ravintoloitsija.
Hämeenporttiin mahtuu kaikkiaan noin 280 henkeä. Rajoitusten vuoksi määrästä saa täyttää vain 70 prosenttia.
– Tuollaiset 200 henkeä saa ottaa sisälle, jos ravintolasali on auki. Pubiin voi ottaa nelisenkymmentä henkeä.
Ruokaravintolaa ei ole vielä luvassa. Sadik Kizilyamac sanoo, että etukäteen tilattuihin yksityistilaisuuksiin ruokatarjoilut voidaan kyllä järjestää.
Sadik Kizilyamac aikoo palkata Hämeenporttiin kiireapulaisia, esimerkiksi portsareiksi ja koronapasseja tarkistamaan.
Hämeenportin kiinteistön omistaa Olli Raitanen, jonka kanssa Kizili Oy on tehnyt vuokrasopimuksen puoleksi vuodeksi. Anniskeluluvat Hämeenportille yritys sai marraskuussa.
Rakennuksen majoitustilat on vuokrannut Majatalo Myötätuulen Olla-Riitta Mäkelä.