Huoltorakennushanke taas jäihin – urheilukentän korjaukseen valtiolta 270 000 euroa

0
Kuva Marko Mattila/SSS

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että urheilukentän huoltorakennushanke keskeytetään. Hanketta ei toteuteta SoLu-rakennukseen tehtyjen ja hyväksyttyjen suunnitelmien mukaan, koska kustannukset (noin 550 000) ylittävät reilusti vuoden 2022 määrärahat (290 000).

Lautakunta esittää, että hankkeelle laaditaan uudet suunnitelmat siten, että se on toteutettavissa määrärahojen puitteissa.

Kaupunki sai huoltotilojen vaatimista muutoksista vain muutaman tarjouksen, rakennusurakasta yhden sekä putki- ja ilmastointitöistä kaksi, mutta sähkötöistä ei yhtään.

Kaupungin teknisen johtajan Marko Mäkisen oma ajatus rakennuksen suhteen on, että …

– Myydään pois.

Hän muistuttaa, että rakennus on joka tapauksessa paikallaan vain määräaikaisella luvalla.

Viime viikolla ympäristölautakunta myönsi rakennusluvan lukion entisen väistötilan saneeraamiselle. Remontin piti alkaa tammikuun puolivälissä.

Nyt teknisen lautakunnan päätöksen jälkeen asian käsittely palaa taas kaupunginhallitukselle.

– Sitä en osaa sanoa, meneekö se vielä myös kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi, sen päättää sitten hallitus, toteaa Mäkinen.

Kaupunki on varannut urheilukentän huoltorakennukseen ja sosiaalitiloihin ensi vuodelle 30 000 ja seuraavalle 260 000.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto myönsi hankkeelle valtionavustusta 74 700 euroa tällä vuodelle. Mäkinen huomauttaa, että valtionavustuksen osuus jäisi pieneksi, sillä avustus maksetaan alkuperäisen kustannusarvion perusteella.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiistaina liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelman vuosille 2022–2025.

Someron keskusurheilukentän peruskorjaus ja laajennus saa valtion tukea 270 000 euroa.

Mukana oli 35 hanketta, joista 21 on uudisrakennuskohteita ja 14 peruskorjaus- tai perusparannuskohteita.

Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää kustannusarvioltaan yli 700 000 euron ja aluehallintovirastot sitä pienemmistä avustuksista.​