Kävellen eläinten hyväksi

0
Venyttely

Teksti ja kuvat Olli Salomäenpää

Eläinsuojelukeskus Tuulispää on toiminut Somerolla vuodesta 2012. Tämän Suomessa ainutkertaisen paikan alkuunpanijana ja toiminnan veturina toimii Piia Anttonen.
– Toimintamme on nykyisin hyvin monimuotoista. Toki paikkamme on eläimillemme loppuelämän ”vanhainkoti”, mutta pyrimme myös valistamaan ihmisille eri eläimistä, niiden luontaisesta käyttäytymisestä sekä niiden hyvinvointiin liittyvistä asioista, kertoo Anttonen.
Näin joulun alla Kalustetalo Virtanen tempaisi hyväntekeväisyyskävelyn Tuulispään hyväksi.
– Minulle tuli mieleen ajatus, että jotain tähän koronan keskelle pitäisi ihmisille tarjota, hyväntekeväisyyskävelytapahtuman ideanikkarina toiminut kauppias Ari Tuomonen.
– Lähdetään ulos ja liikkeelle hyvän asian puolesta. Ja kun pidän itseäni eläinrakkaana ihmisenä, niin siitä lähti ajatus kohdentaa apu Tuulispään hyväksi.
Iltalenkille saapuivat Salosta Suilamon perhe mukanansa myös perheen Nalle-koira.
– Näimme tapahtumasta ilmoituksen Facebookissa ja päätimme lähteä mukaan. Olen itse maatilan kasvatti ja meillä on perheessä nykyisin kaksi koiraa sekä hevonen. Tuulispää ja sen toiminta on meille jo entuudestaan tuttua ja on ollut työporukassakin vähän puhetta mennä sinne vapaaehtoistyöhön, Miia Suilamo kertoo.
Sari Majuri veti tapahtumaan osallistujille pienen alkulämmittelyn, jonka jälkeen lähdettiin liikkeelle. Reitti ei ollut kovinkaan vaativa, Arvo Virtasen huonekalukaupalta Ravintola Liljan nurkalle ja takaisin. Mukava pieni iltahappihyppely siis. Lopuksi vielä yhteiset venyttelyt ja takaisin kotiin.
Kauppias Ari Tuomoselta ja Majuri Moven Sari Majurilta lähti lahjoituksena Tuulispäälle 300 euroa.
– Meidän talous nojaa nykyisin monen tukijalan varassa, mikä on hyvä asia. Mutta valtaosin tulomme tulee erilaisista lahjoituksista, koska emme tällä hetkellä saa mitään vuosiavustuksia. Siksi tällaisetkin tapahtumat ovat meille tärkeitä, kiitteli Anttonen.
– Kyllähän meillä painetta toimintamme laajentamiseen on, eläimiäkin tarjotaan meille paljon enemmän kuin pystymme ottamaan vastaan. Mutta kaiken pitää mennä hallitusti. Tässä on kuitenkin monta asiaa, jotka täytyy pitää koko ajan mielessä, että toiminta ja talous pysyisi hallinnassa. Mutta tulevaisuus näyttää joka tapauksessa aika vakaalta, mikä on hyvä asia, Anttonen iloitsee.