Meillä on tosi paljon pelissä

0
Riitta Lehtinen vaalikampanjoi lauantaina kaupan pihalla.

Maakuntahallituksessa yhdeksän vuotta toiminut Riitta Lehtinen (sd.) lähti aluevaaliehdokkaaksi, koska haluaa turvata somerolaisten lähipalvelut, nimenomaan lääkärin, laboratorion, röntgenin ja neuvolan palvelut eli sosiaali- ja terveyspalvelut myös tulevaisuudessa.

– Somero on sen verran hyvä yksikkö, että se ei ole ensimmäisenä liipasimen alla. Mutta jos laboratorio ja röntgen menetetään, niin vaikeuksia tulee, pohtii Lehtinen.

Hän on varma, että sote tuo tullessaan paljon hyvääkin, esimerkiksi laajemman kirjon erikoislääkärien palveluja ja ehkä lääkäreitäkin saadaan sen jälkeen paremmin töihin Someron terveyskeskukseen.

Lehtinen toivoo, että kansa oivaltaa, miten paljosta uusien hyvinvointialueiden aluevaltuustoissa tullaan soten tultua päättämään.

– Sosiaali- ja terveyspalvelut kattavat koko elämänkaaren. Ennaltaehkäisy on niistä tärkein, toisena tulevat hoitoon pääsy ja hoidon saatavuus.

Aluevaltuustoon tarvitaan mahdollisimman monta somerolaista päättämään näistä asioista. Lehtinen patistaa somerolaisia aktivoitumaan ja äänestämään.

– Ottakaa selvää, mistä hyvinvointialueissa on kyse ja mistä aluevaltuustoissa päätetään. Tarttukaa meitä ehdokkaita hihasta ja kyselkää.

– Meillä on tosi paljon pelissä. Nämä ovat tärkeät vaalit ihmisten hyvinvoinnille. Henkinen ja fyysinen terveys on ykkösasia. Palvelujen on oltava lähellä; ne ovat välttämättömiä ihmisten pärjäämiselle. Kaikilla ei ole omaa autoa eikä meillä ole toimivaa joukkoliikennettä.

Riitta Lehtinen vaalikampanjoi lauantaina kaupan parkkialueella.