Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan Somerniemen kolmen suden muodostaman perhelauman ampumiseksi.
Susiasiaa on hoitanut ja lupia hakenut reilut parikymmentä metsästysseuraa yhdessä, sillä lauman reviiri ulottuu usean kunnan alueelle Torronsuon kansallispuistosta Suomusjärvelle saakka.
Somerolla on tehty tänä vuonna useita susihavaintoja eri puolilla kuntaa ja niin yksityiskotien kuin esimerkiksi päiväkoti Leivonpesän ja Laukamo-Yhtiöidenkin lähituntumasta. Susien saaliiksi on päätynyt myös lampaita.
Ihmiset ovat pelänneet susia ja kyselleet metsästysseuroista, miksi ne eivät tee mitään.
– Meillä on sosiaalinen ja ekologinen konflikti, mikä pitää hoitaa. Eli emme ole lähdössä mihinkään hauskaan metsästystapahtumaan. Toivottavasti ei tule mutkia matkaan ja asia hoituu, kertoo lupa-asiaa seurojen puolesta hoitanut Antti Hiltunen viitaten 30 päivän valitusaikaan.
Jahtiin voidaan lähteä helmikuun alussa. Metsästäjien määrän Riistakeskus on rajoittanut 50:een.
Hiltunen kertoo, että metsästysseurat ovat seuranneet lauman käyttäytymistä ja kulkureittejä hyvinkin tarkasti jo toukokuusta lähtien.
– Olemme asentaneet susien reviirille riistakameroita ja kirjanneet havaintoja.
Tuorein riistakameran kuva laumasta on tältä viikolta Someron ja Torronsuon välimaastosta.
Hän harmittelee sitä, että yleisesti asetetaan metsästäjät suden vastapariksi.
– Nythän puhutaan ihmisten turvallisuudesta, lasten kouluteistä. Eli on kyse asian hoitamisesta koko yhteisön puolesta. Pyrimme poistamaan annetun luvan mukaisesti koko lauman, jotta saisimme alueen asukkaille ja tuotantoeläintiloille rauhan, Hiltunen toteaa.
Riistakeskus perustelee kokonaisten susilaumojen hävittämistä sillä, että 1–2 suden poistaminen laumasta saattaisi vaikuttaa haitallisesti lauman jäljelle jäävien yksilöiden käyttäytymiseen, etenkin jos saaliiksi tulisi lauman alfayksilö.
Turvattomuuden lisäksi sudet ovat aiheuttaneet myös taloudellisia vahinkoja.
– Jos ajatellaan esimerkiksi Someron kaupunkia, niin ei ole halpaa taksikyytienkään hoitaminen.
Sivistyslautakunta päivitti kesäkuussa koulukuljetusopasta, johon lisättiin kohta, jonka mukaan poikkeuksellisesti käyttäytyvä petoeläin kelpaa syyksi saada tilapäinen koulukyyti.
– Ja lisäksi ovat lammastilojen tappiot, joita eivät korvaukset kata, Antti Hiltunen muistuttaa.
Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi pari viikkoa sitten asetuksen susien metsästämisestä poikkeusluvalla. Asetus sallii enintään kahdenkymmenen suden pyynnin poronhoitoalueen ulkopuolella. Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin.
Varsinais-Suomen lupahakemukset sisälsivät kaikkiaan 43 sutta. Somerniemen lauman lisäksi poikkeusluvilla voidaan metsästää kahdeksan sutta Kuhmon, Limingan ja Kauhajoen ympäristöalueilta.
”Ratkaisun vaikutus Suomen susikantaan on mahdollisimman vähäinen eikä vaaranna pitemmällä tähtäimellä suotuisan suojelun tason säilyttämisen tai sen saavuttamisen tavoitetta”, riistakeskus kertoo tiedotteessaan.
Nyt myönnetyt poikkeusluvat ovat voimassa valitusajan jälkeen viisitoista vuorokautta 1. helmikuuta alkaen.
WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto ovat tehneet maa- ja metsätalousministeriön päätöksestä yhteisen kantelun Euroopan komissiolle. Järjestöjen mukaan ministeriö uhmaa asetuksellaan EU-lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä.