Koronarokotukset laajentuvat Somerolla kolmannen rokotuksen osalta jo 18 vuotta täyttäneisiin, eli ajan voivat varata kaikki täysi-ikäiset.
Ykkös- ja kakkosrokotukset jatkuvat koko ajan rinnalla, ja ensimmäisiä koronarokotuksia annetaan tällä hetkellä jo kaikille 5 vuotta täyttäneille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee kolmatta koronarokotetta kaikille 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.
Kaikki kolme annosta yli 60-vuotiaista on jo saanut yli 8 600 somerolaista, sekä 30–59-vuotiaista noin 4 100 ja alle 30-vuotiaista noin 2 100.
Uusi koronarokotuksia koskeva asetus astui voimaan 23. joulukuuta, joten kunnat voivat tarjota 5–11-vuotiaille koronarokotuksia. Tälle ikäryhmälle annettava rokote on BioNTech-Pfizerin Comirnaty.
Tehosteannos annetaan kuuden viikon kuluttua ensimmäisestä annoksesta.
Jos lapsi on sairastanut koronan, niin ensimmäinen rokote voidaan antaa kuuden kuukauden kuluttua sairastetusta taudista eikä tehosterokotetta tarvita.
Lapsen rokottamiseen tarvitaan huoltajan tai molempien huoltajien suostumus joko kirjallisesti tai suullisesti paikan päällä. Kirjallinen suostumus annetaan THL:n lupalomakkeella. Lomake löytyy THL:n sivuilta hakusanalla ”Huoltajan suostumus alaikäisen koronarokotukselle”.
– Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti tai soittamalla arkisin kello 12–13 numeroon 050 477 6155. Sähköinen ajanvaraus edellyttää vahvaa tunnistautumista.
– Lasten koronarokotuksille aika varataan neuvolasta arkisin kello 12–13 numerosta 044 7792555 tai 044 779 2557.