Onko vuodenvaihde kiireinen?

0

Suomessa ilotulitteita käytetään eniten uudenvuoden aattona, ja toiseksi runsaimmin venetsialaisten yhteydessä, joka on mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhla elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Rakettien ampumisen ohella ihmiset juhlivat vuoden vaihdetta muutoinkin. Päivystävä paloesimies Teemu Tuominen Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen tilannekeskuksesta arvioi kuitenkin koronamääräysten ja rajoitusten rauhoittavan menoa.

Raketteja saa alkaa ampua kello 18 jälkeen, aamuyöhön 02:een asti. Muina aikoina tarvitaan alueellisen pelastusviranomaisen kirjallinen lupa. Ilotulitteita ei myöskään saa ampua alkoholin vaikutuksen alaisena.

Teemu Tuominen myöntää käytännön lipsuvan.

– Yleensä ampuminen aika aikaisin näyttää karkaavan, ja saattaa pitkäksikin venyä. Niissä rajoissa kuitenkin pitäisi pysyä, mutta harvemminhan se näin menee.

Säädösten ja määräysten suhteen ei edellisiin vuosiin verrattuna ole tullut muutoksia.

– Normaalin hyvän käytöksen säännöt pätevät uuteenkin vuoteen. Ottaa muut ihmiset huomioon, ja pystyy ottamaan paukuttelussa huomioon myös eläimiä. Ja että suurimpien kaupunkien keskustojen kieltoalueilla ei saa paukuttaa.

Haitan määrä kaupungin koon mukaan ratkaisee. Somerolla ei ole rajoituksia ampumispaikasta.

Tuominen toivoo, että uusi vuosi ei olisi kiireinen.

– Luulen, että ihmiset joissakin määrin uutta vuotta kuitenkin juhlistaa. Se on normaalista poikkeava aika varsinkin ensihoidolle.

– Yleensä yö on aika vilkas. Pelastuspuolelle se onneksi vain saattaa olla, mutta ei välttämättä tarkoita sitä. Valmiudessa kuitenkin pitää olla. Mahdollista on, että siitä normaalia vilkkkaampi yö tulee.