
Kaupunki aikoo muuttaa Sairaalatien neljä rivitaloa palveluasunnoiksi. Niissä on tällä hetkellä kolmisenkymmentä asukasta, joista suurin osa tarvitsee kotihoidon palveluita säännöllisesti. Niitä heille antaa alueella toimiva kotihoidon tiimi.
Perusturvajohtaja Marjaana Sorokin sanoo, että kodin ja raskaan ympärivuorokautisen hoidon oheen tarvitaan välimuotoja. Tällaisia kevyen ei-ympärivuorokautisen hoidon palveluasumisen paikkoja Somerolla on parhaillaan Lamminniemen Hyvinvointikeskuksessa.
– Hyvin usein muutto tulee suoraan omasta kodista tehostettuun palveluasumiseen, kun asukas on jo heikossa kunnossa. Jospa ensimmäinen askel lähemmäs palveluja olisikin muutto kodista kevyempään vaihtoehtoon Sairaalatien palveluasuntoon. Se olisi inhimillistä asukkaalle, sekä vähentäisi myös kustannuksia, arvioi Sorokin.
Kotihoidon käynnin hinta on 19 euroa. Sorokin laskee, että vaikka vuorokaudessa olisi kolme käyntiä päivässä asukkaan luona, niin se olisi huomattavasti pienempi summa kuin tehostetussa palveluasumisessa. Tehostetun palveluasumisen paikka maksaa kaupungille asukasta kohden 45 000–50 000 euroa vuodessa.
– Jos voisimme siirtää asukkaan siirtymistä kuukaudella parilla kevyemmällä vaihtoehdolla, niin kustannuksia säästyy. Saamme hillittyä jonoja tehostettuun palveluasumiseen.
Nyt asukasvalinnat rivitaloasuntoihin tekee tekninen toimi. Asukasvalinnat siirtyvät perusturvalle, kun siirrytään palveluasumiseen.
Jotta henkilö pääsee palveluasunnon asukkaaksi, edellytyksenä on, että hän tarvitsee jokapäiväisistä henkilökohtaisista toimista selviytyäkseen useita kotihoidon käyntejä vuorokaudessa. Hän ei kuitenkaan tarvitse ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa.
Perusturvalautakunnan päätökselle tarvitaan kaupunginhallituksen hyväksyntä. Tekniselle toimelle annetaan selvitettäväksi paloviranomaisten määräykset palveluasunnoille.
Asuntojen sisätilat tulee remontoida palveluasunnoiksi. Osa pienistä yksiöistä yhdistetään kaksioiksi. Taloissa tulee sen jälkeen olemaan 30 asuntoa.
Sairaalatien alueella on meneillään myös Pihlajakylä-hanke. Sen yhtenä tarkoituksena on kehittää rivitalojen asukkaille yhteistä toimintaa.
– Yhteisöllisyydellä, yhdessä toimimisella ja sosiaalisilla kontakteilla on merkitystä ihmisen hyvinvoinnille ja kotona pärjäämiselle. Kun tuntee ympärillä asuvia ihmisiä, se lisää turvallisuuden tunnetta.
Pihlajakylässä useampi vanha tuttu on löytänyt toisensa, ja vierailut ovat alkaneet. Yhdessä on ulkoiltu. Yhteisessä kokoontumistilassa on järjestetty monenlaista viriketoimintaa. Siellä on myös hanketyöntekijä Tommi Palomäen työtila.