Soisalon saaresta piin desimaaliin ja kippiin

0
Aulis Kankare

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun meikäläinen yli 40 muun lukiolaisen kanssa sai valkolakin Someron Lukiosta. Tulevaa tapahtumaa ja edeltäneitä vuosia on syytä muistella kiitollisuudella, ilolla ja riemulla. Koulussa opetettiin monia hyödyllisiä ja sivistäviä asioita. Monenlaista tarpeellista, ainakin näin puolivuosisataa jälkeenpäin ajateltuna, jäi myös opettamatta. Koulu toimi ajassa ja muun muassa sotien vaikutus näkyi tuohon aikaan myös opettamisessa. Opettajien ja vanhempien kunnioitus sekä kuri ja järjestys olivat vallitsevia ja keskeisiä arvoja, joita kasvatuksessa painotettiin. Yhteiskoulussa rangaistuksena olivat muun muassa muistutus ja tarvittaessa myös kotimuistutus. Uskottiin kodin kasvatuksen tehoon.

Opintieni alkoi Lahden kansakoulusta. Lapset eivät olleet tottuneet olemaan erossa vanhemmistaan, niinpä ensimmäisessä koulupäivässä oli pieniä haasteita. Hyvin nopeasti arki kuitenkin asettui turvallisiin ja säännöllisiin uomiinsa. Monta sattumusta ja tapahtumaa on jäänyt mieleeni neljästä kansakouluvuodesta. Muun muassa tein opettajan mielestä liian epäselviä numeroita ja jotta tuo asia saataisiin korjattua, niin sain tunnin jälki-istuntoa. Tuon tunnin aikana ei ollut kiirettä, vaan oli aikaa keskittyä numeroiden muotojen hienouksiin. Opittiin myös Pohjanmaan joet ja Suomen vesistöt, joita pidettiin tärkeinä ja joita tankattiin. Vesistöjen reitit piti näyttää kartalta luokan edessä. Oli todella tärkeää, että vedet, eivät veret, virtasivat kahden puolen Soisalon saarta, eivät siis saaren läpi.

Yhteiskoulu oli jotain perin erilaista, suurta ja arvokasta, erityisesti meille syrjäkylien lapsille. Ensimmäisen vuoden syksyllä ensilunta odotettiin pelonsekaisin tuntein; monnipesut kun kuuluivat koulun perinteisiin. Lukion nahkiaiset olivat myös melkoinen kokemus. Olin pukeutunut isoon lakanaan, kuten roomalaiset, ja laskeuduttuani liukumäkeä pitkin juhlasaliin yleisön eteen, vanhemmat lukiolaiset antoivat tehtävän. Kävin paikallisessa baarissa keräämässä tupakantumpit jokaisen pöydän tuhkakupista samalla kertoen jotain asian kuuluvaa. Vein tumpit raadin eteen juhlaan ja sain uudeksi tehtäväksi palauttaa jokaisen tumpin samoihin pöytiin, koska ”nahka oli niin tyhmä”. Valvoja tietenkin kulki mukanani.

Yhteiskoulun opetus oli vaativaa ja tähtäsi lukioon ja ylioppilaskirjoituksista selviämiseen. Opin yhteiskoulussa monia asioita, jotka avarsivat ajatusmaailmaani ja ymmärsin tiedon merkityksen; tietohan oli tuolloin valtaa. Taitoihin ja syy-yhteyksiin olisi toki voinut kiinnittää enemmän huomiota. Piin desimaaleja meiltä ei vaadittu muistamaan 50 ensimmäistä, kuten joissain kouluissa. Pähkinäsaaren rauhan ajankohdan 1323 muistan edelleen. Oli tärkeää muistaa vuosilukuja. Ajattelun kehittymisen kannalta olisi ollut mielekkäämpää tietää miksi sodittiin ja mitä vaikutusta niillä oli maailman menoon. Opin myös legendaarisen jumppamaikan ohjauksessa kippi-kiintopyörähdys-kaarihyppy -liikesarjan. Pitkähköä oppimispolkuani hän käytti esimerkkinä sinnikkyyden tärkeydestä.

Mielestäni paras oppimistulos tänä päivänä saavutetaan motivoimalla, innostamalla ja kannustamalla sekä vaatimalla. Ja jos vaatiminen on nykyään liian voimakas sana, niin käytettäköön edellyttämistä. Kokemukseen perustuen toivoisin myös lisää opetusta itsetuntemuksesta, itsetunnon kehittämisestä, tunteiden hallinnasta, mielentämisestä ja pettymysten sietämisestä. Loppujen lopuksi kaikki lähtee kuitenkin omasta asenteesta ja halusta opiskella ja kehittyä.

Aulis Kankare

yrittäjä