Somero sydämessä ja uutuuskirjassa

0
Kirjailija Kaari Utrio, presidentti Sauli Niinistö ja runoilija Risto Rasa Turun Kirjamessuilla 2013. Kirjamessut oli yksi laajimmista somerolaisen kulttuurin esiintymisistä kautta aikain. Esiintymässä tai mukana järjestelyissä oli kaikkiaan 170 henkilöä.

Teksti Eija Komu

Kotiseutuneuvos ja tietokirjailija Manu Kärjen juuri ilmestynyt teos, Amanitan kustantama Somero 2000-2020 kertoo seikkaperäisesti, yksityisen ja yleisen mielenkiintoisesti yhdistäen Someron elämästä eri sektoreilla. Sijansa saavat tasapuolisesti kunnallispolitiikka, talouselämä, kulttuuri ja urheilu. Runsaat mestarikuvaajan otokset tukevat tekstiä osuvin henkilö- ja tilannekuvin.
Teos etenee kronologisesti, mutta monessa yhteydessä on myös luotu katsetta kunkin asian myöhäisempiin vaiheisiin ja tämänhetkiseen tilanteeseen. Tietoiskuissa on myös summattu kunkin vuoden päätapahtumat Somerolla ja tärkeimmät tapahtumat valtakunnallisesti. Yleinen ja yksityinen tukevat toisiaan epäolennaisuuksiin poukkoilematta.
2000 presidentti Tarja Halonen vieraili Somerniemellä Kaari Utrion syntymäpäivillä ja nautti makeasti naureskellen Manu Kärjen kirjoittamasta näytelmästä Presidentti saapuu Somerniemelle.
Someron kunnanvaltuusto uudistui perusteellisesti; suurin vaalivoittaja oli kokoomus. Uusi kirjastorakennus otettiin käyttöön. Kirjastonjohtajana toimi tuolloin Elina Rasa. Kirjaston oli suunnitellut Saara Juola, ja kahden ensimmäisen kuukauden aikana kävijöitä oli 30 000.
Someron Posti valittiin vuoden 2000 postiksi. Kriteerinä olivat myyntimäärän ohella työpaikan henki ja henkilökunnan asennoituminen työhönsä.
Minna Nikkasesta tuli 12-vuotiaiden seiväshypyn suomenmestari ylivoimaisena ykkösenä ikäluokassaan. Markku Pölösen Badding-elokuva sai maailmanensi-iltansa Jukolassa.
2001 kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin keskustan Mauri Salo ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi kokoomuksen Juhani Torkkomäki.
Someron Musiikkiteatteri aloitti toimintansa esittämällä Viulunsoittaja katolla -musikaalin. Illan Varjoon Himmeään -yhdistys perustettiin tukemaan laulukilpailun jatkuvuutta. Mannerheim-ristin ritari, ylikersantti Lauri Heino (s. 1918) kuoli.
2002 euro otettiin vastaan Somerolla uteliain mielin, ja se omaksuttiin nopeasti. Ol hollil –tapahtuma Kärilässä ja Savi palaa –tapahtuma Kultelassa järjestettiin ensimmäisen kerran. 2003 Kultelassa syttyivät ensimmäisen kerran Hämeen Härkätien loppiaistulet, ja tunnelmallinen perinne on jatkunut.
Mauri Salo jatkoi kunnanvaltuuston puheenjohtajana muttei tullut valituksi eduskuntaan.
Somerniemellä kesiään viettäneen kirjailija Helvi Hämäläisen (1907-1998) päivä järjestettiin Kai Linnilän toimiessa tapahtuman puheenjohtajana. Päivä sai niin suuren suosion, että päätapahtuma pidettiin loppujen lopuksi Somerniemen kirkossa.

Liikelaitosten sulkua

2004 Someron verotustoimipisteen palvelut loppuivat. Anita Hallapelto ja Tiina Ojalin perustivat vaate–asusteliike Helmen.
Ensimmäiset katutanssit järjestettiin; tästäkin on tullut perinne. ITE-taiteen katselmus avattiin Kiiruun puistossa, ja avajaisjuhlassa vieraili pääministeri Matti Vanhanen.
2005 Someron kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin keskustan Taru Pöri ensimmäisenä naisena Someron kunnallispolitiikan historiassa. Seiväshyppääjä Nikkanen saavutti ensimmäisen aikuisten sarjan mestaruutensa 16-vuotiaana.
2006 Mauri Salo palasi eduskuntaan varapaikalta. Hänen avustajakseen tuli Jani Kurvinen. Somero ei liittynyt Salon suurkuntaan kaupunginvaltuuston enemmistöpäätöksellä, jonka mukaan esiselvitykseen ehdotettuja lisäneuvotteluja ei jatkettu.
Nordea lopetti toimintansa Somerolla, samoin Säästöpankin viimeiset kyläkonttorit täällä suljettiin. Kultela valittiin Varsinais-Suomen vuoden kyläksi.
Legendaarinen kotiseutuneuvos, filosofian tohtori ja äidinkielen vanhempi lehtori Tapio Horila (s. 1910) kuoli.
2007 Mauri Salo jäi eduskuntavaaleissa varasijalle.
Someron ensimmäinen liikenneympyrä valmistui Joensuuntien ja Turuntien risteykseen.
Someron Kulttuuri ry perustettiin; perustajajäseninä oli kolmetoista kulttuurialan yhdistystä.
Someron posti lakkautettiin, siirryttiin asiamiesposteihin. Uusi hautausmaa valmistui. 2008 Lidlin myymälä, kooltaan ketjun pienimpiä, avattiin.
Metka Kööri syntyi kanttori Olli Salomäenpään ideoimana ja opastamana. Kuoron nimen keksi toimittaja Minna ”Wippe” Filppu, joka toimii nykyäänkin kuoron puuhanaisena. Kuusivuotias Viljami Morander voitti Hopeinen Harmonikka –kilpailun esittämällä Piippolan vaarin. Hän oli kilpailun nuorin osallistuja.
2009 Somerolle ei tullut pakolaiskeskusta, vaikka kaupungin työryhmä ideaa esittikin. Häntälä valittiin Varsinais-Suomen vuoden kyläksi. Someron Keilahalli avattiin. Muusikko, Unto Monosen yhtyetoveri Lauri ”Lasse” Santakangas (s. 1927), jonka ura oli jatkunut 2000-luvulle, kuoli.

Somero säilyi itsenäisenä

2010 Mauri Salo pääsi varasijalta eduskuntaan neljännen kerran. Maarit Laurento valittiin viimeiseksi mekkopitäjäläiseksi; ensimmäinen oli ollut M.A. Numminen.
Pajulan 1906 toimintansa aloittanut koulu lakkautettiin, ja Pitkäjärven kyläkauppa lopetti toimintansa. Somerniemen Musiikkiteatterin Tuntematon sotilas sai suurmenestyksen.
2011 Mauri Saloa ei enää valittu eduskuntaan. Tapaninmyrksy riehui Somerolla ja kaatoi noin 50 000 kuutiota puuta. Voitto Ollonqvist valittiin vuoden somerolaiseksi.
Someron ensimmäiset maalaismarkkinat Kaija ja Esa Pirttilän lypsytilalla saivat liikkeelle yli tuhat ihmistä. Harjun kartanon päärakennus tuhoutui tulipalossa. Sillanpään Meijeristä tuli taidekeskus Kivimeijeri taiteilija Antero Kareen johdolla. Hän ideoi rakennuksen myös taidekurssi -ja esitystilaksi taidenäyttelyjen lisäksi.
2012 Somero päätti jatkaa itsenäisenä kuntana. Mauri Salo (s. 1946) kuoli, ja hieman myöhemmin hänen tilalleen kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Jani Kurvinen.
Maailmanennätysseiväshyppääjä Pentti Nikulan patsaan teki kuvanveistäjä Sofia Elo, ja presidentti Sauli Niinistö lähetti tervehdyksen patsaanpaljastamistilaisuuteen. Vuoden somerolaiseksi valittiin seurakuntapastori ja rovasti Matias Roto.
Muotoilija Kaija Aarikan (1929-2014) ja korutaiteilija Liisa Vitalin (1918-1987) elämäntyönäyttelyt olivat esillä Hovilan kartanossa. Filosofian tohtori, tietokirjailija Leeni Tiirakarin teos Desing Liisa Vitali ilmestyi samaan aikaan. Evakkovaellus, kunnianosoitus evakkomatkan kokeneelle Karjalan heimolle, järjestettiin ensimmäisen kerran Somerolla. Tapahtuman järjestelystä vastasivat Someron Karjalaseuran talkoolaiset.
2013 Sami Suikkanen valittiin uudeksi kaupunginjohtajaksi. Sami Uotilasta tuli Hiidenlinnan uusi yrittäjä. Kiiruun koulu joutui käyttökieltoon; pahimpana ongelmana oli huono sisäilma.
Somerolaista kulttuuria esiteltiin Turun kirjamessuilla. Presidentin puoliso Jenni Haukio oli vieraillut aiemmin Somerolla Someron-osuuden suunnittelupalaverissa. Avajaisohjelmaan sisältyi M.A. Nummisen Someron rakennemuutoslaulu, jonka Someron Laulumiehet esitti Olli Salomäenpään johdolla. Presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio tutustuivat Someron-osastoon.
2014 Someron Lääkäriaseman toiminta alkoi ensisissä poliisiaseman tiloissa, ja Katajakoti valmistui Lamminniemeen. Vuoden somerolaiseksi valittiin Jussin Baarin lämminhenkinen isäntä Antti Vasenius, joka kuoli 2015 työpaikalleen vakiotuoliinsa.

Ylijäämää mutta vähemmän asukkaita

2015 Akustinpuistossa aukaistiin kuusiväyläinen frisbeegolfrata. Terhin talli valittiin Lounais-Suomen parhaaksi ratsastuskouluksi. Rauli Badding Somerjoki sai muistomerkikseen Seppo Mannisen ja Heikki Paakkasen suunnitteleman Baddingin pysäkin. Paljastustilaisuudessa oli satoja ihmisiä, ja koko päivä oli täynnä monenlaista Badding-ohjelmaa. Ämyri valittiin vuoden kauneimmaksi kesälavaksi. Rocklehti Soundi valitsi Henrik Illikaisen johtaman Tiisun vuoden tulokkaaksi.
2016 Lamminniemen Hyvinvointikeskus siirtyi Someron kaupungille, ja palvelujohtajaksi valittiin Pihla Linnainmaa. Jaatilan silta vihittiin käyttöön, ja Ollilan ja Terttilän koulut lakkautettiin. Siwasta tuli K-Market Somero, ja nyt sitä luotsaa perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Lundén.
2017 tietokirjailija ja kustantaja, Somerniemen kesätorin primus motor Kai Linnilä (s. 1942) menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen työmatkallaan ja jätti Someron kulttuurielämään valtavan aukon. Veikka Sarén voitti triathlonin suomenmestaruuden.
Osuuspankin Somerniemen konttori lopetettiin. Suomi 100 -juhlakavalkadi oli Kaija Parkon käsialaa, ja siinä oli yli sata esiintyjää. Ensimmäinen Laitalainen Joulu -hyväntekeväisyyskeräys oli menestys, mutta aivan samoihin lukemiin ei sittemmin ole päästy. Kesäravintola Bönde avattiin.
2018 Kiiruun koulukeskus otettiin käyttöön. Someron kirkkoherraksi asetettiin Jaakko Knuutila. Johanna Gullichsen valittiin valtakunnalliseksi vuoden tekstiilitaiteilijaksi. Muusikko, yrittäjä, kirjailija ja Rauli Badding Somerjoen yhtyetoveri Antti Toukkari (s. 1915) kuoli. ´
2019 Härkälän kartanosta tuli ensimmäinen somerolainen Museokortti-kohde. Kaari Utrio ilmoitti lopettavansa romaanien kirjoittamisen; tämä oli medialle kohu-uutinen. Minna Nikkanen lopetti kilpailu-uransa. Heikki Paakkanen voitti kalpamiekkailussa suomenmestaruuden yli 60-vuotiaiden sarjassa.
2020 vuoden lopussa Someron kaupungin taseessa oli ylijäämää enemmän kuin koskaan ennen. Asukkaita oli 8639. Uusia vauvoja syntyi 48, kuolleita oli 135. AlfaTV:llä esitettiin kymmenosainen sarja Somerosta. Postin lajittelu siirtyi Somerolta Forssaan, ja jakoreittejä yhdisteltiin niin, että monelta jäi aamulehti saamatta. Ensimmäiset nopeusvalvontatolpat otettiin käyttöön. Mirjam Tynkkynen voitti veteraanisarjassa maantiekymppijuoksun suomenmestaruuden. Mico Lampinen heitti kiekossa suomenennätyksen, ja moukarinheittäjä Silja Kosonen heitti suomenennätyksen.

Manu Kärki avaa erinomaisesti aineistonsa halliten Someron lähihistoriaa taakse- ja eteenkinpäin. Kunnallispoliittiset kärhämät käydään lävitse puolueettomasti.
Teos on tarkka olematta pedantti. Ihastuttava hiljainen hämäläinen huumori on olennainen osa Manu Kärjen kirjailijanääntä.
Teosta on saatavissa kirjakaupoista, verkkokaupasta ja 4.12. Somerniemen joulutorilta, jossa tekijä on myös signeeraamassa teostaan.