Muistelemme mielellämme lapsuuden lämpimiä kesiä ja kepposia, nuorena kohtaamiamme ihmisiä ja kokemiamme rakkauksia, niin onnettomia kuin suloisen ihania. Aikuisina testaamme toisiamme, kuka muistaa vuosikymmenien takaiset asiat oikein.
Muistojemme lokeroihin jäävät erityisesti tarinoiden kertojat. On mukava kuunnella juttuja menneiden aikojen värikkäistä persoonista. Ja siitä, miten entisajan ihmiset ovat viihdyttäneet kiehtovilla jutuillaan kuulijoita pirtissä ja pellon pientareilla. Nuo tarinaniskijät ovat kuin nykyajan stand up -koomikoita konsanaan.
Kirjoittajat ovat jälleen tallentaneet kotiseutulehti Someron Joulun sivuille tarinoita tavallisista ja erikoisemmistakin ihmisistä.
Jouni Tamminen kertoo muun muassa Suomen ensimmäisestä naiseläinlääkäri Agnes Sjöbergistä (1888–1964), jonka työelämään Somero kuului muutaman vuoden 1918:sta lähtien. Hän teki työnsä taiten, ja ansaitsi karjatilallisten kunnioituksen. Se saattoi olla kivinenkin tie, kuten usein tienraivaajilla on.
Elisabeth Rintala on kirjoittanut Helvi Annikki Rintalan (s. 1916) mielenkiintoisesta elämästä. Naisen tie vei Lontooseen. Hän oli siellä filmeissä pikkuosissa, kasinolla tanssijana ja laulajana, ja työskenteli uutistoimistossakin. Hän osallistui hyväntekeväisyyskonsertteihin, joilla tuettiin suomalaisten sotaponnisteluja ja perheitä. Avioliitto amerikkalaisen lehtimiehen kanssa vei hänet Amerikkaan ja työskentelemään YK:lle. Helvi Rintalan äiti Anna Elisabeth Rintala (o.s. Nokka) oli Talvisillalta syntyisin.
Pekka Alitalo muistelee veljeksiä, Sulo ja Yrjö Vinhaa. Yrjön matkassa kulki huuliharppu ja Sulon haitari. Alitalo on maalannut valokuvan perusteella heistä taulunkin.
Pekka Alitalo sanoo osuvasti: ”Mietin sitä, kuinka jokaisen elämä on uniikki, ainutkertainen. Se on kude räsymatossa. Yksikään kude ei lopulta ole toistaan kummempi. Olkoonkin, että harmaan vieressä kirkas väri paremmin erottuu.”
Kaija Parko löysi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistosta somerolaisen emännän Maria Avellanin (o.s. Piekkala, sitten Hovila) 1950-luvulla sinne lahjoittamia, keräämiä ja kopioimia runoja sekä päiväkirjan. Kirja Muistoja asevelvollisuuteni ajoilta, rakuunan lauluvihko vuodelta 1936 on Maria Avellanin pojan Yrjö Avellanin kopioimia laulujen sanoja, muistovärssyjä ja vitsejä.
Maria Avellan oli osallistunut keruukilpailuun. Yksi värssy oli tällainen: ”Tuuli se ajoi meijänkin rantaan niin vaahtopäisen laineen. Poika oli illalla vallan vieras aamulla sukulainen.” Kiitoksena uutterasta keruutyöstä Turun yliopisto antoi vuonna 1958 Maria Avellanille Elias Lönnrotista kertovan kirjan.
Pekka Salminen muistelee tilaisuutta, jossa jalkaväenkenraali Yrjö Keinonen tuli Lions-klubin vieraaksi Somerolle 1973. Tuolloin Keinonen oli urakoinut jo kolme sotamuistelmateosta. Keinosen polkupyöräkomppania Pinnan matkanteko Tohmajärveltä Sortavalan kautta Äänisjärven rantoja pitkin Itä-Karjalaan Syvärille ja sen yli avautuu eteen.
Parissakin Someron Joulun jutussa pohditaan, miksi Someron väkiluku on pysynyt matalalla. Manu Kärki löytää syiksi muun muassa sotien menetykset, vaikkakin uusiakin tuli siirtoväen saapuessa Somerolle ja Somerniemelle.
Jotta asutuskeskus syntyy, tarvitaan hyviä liikenneyhteyksiä. Rautatiet ja valtatiet ovat ohittaneet Someron kaukaa. Somero on aina ollut piirun verran kaukana, yksin vailla tukea. Muualtakin maaseutukunnista väki on vähentynyt. Globaalin ilmiön muuttaminen ei ole somerolaisten käsissä, toteaa Kärki.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen nostaa esiin kaupungin rakentaman strategian yhteisöllisyyden ympärille. Hän kysyy: ”Miltä tuntuisi sellainen Somero, jossa jokaisella on oma paikkansa, ja jossa jokainen kokee olevansa merkityksellinen osa yhteistä hyvinvoivaa yhteisöä. Toisin sanoen vähän jokaisella olisi ympärillään keskimääräistä laajempi tukiverkko, johon tarrautua elämän erilaisissa ristiaallokoissa – olipa kyseessä sitten asukas, yrittäjä, työntekijä tai vaikkapa yhdistystoimija.”
Osoitus yhteisöllisyydestä on myös viime kesäinen kuvaelma Kiiruu keskellä kylää. Kulttuuripläjäys toi esiin talon ja pitäjän historiaa, mutta myös yhdisti nykyajan kuvaelman esittäjät luomaan yhdessä. Samalla tieto paikkakunnan historiasta karttui.
Kaija Parkon käkirjoittama ja ohjaama kuvaelma kokosi osaamista monelta osa-alueelta Kiiruun puistoon. Tuon Somero-Seuran, Someron Kulttuurin ja talkoolaisten yhteistuotoksen satoa saa eteensä Someron Joulussa. Historiallisen osuuden lisäksi esiintyjät kertovat, millaista oli ujuttautua roolihenkilöiden ihon alle.
Esille on tuotu myös rakennusten historiaa. Leeni Tiirakari selvittää jo suljettujen kansakoulujen elämää. Heikki Salomaa, millaista oli nuorena tehdä töitä Osuusliike Oraksessa ja kuljettaa hevoskärryissä maitoa. Erilaista vietävää riitti, esimerkiksi pankkisalkku. Pertti Toukkari muistelee Peltolan Ollin, oikealta nimeltään Olavi Salminen, elämäntarinan kautta Kimalan asioita.
Lisää kiehtovaa luettavaa löytyy Someron Joulun sivuilta.
