
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Pallon jääkiekkojunioreiden vanhin tällä kaudella kilpailutoiminnassa mukana oleva ikäluokka onnistui syyskauden otteluissaan erinomaisesti.
Pääosin vuosina 2007-09 syntyneistä pelaajista koostuva SoPan joukkue pelaa Länsirannikon alueen U14 –ikäluokan kolmostasolla, eli yhden A:n sarjassa ja sen neloslohkossa. Syyskierroksella lohkon viisi joukkuetta pelasivat toisiaan vastaan kolmesti, joten takana on kahdentoista kierroksen alkusarja.
SoPa voitti peleistään kymmenen, pelasi yhden tasapelin ja hävisi ainoastaan kerran. Se teki lohkonsa joukkueista eniten (64) maaleja ja päästi niitä vähiten (24) omaan verkkoonsa. Joukkueiden tasoeroa kuvaa muun muassa se, että alkusarjan päätöskierroksella somerolaiset rökittivät lohkokakkosen, TPS/Vilut, maalein 11–1.
Voittaminen on tietysti aina mukavaa, mutta pelaajien kehittymisen kannalta isot tasoerot lohkon sisällä eivät ole pidemmän päälle mielekkäitä. Niinpä sopalaiset olisivat hyvän alkusarjamenestyksen siivittämänä toivoneet pääsevänsä kevätkaudella pelaamaan U14-ikäluokan AA-sarjaan, mutta Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunnan päätöksellä joukkueen pelit jatkuvat edelleen A-tasolla.
Jatkosarjassa SoPa kohtaa alkulohkosta tutut neljä vastustajaa (TPS/Vilut, IFK Mariehamn, Kiekko-67 ja LäKi) sekä uutena ryhmänä mukaan tulevan Turun Kisa-Veikot. Kaksinkertaisessa sarjassa joukkueille kertyy kymmenen ottelua.
Sopalaiset tilastokärkinä
SoPan pelillinen ylivoima näkyi myös syyskauden pistetilastossa. Antti Maijala (10+8=18) voitti alkulohko 4:n pistepörssin, kannoillaan Tuukka Salo (10+4=14). Kärkikymmenikköön sopalaisista ylsivät myös Sebastien Galuszka (9+4=13), Otto Helenius (6+7=13), Tatu Luukkonen (7+5=12) ja Nico Lehtinen (6+4=10).
Maalivahtipeli on SoPan tämän kauden joukkueissa vahvasti tyttöjen kontolla. Vanhimmassa ikäluokassa Veera Kontio ja Ella Nieminen jakoivat torjuntavastuun käytännössä puoliksi ja molemmat hoitivat urakkansa todella tyylikkäästi.
Kontion torjuntakeskiarvo hipoi 93 prosentin lukemaa, mikä on missä tahansa jääkiekkosarjassa erittäin kova lukema. Nieminen puolestaan jätti lohkon vahdeista useimmin vastustajat maaleitta.
Nuorimmaisia monta joukkueellista
SoPan nuoremmat juniorijoukkueet pelaavat niin ikään Länsirannikon aluesarjoissa, mutta näistä 10–12-vuotiaiden otteluista ei julkisteta virallisia sarjataulukoita eikä pelaajakohtaisia tilastoja.
Pääosin vuosina 2010–11 syntyneistä pelaajista SoPa on saanut kokoon laajan harjoitusryhmän ja niistä joukkueet kahteen eri sarjaan.
U11-sarjassa, jossa SoPalla on myös muutamia vuonna 2012 syntyneitä pelaajia, somerolaisjoukkue on menestynyt alkukaudella varsin hyvin. Seitsemästä pelistä tilillä on neljä voittoa, kaksi tasapeliä ja vain yksi tappio.
Vuotta vanhempien ikäluokan U12-sarjassa taso on luonnollisesti hieman kovempi ja SoPan on alkukaudella ollut tyytyminen yhteen voittoon kahdeksasta ottelusta.
Myös näissä joukkueissa tyttömaalivahdit, Peppi Kontio ja Liisa Lehtonen, ovat olleet SoPan kantavia voimia.
Alle 11-vuotiaiden sarjassa otteluista puolet pelataan niin sanottuina pienpeleinä kaukalon poikittaissuunnassa. Vuotta vanhemmilla junioreilla pienpelien osuus kaikista otteluista on kolmannes.
Kaikkein nuorimmat somerolaisjuniorit hankkivat tälläkin kaudella pelikokemusta alueellisen Leijonaliigan U10-sarjasta. Pelitapahtumat järjestetään turnausmuotoisina, niin että pääsääntöisesti kullekin joukkueelle kertyy kaksi ottelua turnauspäivää kohden.