Tempauksilla kerätään rahaa Härkätie-kylttien uusimiseen

0
Hämeen Härkätie -kyltit kaipaavat kunnostusta ja uusimista.

Härkätie-yhdistys on asettanut ensi vuoden tavoitteeksi tien varren Härkätie-kylttien uusimisen.

– Kyltit ovat vuosien saatossa päässeet osin huonoon kuntoon, joten niiden uusiminen on todella tärkeää, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Olla-Riitta Mäkelä.

– Kylttien uusiminen on kallista ja siksi yhdistys pyrkii järjestämään vuonna 2022 erilaisia tempauksia ja tapahtumia rahoittaakseen osan kylteistä. Toki yhdistys joutuu myös kääntymään tienvarren kuntienkin puoleen rahoituksen saamiseksi, jatkaa Mäkelä.

Vuodelle 2022 on suunniteltu muun muassa Härkätien historialuento, puistopiknik ja kylttitanssit.

Perinteiset ja suuren suosion saavuttaneet Loppiaistulet ovat ensi vuoden ensimmäinen tapahtuma Hämeen Härkätiellä. Yhdistys pyrkii muistuttamaan tienvarren yhdistyksiä, yrityksiä ja asukkaita tulien sytyttämisestä.

Härkätie-yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Olla-Riitta Mäkelä Somerolta.

Vuosikokouksessa valittiin myös yhdistyksen hallitus vuodelle 2022. Somerolta hallitukseen kuuluvat Jani Kurvinen ja Soili Suominen-Hurme. Muut hallituksen jäsenet ovat: Johanna Pelto-Huikko (yhdistyksen sihteeri) ja Arja Sura Tammelasta, Raili Isotalo-Aaltonen, Merja Jokila, Ensi Kulta ja Lauri Viinikkala Liedosta, Sisko Savolainen Lopelta ja Moa Sratzen Tarvasjoelta.

Härkätie-yhdistys ry:n tavoitteena on kehittää ja tukea Hämeen Härkätien varren matkailua sekä sen varrella toimivien yritysten ja kuntien toimintaa.

Jäseniä yhdistyksellä on noin 30, mukaan lukien lähes kaikki tienvarren kunnat.

– Yhdistyksen toiminta on välillä ollut hyvinkin aktiivista ja näkyvää. Nyt koronavuosien vuoksi toiminta on luonnollisesti ollut hiljaisempaa, toteaa Mäkelä.