Pop up -rokotuspäivä tulevana lauantaina
Koronarokotukset ovat laajentuneet Somerolla kolmannen rokotuksen osalta 50 vuotta täyttäneisiin. Ykkös- ja kakkosrokotukset jatkuvat rinnalla.
– Kun suurin osa 50 vuotta täyttäneistä ja vanhemmista on rokotettu, siirrytään järjestyksessä kolmansissa rokotteissa nuorempiin ikäryhmiin, kertoo vastaava terveydenhoitaja Kati Tuomisto-Lundberg.
Kolmannen rokotuksen voi ottaa, jos kakkosrokotteesta on kulunut vähintään viisi kuukautta.
Suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta. Ajan voi varata osoitteesta somero.terveytesi.fi. Sen voi tilata myös soittamalla arkipäivisin kello 12–13 numeroon 050 4776155.
– Aikoja on auki. Ainetta on tarjolla, kunhan saadaan henkilökunta riittämään, sanoo Tuomisto-Lundberg.
Monitoimitalolla järjestetään ylimääräinen rokotuspäivä tulevana lauantaina 18.12. kello 9–13.
– Paikalle voi tulla ilman ajanvarausta. Toivomme, että sinne tulisi niin ensimmäistä, toista kuin kolmatta rokotusta hakevia. Rokotteita on rajallinen määrä tähän ilman ajanvarausta -tapahtumaan, toteaa Tuomisto-Lundberg.
Hän muistuttaa rokotteen ottamisen tärkeydestä.
– Rokote ei poista tartuntariskiä, mutta se pienentää merkittävästi viruksen erittymistä ja sen leviämistä ihmisestä toiseen. Riski levittää tautia pienenee merkittävästi. Ja jos rokotettuna taudin saa, niin sairaus ei tule niin kovana.
Lundberg-Tuomisto sanoo, että rokotteen ottamisen lisäksi tulee muistaa edelleen pitää huolta käsihygieniasta ja turvaväleistä, ja jos se ei onnistu, niin käyttää maskia. Julkisissa sisätiloissa maskinkäyttö on suotavaa.
– Nämä kaikki ohjeet auttavat siihen, että tilanne ei pahene eikä riistäydy käsistä ja terveydenhuollon kantokyky kestää.
Paperisten koronapassien nouto terveyskeskuksesta on työllistänyt henkilökuntaa.
– Passin voi tulostaa ilmaisena myös kirjastosta, jos on verkkopankkitunnukset. Kirjaston henkilökunta auttaa kyllä, neuvoo vastaava terveydenhoitaja.
Jos ei ole verkkopankkitunnuksia, niin sitten oikea paikka paperisen koronapassin saamiselle on oma terveyskeskus. Mutta silloinkin pitää soittaa ensin terveyskeskukseen.
Kati Tuomisto-Lundberg ohjeistaa paperista koronapassia tarvitsevan hyvissä ajoin ennen matkaa tai tapahtumaa hoitava asian kuntoon. Ei viime tipassa samana tai edellisenä päivänä.
Koronapassi tulee voimaan, kun toisesta rokotuksesta on kulunut viikko, ja on voimassa 12 kuukautta toisen rokotuksen jälkeen. Kolmannen rokotteen jälkeen ei tarvitse hakea uutta koronapassia.