On tietenkin vähän uskaliasta sanoa näiden vaalien lopputuloksesta mitään varmaa.
Vaalitentit on nyt käyty, joten niiden pohjalta voi päätellä jotakin yleistä. Valtaa siirretään kunnista hyvinvointialueille, joten päätöksenteko myös siirtyy. Varsinais-Suomen hyvinvointialueeseen kuuluu 27 kuntaa ja sen toiminta käynnistyy 1.1.2023 ja uusi aluevaltuusto aloittaa toimintansa maaliskuussa 2022. Valtuutettuja on 79.
Moniko somerolainen pääsee aluevaltuustoon, sitä emme vielä tiedä. Sen tiedämme, että hyvinvointialue on kokonaisuus ja päätökset tehdään kokonaisuuden etujen mukaan.
Palvelujen säilyminen Somerolla nykyisen suuruisina ei ole itsestäänselvyys. Kävin äskettäin Salon sairaalassa verikokeessa, kun sen teko ei ole mahdollinen Someron terveyskeskuksessa.
Valtaa siirtyy Somerolta hyvinvointialueelle, mutta jää tänne vielä politikoinnin tynkää. Tarkoitan tällä lähinnä tämänhetkistä urheilukentän korjauksen suunnittelun aloittamista alusta.
Teuvo Kuu-Karkku