Erityisesti joulunaikaan järjestetään keräyksiä, joilla autetaan lähimmäisiä.
Terveyskeskuksen psykologi Emma Hietarinta sanoo, että rahan ja materian kerääminen sekä niiden jakaminen muille on vain yksi osa hyväntekeväisyyttä.
– Pienillä teoilla voi tehdä hyvää, esimerkiksi auttaa naapuria lumitöissä tai käydä ikäihmisen puolesta kaupassa. Tai antaa aikaansa juttelemalla. Näitä inhimillisiä tekoja ei mielletä helposti hyväntekeväisyydeksi.
Ympärilleen katsomalla löytää hyvän jakamiseen keinoja. Hietarinnasta itsetutkistelu auttaa löytämään asiat, mitkä ovat itselle merkityksellisiä. Sitä kautta pystyy auttamaan muita, edistämään hyvinvointia sekä isommassa kuvassa hyödyttämään yhteiskuntaa.
Tekemisilläni on merkitystä
Halu auttaa on yksi keino löytää merkitystä elämään. Vapaaehtoistöiden ja yhteisten kiinnostuksen kohteiden kautta voi saada keralleen ihmisiä, ryhmän, jossa ajatellaan samalla tavalla ja jossa voi jakaa asioita. Yhteisöllisyys tiivistyy.
Ihmiselle on tärkeää on tuntea työnsä merkitykselliseksi ja olla motivoitunut.
– Ihmisellä on tarve kokea, että minun panokseni on tärkeä ja että tekemisilläni on merkitystä.
Yhteenkuuluvuus ja hyväksyntä ovat oleellinen osa perusturvallisuutta.
– Olen osa porukkaa, kuulun johonkin. Liittymällä joukkoon, lahjoittamalla, auttamalla aikaansaan hyvää sekä olen osa yhteisöä.
Hän arvostaa minua
Hietarinta sanoo, että jos on itse kokenut tulleensa autetuksi, on myös herkempi tekemään toisille samoin.
Useat tekevät kuukausilahjoituksia hyväksi katsomiinsa kohteisiin.
– Kun tapaa konkreettisesti autettavan, se lisää merkityksellisyyden tuntua. Kun näkee, että stipendin saaja on päässyt opinnoissaan eteenpäin ja löytänyt suunnan. Kokee, että antamallani lahjoituksella on ollut merkitystä.
Se antaa potkua myös saajalle.
– Tuo ihminen arvostaa minua ja tekemisiäni. Hän pitää minua tärkeänä. Hän antaa minulle omastaan. Olen hänen apunsa arvoinen.
Turvallista elää, kun tietää pidettävän huolta
Hyväntekeväisyys lisää yhteisöllisyyttä ja vähentää yksinäisyyttä. Sellaisessa paikassa on hyvä ja turvallista elää, jossa tietää pidettävän huolta toinen toisista.
– Se lisää perusturvallisuuden tunnetta, kun tietää, ettei jää yksin.
Vastaavasti, jos kokee, ettei kukaan välitä minusta ja tekemisistäni, johtaa usein yksinäisyyteen ja ongelmiin.
– Jos tuntuu, ettei kukaan ymmärrä, kuka sinä olet eikä välitä, niin se voi sairastuttaa fyysisesti ja psyykkisesti. Kokemus omasta itsestä muovautuu siitä, miten minua on kuunneltu ja otettu huomioon. Sitä kautta itseluottamus kasvaa.
Hietarinnasta pienellä paikkakunnalla, jossa suurin osa tuntee toisensa, voi olla helpompi torjua yksinäisyyttä kuin isolla.
– Täällä voi jutella kaupan kassalla. Kysyä ihan suoraan naapurilta, voinko auttaa, antaa kyytiapua.
Pienet teot, auttamiset ovat tärkeitä.
– Annetaan toisillemme aikaa. Ollaan läsnä. Otetaan elämänasenteeksi auttaminen. Laitetaan hyvä kiertämään. Lisätään sitä.
Sitä kautta lapsetkin oppivat auttamisen toimintamallin. Siitä miten kohtelemme toisiamme kotona ja sen ulkopuolella.
– Autammeko, kun vastaantulijalta putoaa jotain maahan. Pysähdymmekö juttelemaan. Vastaammeko, kun tuntematon pyytää apua, ja niin edelleen.
Annan hyvän mielen, kun hän saa auttaa
Suomessa ihannoidaan, että pärjää omillaan ja hoitaa itse omat asiansa. Koetaan häpeää, jos tässä ei onnistukaan eikä siksi uskalla pyytää apua. Hävetään, että näkyykö se jo minusta, että tarvitsen apua.
– Kun hyväksyn tuen, teen hyvää auttajalle.
Autettava saattaa hävetä: Olen niin epäonnistunut hoitamaan asiani, että muiden pitää auttaa minua.
– Jokainen tarvitsee apua joskus. Ei ole häpeä pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Autettavan kannattaa ajatella, että annan auttajalle hyvän mielen, kun hän saa auttaa. Ja saan itse siitäkin hyvän mielen, kun saan apua, selvittää Hietarinta.
– Ollessaan toiselle ihmiselle merkityksellinen vahvistaa omaa merkityksellisyyttään. Se on kahden kauppa: antajan ja saajan.
Pelätään, että liika valmiina saaminen passivoi, ja että jotkut käyttävät hyväksi järjestelmää.
Psykologi Hietarinta sanoo, että hyväksikäyttäjiä on aina, mutta ratkaisu ei voi olla, ettei enää autettaisi.
– Pitää muuttaa ennemminkin keinoja sellaisiksi, että ne aktivoivat avunsaajaa. Esimerkiksi tehdä asioita yhdessä autettavan kanssa.
