Esakalliolla Reijo Taipaleen elämää, Somerniemellä maalaismenoa Juha Tapion musiikin tahdissa

0
Reijo Taipaleen roolissa nähdään Kari Hirvonen, vuoden 2003 tangokuningas.

Myötätuulessa komedia sekä harrastajateatterifestivaali

Tulevan kesän näytelmät on valittu. Esakalliolla on luvassa laulaja Reijo Taipaleen elämänvaiheista kertova Satumaan kuningas. Somerniemen musiikkiteatteri esittää Paremmat päivät, jonka tarinaa siivittää lauluntekijä ja laulaja Juha Tapion musiikki.

Maalaiskomedia Paremmat päivät on Salla Ojalan käsikirjoittama. Se piti esittää jo 2020 kesällä, mutta koronatilanteen vuoksi se päätettiin jättää odottamaan parempia päiviä. Viime kesänä Somerniemen Musiikki- ja Teatteriyhdistys juhlisti 20-vuotiasta taivaltaan Täällä Pohjantähden alla -spektaakkelilla.

Maria Puotsaari on Somerniemen Musiikki- ja Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja.

– Halusimme ottaa isojen järkäleiden (Yhtä sirkusta, 2019 ja Täällä Pohjantähden alla, 2021) jälkeen henkeä. Palataan juurille, hieman kevyempään, mutta varsin viihdyttävään näytelmään, jota Juha Tapion musiikki siivittää, kertoo Maria Puotsaari, joka aloitti vuodenvaihteessa Somerniemen Musiikki- ja Teatteriyhdistyksen puheenjohtajana.

Paremmat päivät oli valmiina takataskussa. Se kertoo maatalon emännästä ja isännästä, joilla on kolme aikuista poikaa. Trio ei tahdo löytää keralleen puolisoita. Äiti kyllästyy ruokittaviinsa ja siihen, etteivät nämä lähde jo omilleen.

Hän keksii monenmoista keinoa tilanteen helpottamiseksi. Syksyyn mennessä poikien eteen ilmestyy morsmaikku jos toinenkin.

– Käsikirjoitukset on jaettu, muttei vielä rooleja. Maaliskuun alkupuolella on startti ja siitä aloitetaan harjoitukset koronatilanne huomioon ottaen. Toivotaan, että tulee lämmin ja aurinkoinen kevät, niin päästään varhain ulos harjoittelemaan, sanoo Puotsaari.

– Viime vuosi näytti, että rajoituksinkin näytelmä saadaan valmiiksi. Toivonkipinä elää, että tämä kevät olisi helpompi. Teatteriporukkamme tervehdykseksi on syntynyt: Kohti parempia päiviä, toteaa Maria Puotsaari.

Näytelmän ohjaa Saija-Reetta Kotirinta Salosta. Hän on näytellyt, ohjannut ja tuottanut produktioita sekä opettanut ilmaisutaitoa. Esimerkiksi viime kesän Pekka Töpöhäntä Perniön Kirakan kesäteatterissa oli hänen ohjaamansa.

Live-orkesteria johtaa Annika Kuntsi.

Paremmat päivät -näytelmän ensi-ilta on 1.7. Metsolassa. Kymmenen näytöstä on kahden viikon aikana, 1.–15. heinäkuuta.

Somerniemen Musiikkiteatterissa valmistellaan jälleen ensi kesäksi uutta näytelmää. Parin vuoden takaisessa kuvassa vilkuttelevat Emmi-Ali-Yrkkö, Laura Hurme, Roope Kivimaa, Salla Ojala ja Pentti Manner. Salla Ojala on käsikirjoittanut tulevan kesän näytelmän.

Myötätuulen Teatterissa esitetään Olla-Riitta Mäkelän käsikirjoittama ja ohjaama Minä ja Maija. Komedia porautuu aikuisen perheen arkeen.

Näytelmä on erään miehen, Paavon tarina. Hän on tavallinen suomalainen mies: rauhallinen, kekseliäs ja osaava. Hän haluaa ratkaista ongelmia, usein toistenkin. Kun hän alkaa käsitellä vaimonsa Maijan ongelmia, niin asiat sotkeutuvat.

Paavoa esittää Ensi Kulta ja Maijaa Helena Perho.

Minä ja Maija -näytelmän ensi-ilta on 9.6. Esityksiä on 11., 12., 14., 15., 16. ja 18. kesäkuuta.

Myötätuulen näyttämöllä pidetään myös harrastajateatterifestivaali. Se on 13.–14. elokuuta.

– Mukaan on ilmoittautunut jo kolme virolaista ja kolme suomalaista harrastajateatteria. Lisää odotellaan, kertoo Olla-Riitta Mäkelä.

Tupanäyttämö jättää tämän suven väliin näytelmän kokoamiselta.

– Emme voi ottaa hoidettavaksi isoa projektia tässä tilanteessa, viittaa Someron Tupanäyttämön Merja Koivaara koronatilanteen epävarmuuteen ja tekijäkaartin vähyyteen.

– Pieniä juttuja, kuten lauluiltoja, ohjelmalliset iltamat tai vastaavia voimme järjestää yhdessä jonkun toisen tahon kanssa. Esimerkiksi aiemmin Metka Kööri on laulattanut ja me olemme järjestäneet puffetin, jatkaa Koivaara.

Suunnitelmissa oli, että teatteriryhmä Maret olisi tuonut vanhuksista ja muistelemisesta kertovan koko illan näytelmänsä Havuharjulle. Sitä piti esittää ensin helmikuussa ravintola Maretissa Hangossa ja kesällä muutaman kerran Somerolla.

– Koronarajoitukset estivät esitykset Hangossa. Katsotaan, tuleeko esityksiä Somerollekaan, sanoo Koivaara, jolla on useampi rooli näytelmässä.

Jos Someron kirpputoritapahtuma onnistuu, niin siihen tupanäyttämöläiset osallistuvat. He laittavat Havuharjulle kirpputoripöytiä ja järjestävät oheen ohjelmaa.

Esakallion Satumaan kuningas -näytelmässä kerrotaan tangolaulaja Reijo Taipaleen elämästä ja kuullaan hänen tunnetuksi tekemiään kappaleita.

Esakalliolla esitettävässä näytelmässä on mukana muun muassa Marita Taavitsainen.

Taipaletta esittää vuoden 2003 tangokuningas Kari Hirvonen. Rooleissa nähdään muun muassa Marita Taavitsainen (tangokuningatar vuodelta 1995) ja nuori Eikka Eronen, joka oli toissa kesänä mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen roolissa musikaalissa Jyväskylässä, kuten myös Merja Kuisma, Diana Anttila, Arttu Eronen ja Juse Venäläinen.

Käsikirjoituksen on tehnyt Juse Venäläinen ja esityksen ohjaa Jussi Myllymäki.

Musiikista vastaavat Kultaisen harmonikan mestari Jani Helenius ja Onnentähti-orkesteri. Laulunäytelmän koreografian on luonut Merja Kuisma.

Reijo Taipale oli neljän platina- ja kuudentoista kultalevyn tangokuningas, vaatimaton ja suoraselkäinen suomalainen. Satumaan kuningas -laulunäytelmä kertoo tarinan siitä, kuinka maalaistilan pienestä pojasta kasvoi suosittu tanssilavojen kiintotähti. Se on samalla kunnianosoitus tänä vuonna 60 vuotta täyttävälle Reijo Taipaleen levyttämälle Satumaa-kappaleelle.

Pienenä lapsena Reijo Taipale kuunteli ja ihaili lumoutuneena Olavi Virtaa. Hän sai siitä jotain, minkä alle haudata pula-ajan ja lapsuuskodin köyhyyden. Ikävuosien karttuessa Taipale ansaitsi taskurahaa halkomotteja tekemällä, päästäkseen Helsinkiin toteuttamaan unelmaansa laulajana.

Helsingissä hän työskenteli aluksi rakennuksilla ja lauloi iltaisin naisorkesteri Rytmityttöjen solistina. Pian hänet pestattiin Kullervo Linnan orkesteriin. Esiintymislavat ja suosio kasvoivat vuosi toisensa jälkeen.

Reijo Taipale hurmasi vähitellen suomalaisten sydämet lauluäänellään ja karismaattisella olemuksellaan. Hän oli tunnollinen ja luotettava esiintyjä, rehellinen oman tiensä kulkija. Hän oli Satumaan kuningas.

Näytelmän ensi-ilta on 3.7. Seuraavat esitykset ovat 5.7., 7.7., 10.7., 17.7., 18.7., 19.7. , 20.7., 21.7., 24.7., 25.7., 26.7. ja 1.8.

Polartuotanto tuottaa Esakallion kesäteatteriesityksen.