Hallinto-oikeus kielsi Somerniemen reviirialueelle myönnetyn susipoikkeusluvan täytäntöönpanon.
Turun hallinto-oikeus on välipäätöksellään kieltänyt Suomen riistakeskuksen 29.12.2021 myöntämän kolmea sutta koskevan poikkeusluvan täytäntöönpanon.
Someron riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Jarkko Nyström pitää syntynyttä tilannetta hyvin, hyvin ikävänä. Sudenmetsästyksen kun piti alkaa ensi tiistaina.
– Iso työ luvan saamisessa ja susien liikkumisen seuraamisessa on mennyt ihan hukkaan. Sellaiset ihmiset ovat nyt päässeet vaikuttamaan asiaan, jotka eivät edes asu täällä Somerolla.
Nyström tietää kertoa useita, aivan tuoreita susihavaintoja Someron keskustan lähituntumasta.
– Jäähallin pihalta susi tavattiin viime sunnuntaina aamulla kello 7.20. Sieltä se suuntasi kulkunsa Jokioisten suuntaan.
– Ja tuoreeltaan eilisiltana keskiviikkona, todennäköisesti sama susi puolestaan nähtiin Jokioisten tien alkupäässä, ennen Tukon myllyä. Sieltä se suuntasi kulkunsa joen yli ja kohti kirkkoa, Jarkko Nyström listaa esimerkkejä monista Someron keskustankin liepeillä viime kuukausien aikana tapahtuneista susihavainnoista.
Kyseessä on yksinäinen susi, joka on erikseen ja liikkuu erillään Somerniemellä olevasta susilaumasta. Kyseinen eläin ei selvästikään kaihda ihmisen läheisyyttä. Somerniemen laumassa liikkuu kolme sutta.
– Tässä on yritetty auttaa ihmisiä, mutta tämä on tuloksena, Nyström huokaa suruissaan.
Poikkeuslupa salli kolmen suden lauman metsästämisen Somerniemen reviirialueella ajalla 1.2.–15.2.2022. Riistakeskuksen päätöksessä on kyse niin sanotusta kannanhoidollisesta metsästyksestä. Päätöksessä ei ole kyse yleisen turvallisuuden kannalta pakottavista syistä myönnettävästä vahinkoperusteisesta poikkeusluvasta.
Riistakeskuksen poikkeuslupapäätöksestä on valittanut hallinto-oikeuteen kuusi luonnonsuojeluyhdistystä. Nyt tehty välipäätös liittyy hallinto-oikeudessa vireillä oleviin valituksiin, joissa on vaadittu riistakeskuksen päätöksen kumoamista ja sen täytäntöönpanon kieltämistä.
Hallinto-oikeus ratkaisee valitusasiat myöhemmin.